Dummy ja muu koiraelämä

Dummy

Meidän naapurin Dummy. Kuten nimestäkin jo voi päätellä, vähän sellainen hurmaava höpsö. Leikkisä taivaisiin tuijottelija. Asutaan hyvin lähellä lentokenttää ja olen tullut siihen tulokseen, että Dummy bongailee lentokoneita. Sen touhu on melko huvittavan näköistä lönköttelyä, kun silmät tapittaa koko ajan taivaalle. Vai pelkääkö se kenties haukkoja, en tiedä.

Kun Boo muutti meille, samaan aikaan Dummy yritti tehdä saman. Meidän edellisellä kylällä tiesivät kuitenkin kertoa, että se pimeä musta koira (Dummy) on naapurikyliltä ja joku omistaa sen. Mutta silti Dummy tuli joka päivä, ihan heti aamusta. Kun Boo jo oli adoptoitunut meidän perheeseen, eikä meillä ollut vielä aitoja tontilla, Dummy haki Boon joka aamu uimaan. Ja ihan todella, aivan tajuton ralli ensin pihaa ympäri ja ihmeköynnökset nurin, jonka jälkeen peräkanaa tuhatta ja sataa viereiseen järveen pulikoimaan. Boo ei sentään sukella, mutta Dummy tekee senkin.

Katse kohti taivaita, ihan aina ;)

Kun vuosi sitten kesällä lähdettiin Suomeen, Dummy alkoi näyttämään vähän huonommalta. Ei niin kiiltävää turkkia enää, vaan erilaisia kolhuja siellä sun täällä. Meillä ei ollut silloin vielä Salsaa, ja olin päättänyt, että jos Dummyn kunto on huonontunut meidän takaisin tullessa, adoptoin senkin. Vaan toisin kävi. Tultiin takaisin, Dummy tuli kylään komeitten kaulapantojensa ja kiiltävän turkkinsa kanssa. Dummylle oli käynyt hyvin ja se oli saanut uuden entistä paremman omistajan.

Vajaa vuosi siitä, toisin sanoen viime helmikuussa me muutettiin siihen viereiseen kylään. Kun käytiin välittäjän kanssa ensimmäisen kerran katsomassa uutta mahdollista taloa, oli Dummy siellä meitä vastassa. Voi sitä hännän heilutuksen määrää, sillä koirahan ei unohda, kuten mainitsinkin. Dummy ja Boo ovat aina olleet parhaita kavereita, vaikka hampaita välillä vähän kalistellaankin. Iloisia ja leikkisiä veijareita, joiden jaloissa meidän uusi Salsa meinaa saada välillä sydärin. Voi meidän pientä riepua!

Pikku Salsa

Tällä hetkellä meillä normipäivä etenee niin, että aamuherätyksen ja lenkin jälkeen päästetään naapurin Dummy portista sisään. Se onkin sitten iloista sekoilua seuraava tunti, kunnes aurinko tekee tehtävänsä ja pakottaa koirat varjoon. Koska Dummyllä  ei ole omaa koirakaveria, ollaan ajateltu piristää sitäkin tarjoamalla sille päivähoitopaikkaa. Meidän koirat ainakin piristyy silminnähden duracelin saapuessa tontille. Dummyn ranskalaiset omistajat ovat paljon pois ja ovat mielissään siitä, että Dummyn ei tarvitse viettää päiviään yksin. Ei mekään täällä aina notkuta, mutta kun ollaan paikalla, on Dummykin tervetullut. Ja kun ranskikset palaavat illalla myöhään kotiinsa, he avaavat meidän portin ja nappaavat koiransa kotiin. Win win -tilanne meille kaikille.

Taitaa toteutua koko Thaimaassa sama kuvio; jos vuokraat talon jonka tontti ei ole aidattu, niin ei aikaakaan, kun joku kirppusirkus yrittää adoptoida sinut. Vaatii valtavaa mielenlujuutta olla pelastamassa jo sitä ensimmäistä ehdokasta, eikä meilläkään ollut itse tarkoitus ryhtyä koiran omistajiksi, mutta kuten olette ehkä jo lukeneet aiemmin, toisin kävi. Paria päivää lukuunottamatta ei kaduta kuitenkaan yhtään, enkä aio missään nimessä lukeutua niihin farangeihin, jotka ottavat sen koiran ja jättävät, kun tie vie eteenpäin.

Super-Boo lempipaikassaan aurinkoa paossa.

Siltikin, vaikka kuinka haluat hoitaa tonttisi koiranomistajana hienosti, niin ei se ihan helppoa ole. Saarella on valtavasti katukoiria, rantakoiria, temppelikoiria (minne varsinkin paikalliset hylkää/ jättää turreja), 7/11- koiria ja vaikka mitä muita. Niitäkin, joista kukaan ei pidä huolta. Ja jokainen irtokoira yrittää etsiä itsellensä lauman. Ja ne laumat valtaavat jonkin spotin rannalta, kadulta, kauppojen edestä tai meidän täällä asuvien luota. Eikä sinne vallatulle spotille ole yhdelläkään farangilla koiransa kanssa asiaa. Yksi rannalla vietetty päivä koirien kanssa vaatiikin monenlaista kikkailua ja ennakkovalmisteluja, ettei aiotulla kohteella ole liian isoa villikoiralaumaa vastassa. Sillä jos näin käy, tarvitaan avuksi kättä pidempää. Eikä sekään aina riitä. On tässä matkan varrella tullut muutamassa koiratappelussakin oltua, tänään viimeksi sellainen oli erittäin lähellä.

Mutta matka karvaturrien kanssa jatkuu. Me etsitään vieläkin muutaman kuukauden kylillä asumisen jälkeen järkevää lenkkimaastoa, jossa koirat eivät joutuisi käyttämään hampaitaan. Mietinpä tossa äskettäin jopa kuula-aseen ostamista, jos sen avulla saisi tietä vähän raivatuksi?

Hurjaa vai mitä?

Meidän vakkariranta koirille

Löytyi tuollainen kummallisen näköinen puukin. Kairapalmu kuulemma, ei syötävät hedelmät, vaikka ananakselta näyttikin;)

Kepit kädessä mahdollisesti tulevaa koiratappelua ennakoiden.

Aika upeat koiralenkkimaisemat!