Aina ei tekisi mieli pysyä tyynenä

Aina ei tosiaan tekisi mieli pysyä tyynenä, vaan huutaa naama punaisena kaiken maailman ääliöille. Kun kuppi menee nurin ja ämpäri täyttyy, niin voitte vaan kuvitella kuinka helvetin hankalaa on kumarrella ja hymyillen vääntää suustaan sen 'mai pen rain'. Sen verran tulinen akka olen kuitenkin menneinä vuosina ollut, että mulla on välillä ihan kunnolla vaikeata. Jos olisin vanha oma itseni (onneksi en ole), niin täällä olisi jokunen kuullut kunniansa. Mutta maassa maan tavalla ja me ollaan vieraita, joten meidän pitää käyttäytyä. Ainakin yrittää.

Kun meillä on noi koirat ja niitten kanssa pitäisi kuitenkin käydä vähän lenkilläkin, mikä on täällä paitsi helvetin haastavaa, niin ei sitä kukaan paikallinen edes ymmärrä. Suurin osa katsoo vähän sillä tavalla, että 'mitä hemmettiä toi farangi duunaa? Koirat hihnan päässä, vaikka on niin hiton kuumakin? Mihin se niitä oikein raahaa?' No lenkille pöllöt, koska noi koiratkin tarvitsee niitä aktiviteetteja ja liikuntaa ja seuraa ja ja... ja se ei tosiaan ole helppoa.

Näihin maisemiin sitä menisi kaikkein mieluiten koirien kanssa, mutta siellä on sitten omat jengit vastassa.

Onnellisen koiran elämää

Vanhassa kylässä oli näin jälkeenpäin ajateltuna loistavat mestat lönkötellä koirien kanssa. Oli vuorta ja järveä, ylämäkeä ja alamäkeä. Eikä tarvinnut kantaa ninjakeppejä mukanaan agressiivisten tunkeilijoitten varalta, niin kuin nyt. Vaikka täälläkin on monia koiran omistajia, niin kyläläisten koirat on visusti aidan takana. Paitsi naapurin Dummy, mutta se hölmöläinen ei olekaan mikään ongelma. Se on vaan hyväntuulinen pöljä. Ongelma tässä kylässä on kylän aitojen yli hyppivät vapaat koirat, ne hullun kiilto silmissä juoksevat ja hyökkäilevät paholaiset. Ne ei nimittäin hauku tai murise varoitukseksi, ne käyvät kiinni hetkeäkään epäröimättä. Mainitsinkin tästä ongelmasta aiemmin.

Ennen ensimmäistä iskua viime keväänä kuljettelin näitä meidän karvaperseitä kylää ylös alas liikunnan maksimoimiseksi, kunnes ensimmäinen isku tapahtui. Sen jälkeen piti käyttää mielikuvitusta ja keksinkin mielestäni loistavan idean; löysin nimittäin yhden meidän kylässä sijaitsevat talon takapihalta riittävän matalan aidan, jonka yli päästiin kevyesti loikkimaan. Sen aidan yli pääsi vanhan kylän  rentoihin lenkkimaisemiin, jossa koirilla oli mahdollisuus uidakin. Ja me oltiin kaikki niin onnellisia uudesta löydöstä.

Ja voi miten ihanaa on päästä uimaan!

Vaikka vanhan kylän landlord sittemmin toivoi, että olisi mukavampaa jos tulisin portista, niin jatkoin kuitenkin aidan yli menemistä, jotta ei tarvitsisi aloittaa aamuja koiratappelulla. Tälle reitille ne hullut koirat eivät onneksi osuneet. Mutta valitettavasti meidän Suomiloman aikana tätä kyseistä aitaa olikin sitten korotettu metristä kahteen. Lieneekö syy ollut aidan yli hyppivässä kummallisessa ryhmässä, mene ja tiedä, mutta valitettavasti niin oli käynyt. Tähän aitahaasteeseen ei sitten omat ja koirien korkeushyppytaidot enää riittäneetkään ja koska me ei vielä olla otettu treeniohjelmistoon seiväshyppyä (seipään kanssa kävely kylläkin), niin reittiä oli taas vaihdettava. Siihen vähemmän turvalliseen.

Ei siis auttanut muu, kuin yrittää lähestyä vanhan kylän maastoja sen portin kautta, joka tarkoitti kulkemista kriisialueen läpi. Sieltä missä ne naapurikylän hullut koirat päivystävät. Mitään selkeätä aikataulua niillä ei ole, tai en ole ainakaan bongannut, joten jokainen lenkki on ikävää arpapeliä. Ei muuten ole ihan helppoa liikkua kahden remmissä eri suuntiin repivän koiran kanssa kahden metrin ninjakeppiä kuljetellen, mutta minkäs teet. Joku suoja on oltava. Eräs 'viisaampi' näillä Samuin keskustelupalstoilla ehdotti vastaavaan koiraongelmaan nostamaan kädet mahdollisimman ylös (jotta näytät kuulemma todella suurelta) ja astumaan eteenpäin kohti hyökkääviä koiria, jolloin nämä muka perääntyisivät. Näistä hulluista voin sanoa kuitenkin sen verran, että ne ei anna sekuntiakaan aikaa millekään käsien nostelulle ja isolta näyttämiselle. Ne on siinä vaiheessa jo tukevasti lihassa kiinni.

Boo oli juuri selvinnyt kahden viikon klinikalla käynnistä kyljessä olleen reiän takia, kun seuraava taistelu oli jo käynnissä. Tällä kertaa Tomppa oli puikoissa ja otti melko kivasti osumaa itsekin, joten nyt alkaa todella nyppimään tämä touhu. Vaikka lähitalon puutarhuritäti tuli kepin kanssa Tomppaa auttamaan, samoin kun toinenkin puutarhuri (on meillä ihania tarhureita), joka hakkasi Boon perässä juosseita koiria harjallaan sen poikkeamiseen asti, niin sekään ei aivan riittänyt. Reikiä tuli silti.

Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin ja näistä haavoista selvitään nuoleskelulla. Tompalla on vähän ruhjeita kädessä (ehkä vähän sielussakin), Boolla silmäkulma auki ja mulla nousee savu päästä. Boo kun on meidän perheen suojelija, niin se ottaa aina ensimmäiset osumat. Salsa on siinä mielessä viisas, että se vaan heittäytyy maahan antautuakseen, mutta toisaalta Boon on silloin suojeltava sitäkin. Boo parka. Yritän nyt sitten itse pysyä tyynenä tässä ja keksiä rakentavia keinoja ongelman selvittämiseksi, sillä riehuminen tässä kulttuurissa on täysin turhaa. Me tiedetään se ja otettiinkin siksi managerin kautta yhteyttä kylän landlordiin, joka oli kyllä kovasti pahoillaan tapahtuneesta, mutta mitään konkreettista parannusehdotusta ei siltä suunnalta kuitenkaan tullut. Paitsi meidän käyttäytymiseen liittyen; yhteistyötoiveena oli, ettei me lenkitettäisi koiria ennen kahdeksaa aamulla, kun ihmiset nukkuu ja jonkun koira saattaa haukkua, eikä kovin myöhään illalla. Ja ne oli juuri ne turvallisimmat kellonajat olla liikkeellä saamatta hampaita takalistoon.

Tässä pientä osumaa. Toivottavasti ei paikkaillakaan tämän suurempia vähään aikaan.

Kaikki täällä tietää miltä tontilta hullut koirat tulevat ja landlord asuu itsekin aivan siinä kylän kärjessä, keskellä kriisialuetta. Kaikki myös tietävät hullujen koirien omistajat, jotka kylmän viileänä saattavat jopa katsoa tappeluita vierestä. Me ei olla nimittäin ainoita koiran lenkittäjiä, joilla tämä ongelma on. Se mitä me oikeastaan päälliköltä toivottiin oli, että jos hän kävisi vähän juttelemassa siellä naapurissa. Ehkä kohteliaasti pyytäisi, että pitäisivät koiriaan omalla puolellaan tai kiinni, jos koirat eivät voi elää ilman ylimääräistä jännitystä. Tätä ehdotusta ei tällä kertaa tullut. Ollaan kuitenkin kuultu paikallisilta ystäviltämme, että Thaimaan lain mukaan irrallaan juoksevan ja muita purevan koiran omistaja on velvollinen maksamaan taistelusta aiheutuneet viulut. Tällä hetkellä meidän kukkarosta maksetaan klinikat ja se kieltämättä ottaa aivoon.

Toistaiseksi meillä jatketaan tätä 'extremekoiraharrastusta' omalla vastuulla. Saa nähdä kuinka mielenkiintoisia seikkailuja näistä vielä kehkeytyykään.

Onko sinulla vinkkejä agressiivisen koiran kohtaamiseen?

Toivottavasti pääsen pian kertomaan jotain uusista bisneskuvioistakin. Ainakin meillä on nyt pala maata, jossa temmeltää...

Täällä päin bisnesneuvotteluja käydään vaikka banaanipuun varjossa :)

Mutta ei huonompi paikka neuvotteluille!