Tomppa: Rauman seikkailut ja kuuden tähden hotelli, osa 1

Tämän jutun on tehnyt vieraskynäilijä, ja tällä kertaa näppäimistöä käytti vaihteeksi Tomppa. Tompan kaksiosainen juttu kertoo hänen ja Rockin seikkailusta Raumalla, joten olkaa hyvät:

Kuva: Tomi Laaksonen, kuvassa Tomppa.

Rauman seikkailut ja kuuden tähden hotelli, osa 1

Näin se päivä vihdoin koitti, että kuukausien valmistelujen jälkeen suuntasin Samuin ystävämme Rockin kanssa kohti Rauman kansainvälisiä suurmarkkinoita. Olimme hankkineet myyntipaikkaamme varten telttakatoksen, pöydän, penkin, printterin, tv:n, pressut sekä muuta tilpehööriä. Teltan painoiksi olimme veistelleet ohimennen myrskyn kaatamasta männystä isot pölkyt. Vanha sotaratsumme Volvo oli ahdettu edellisiltana aivan täyteen, ja puoli kuuden aikaan keskiviikkoaamuna starttasimme iloisin mielin Rauman suuntaan.

Kansainväliset suurmarkkinat

Koska olimme harjoitelleet edellispäivänä teltan kasaamista sekä verkkoaidan ripustamista, kauppamme oli kuin olikin auki jo yhdeksän aikaan aamulla, kun paikalla tehtiin palotarkastuksia. Myyntikojumme sijaitsi aivan kanaalin vieressä ja vieressämme oli muuan suomalaismies myymässä luonnonkosmetiikkaa sekä ugandalaisia vaatteita. Kävi myös ilmi, että sama mies tunsi hyvin vaimoni Ugandaan muuttaneen tuttavan Ukon, joka on perustanut sinne vaimonsa Niinan kanssa safariyrityksen. Heidän yrityksestään Piece of Uganda Safaris voit käydä lukemassa täältä. Niin se vaan maailma on pieni paikka!

Kansainväliset suurmarkkinat Raumalla


Ihmisiä liikkui heti aamusta alkaen alueella mukavasti. Rock jatkoi pöydän ääressä keskeneräistä työtään ja näytti ihmisille miten tämä uniikki taide syntyy;

  1. Ensin Rock raapustaa varovasti terävällä metallitikulla suunnittelemansa teoksen ääriviivoja nahkaan.
  2. Sen jälkeen hän naputtaa erikoistyökalulla varovasti nahkaan kuvion mukaisesti reikiä. Näin kuvio alkaa hahmottumaan katsojallekin jo paremmin.
  3. Työn edetessä Rock jatkaa ääriviivojen tekemistä sekä rei'ittämistä.
  4. Lopuksi kun kaikki kuviot ovat valmiita, Rock leikkaa terävällä veitsellä kaikki ylimääräiset osat nahasta pois, eli jäljelle jää ainoastaan naputeltu taideteos.
  5. Tämän jälkeen teos maalataan varovasti tyylin mukaisesti.
  6. Viimeisenä vaiheena teos asetellaan silkkikankaan päälle, mikä toimii kauniina taustana ja käy myös jo itsessään taulun kehyksistä.
  7. Kokonaisuudessaan yhden teoksen tekemiseen kuluu noin 150-200 työtuntia.

Rock työssään.

Kuuden tähden hotelli

Päivä sujui vallan mukavasti ja illalla lähdimme katsastamaan tyttöjen kesäsiirtolanakin toiminutta serkkujeni kesäpaikkaa. Onneksemme rakas serkkuni Hannu sattui sopivasti tulemaan Raumalle ja sai vielä järjestetyksi meille majoituksen. Päivän markkinahumun jälkeen olikin vallan hauskaa seurata Rockin ilmeitä ja elekieltä saapuessamme Hannun luokse.

Hannu oli loihtinut meille savulohta, kanttarelleja, Halloum-juustoa, silliä jne, joten pääsimme heti terassille nauttimaan huippuluokan illallista. Illallisen jälkeen siirryimme rantasaunaan kahden kitaran kanssa, sillä täytyyhän sitä saunoessa vähän musisoidakin. Tarina kertoo, että muutama vuosi sitten kitaraa soitettiin myös saunassa ja meressäkin, mutta tällä kertaa tyydyimme musisoimaan saunan terassilla. Punaviinin ja lonkeron voimin nautimme illasta pitkälle yöhön, ja itselläni oli ainakin järkyttävän hauskaa. Iso kiitos Hannulle järjestelyistä ja upeasta seurasta!

Mitä tapahtui seuraavina päivinä, se selviää varmastikin seuraavassa numerossa.

Tomppa, vieraskynäilijä.

Melkoisen ihana kartano.

Sympaattinen rantasauna.
 
Kyllä näissä maisemissa kelpaa saunoa.

 

4 kommenttia

  1. Hih, hih...onpa hauska lukea tätä, kun itse on ns. paljasjalkainen raumalainen ja satuin vielä käväisemään suurmarkkinoilla useampanakin päivänä.
    Mielenkiinnolla seuraan jatkoa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Oli kyllä ikimuistoinen reissu kaikkinensa, katsotaan mitä jatko-osassa saadaan paljastettua :) Tomppa

      Poista
  2. Tomppa ja Rock, olette aina tervetulleita Raumalle, yksin tai perheen kanssa =)
    Jukka & Ira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jukka ja Ira, oli ihan superhienoa tavata! Toivottavasti uudelleen pian :) Ja alkakaas nyt jotenkin suunnittelemaan sitä Thaimaan matkaa :)

      Poista

Back to Top