Ajattelin tänään kuitenkin rustata hieman Boosta, jonka omistajina ja huoltajina yllättäen itsemme helmikuussa löysimme. Boo on ihana, se on harvinaisrotuinen Samuin Seisoja ja se on suorastaan valloittava. Me emme valinneet Boota, koska aikomuksenakaan ei ollut ottaa koiraa, vaan Boo valitsi meidät. En tiedä johtuiko niistä paistetuista läskeistä vai mistä, mutta täällä se nyt ilostuttaa meitä olemassaolollaan joka päivä. Ja myös aiheuttaa huolta ja harmaita hiuksia.
Boo on kuuleman mukaan asunut viereisessä kylässä aiemmin, ollut erittäin huonolla hoidolla ja lopuksi hylätty. Vuokraemäntämme on silloin ottanut Boosta huolehtiakseen, mutta koska hän itse asuu Bangkokissa, niin käytännössä kylän Thaimaalaiset työntekijät ovat reppanan hoitaneet. Boo on juoksennellut pitkin kyliä oman mielensä mukaan, hakenut nälkäänsä ruokaa, hengaillut rakennustyömailla ja sitten rakastunut meihin. Ikävän taustan huomaa siitä, että Boo on erittäin arka ja minullakin meni viikko, ennen kuin sain koiraan edes koskea. Nykyään voin laittaa kaverin vaikka solmuun, mutta tuntemattomien lähelle koiraa ei vieläkään saa.
Kun meidän vuokraemäntä ensimmäisen kerran näki kuinka rakastunut Boo oli meihin, niin hän pyysi meitä ottamaan koiran omaksemme. Hän toivoi, että Boo saisi olla onnellinen ja rakastamiensa ihmisten lähellä, jotta koira voisi kokea jonkun omistavan hänet. Eli melko yllättäen tilanteeseen tultiin ja yhtäkkiä meillä oli vieraassa maassa koira, joka luonnollisesti tietää myös aikatauluja, huolehtimista, kouluttamista ja huolta. Hei hei spontaanit muutaman päivän ulkomaanlomat, aamuun venyvät illanistujaiset (no ei ne oikein Miskankaan kanssa olisi onnistuneet), rutiinittomat päivät, koko päivän retket sun muut. Kun mopo pihalla käynnistyy, niin koira ottaa jalat alleen ja lähtee mukaan. Ja se on kyllä vaarallista! Muutaman kerran Boo on jo juossut korvat hulmuten isolle tielle asti meidän perässä, ja onkin melkoinen ihme ettei se ole joutunut onnettomuuteen.
Mutta kun me ei kuitenkaan lähdetty Samuille taloon tai sen terassille istumaan päivästä toiseen, vaan elämästä nauttimaan ja uutta löytämään. Rakentelemaan pilvilinnoja, downsiftaamaan ja olemaan virran vietävinä. Eli jonkun verran on vielä tehtävää, että saadaan yhtälöt toimimaan, koira ja vapaus. Nyt meillä kuitenkin on koira, enkä tietenkään aio sitä hylätä.
Taas meillä rakennetaan pihaan aitaa, tai no oikeastaan tämä on jo kaiken härdellin keskellä aidanrakennuksen toinen kierros. Tätä Iisakin kirkkoa on tehty jo reilu kuusi viikkoa, mutta siitäpä tuleekin sitten valmistuttuaan vähintään muotovalio tai jotain. Aidan ainoana tarkoituksena on pienentää koiran reviiriä ja suojella sitä (ja kaikkia muitakin) liiallisilta sinkoiluilta kylillä ja liikenteen seassa. Ja ehkä jonain päivänä mekin pääsemme lähtemään pihasta aiheuttamatta kaaosta koko kylässä Boon juoksennellessa mopon perässä. Mä niin toivon sitä! Vähän kyllä meinaa pieni epäilys hiipiä mieleen, kun huomasin tunti sitten Boon ottavan gasellimaisen loikan naapurikylän 1,5 metrisen aidan yli. Meidän aidasta ei nimittäin ole tulossa niinkään korkea.
Kuala Lumpurin reissu olisi varmasti ollut kaksin verroin mukavampi, jos ei olisi tarvinnut miettiä Boota aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Vaikka olimme huolehtineet hoidosta ja ruokituksesta kylän työntekijöitten avustuksella, niin silti koin tuskaa miettiessäni sen ikävää. Mihin ne hävisivät? Miksei ne tule kotiin tänäänkään? Mitä on tapahtunut? You know… Ja kesäksi suunniteltu Suomen reissu on sekin vielä edessä. Voi itku!
Onneksi olemme käyttäneet Boota klinikalla, hankkineet rokotukset ja raivotautitestit ja kaikki on kunnossa. Jos vaikka tarvitsee ottaa koira suomeen kesäksi, niin saattaa siihenkin olla mahdollisuus, vaikkei se ihan yksinkertaista olekaan. Koiraa on puunattu ja tuunattu ja olipa muuten makeeta, kun kunnon klinikalla pesun jälkeen (koira piti pitää viikko kastelematta), niin ruttunaama lähti ensi töikseen viereiseen sadevesijärveen uimaan. Ja kun Boo ottaa hatkat, sille ei mahda yhtikäs mitään. Koulutus taitaa olla ainoa keino tämän ”vapaan sielun” hallinnassa. Mutta se täytyy vielä kyllä erikseen mainita, että verrattuna Suomeen, niin täällä saa kyllä rahoillensa vastinetta paikallisilla koiraklinikoilla. Muutaman tunnin täysihoito, rokotukset, verikokeet, punkki-ja kirppuhoidot, pesut trimmauksineen ja paperit kuntoon 50€:lla!
Free spirit, sitä Boo on. Ja juuri sellaisena se onkin aika huikea koira. Lahjomaton suojelija. Ihana on aamuisin terassilla kahvilla istuessaan seurata, kun Boon kaveri Coffee (koska juo kahvia) jostain mistä lie, tulee ensin aamupainille ja sitten kaverukset häipyvät kahdestaan uimaan. Itse en ole nähnyt, mutta Coffee kuulemma sukeltaa kuin saukko ja siltähän toi vähän näyttääkin. Ja sitten pitkin iltapäivää ja iltaa tulee naapurin Buster kellot kaulassa ottamaan turpiinsa.
Nämä on näitä arkipäivän perusrutiineita tällä hetkellä. Aita valmistuu hitaasti, ehkä varmastikin. Ja ehkä sitten jonain kauniina päivänä ennen suomeen lähtöä Boostakin on koulutettu upeasti käyttäytyvä Samuin Seisoja. Joo-o, terve…
Varvastossuvaras
Ihana koira, ole tälle nyt sitten vihainen...
Aristokraattiset asennot
mopokoira
Ei kommentteja