Sankarit Markus, Daniel & Kelly

Kuinka pitkään veikkaisit, että fillarireissu Tšekeistä Uuteen Seelantiin voisi kestää? Tai olisiko se ylipäätään mahdollista, vai pelkkää hullua kuvitelmaa? 

Ajella nyt läpi Gobin autiomaan ja vaaralliseksi mainitun Iranin, yöpyä hylätyissä rakennuksissa Kiinassa kun muuallekaan ei huolita, sekä kärsiä yksinäisyydestä keskellä ei mitään. 

Tai olla yksinäinen ihmisvilinässä, jossa kukaan ei ole kiinnostunut sinusta.

Se voi olla hullua kuvitelmaa ja päätön unelma, mutta on se mahdollista. 

Sillä tunnen erään, joka on tällä reissulla parasta aikaa.

Vasemmalta Daniel, Kelly ja Markus.

 

 

 

 

Tältä kartta näytti Samuin kohdalla.

Seikkailija Markus Kauhanen 

Markuksen oli tarkoitus lähteä Uuteen Seelantiin puoleksi vuodeksi töihin. Tätä ennen hän kuitenkin päätyi puoleksi vuodeksi Eurooppaan polkupyörämatkalle ja tapasi viimein englantilaisen Danielin. 

Se oli Daniel, joka tuon ajatuksen istutti Markuksen päähän Kroatiassa. Entä jos lentämisen sijaan polkisikin Uuteen Seelantiin?

Päätös polkupyörämatkan pidentämisestä Uuteen Seelantiin ilman ennakkovalmisteluja, rahaa ja kunnollisia varusteita oli Markuksen mielestä yön pitkinä tunteina tehty järkeä vailla ollut päätös.  Mutta siitä se sitten starttasi, kuopiolaisen Markuksen päätön matka maailman ääriin. Matka, jonka arvioitu kokonaiskesto on noin kaksi vuotta.  

Lähtiessään matkalle Markuksella ei ollut edes kokemusta retkipyöräilystä. Mutta hän halusi nähdä ja kokea maailmaa avoimin silmin ja uteliain mielin. Matkakassa reissun pidennyksestä päätettäessä oli reilu 4000€, joten jonkinlaista sponsoria olisi matkalle kaivattu. Yrityksistään huolimatta sellaisia ei löytynyt, siksi pieni stressi taloudellisesta pärjäämisestä on ollut Markuksen kaverina silloinkin, kun muuta seuraa ei ole ollut näköpiirissä.

Vajaa kaksi vuotta reissussa, välillä yksin, välillä toisten seurassa on opettanut kaiken tarvittavan; miten leiriytyä kylmässä ja miten pyöräillä kuumassa. Vaikeuksia ja haasteitakin on matkan varrelle sattunut, ja toisinaan Markus onkin ollut hämmästynyt, että on puskenut itsensä läpi niin monen vastoinkäymisen. 

Mutta hän tietää nyt kuinka viedä vaativa matka päätökseen. Hän tietää pystyvänsä siihen.

Minäkin tiedän, että hän pystyy siihen. Hän oli jo voittaja, kun polkaisi matkaan Prahassa. 

Markus Tree Bridge Coffeen maisemien äärellä.

Ja Daniel vesiputouksella.

Sankarit Samuille

Kun Balilla tapaamamme uudet ystävät SlowDown To DownUnder -blogin Minna ja Juha ottivat meihin yhteyttä pyöräilijäsankareitten siirtymisestä Thaimaan kamaralle pitkällä matkallaan, ei heidän tarvinnut kahta kertaa kysyä otetaanko kattomme alle kolme hikistä ja matkallaan ryvettynyttä reissaajaa. 

Vaikka emme olleet koskaan tavanneet, oli Markuksen blogin lukeminen tehnyt miehen meille jo melkein tutuksi. Markus jos kuka osaa kirjoittaa kohtaamisistaan ihmisistä niin sydämellisesti, ja kokemistaan vastoinkäymisistä niin avoimen riipaisevasti, että halusimme ehdottomasti olla osa tätä hurjaa matkaa.

Olemme aina tulleet erityisen hyvin toimeen nuorten kanssa, ehkä taustaltamme löytyvän vapaaehtoisvoimin rakennetun Kalajärven skeittiparkin takia. Tämä kahdeksan vuoden projekti yhdessä paikallisen nuorison kanssa opetti jo silloin näkemään, kuinka valtavasti nykypäivän nuorilla on tälle maailmalle tarjota.

Bloggaaja työssään.

Markus, Daniel ja Kelly

Samui otti matkaajat vastaan melkein ennen näkemättömän myrskyn voimalla. Danielin kysyessä ovatko tällaiset myrskyt Samuilla normaaleja, jouduin vastaamaan kyllä. Vaikka sellaisessa voimakkuudessaan onneksi kuitenkin melko harvinaisia. 

Markus, Daniel ja Kelly ovat mainioita tyyppejä. Kun Markus pidensi omaa reissuaan Danielin innoittamana Uuteen Seelantiin asti, ei Danielin alkukaan ilman säätämistä tapahtunut. Kun matkaseuraksi sovittu ystävä luovutti leikin jo ensimmäisen kolmen päivän jälkeen, joutui Danielkin miettimään yksinäisen matkan mielekkyyttä. Mutta ei hänkään voinut luovuttaa. 

Onneksi kummankin matkamiehen tielle on mahtunut kohtaamisia muitten pyöräilijöitten kanssa, ja kohtaamisia myös toistensa kanssa useastikin, teitten jälleen erkaannuttua ja yksinäisten kilometrien alettua. Samuilta eteenpäin kaverukset kuitenkin taittavat loppumatkan yhdessä.

Daniel on oman reissunsa aikana useaan otteeseen pyytänyt ystäviänsä liittymään mukaan, ja viimein yllätyksekseen Bangkokista seurueeseen liittyi Danielin vanha kämppäkaveri Kelly. Tiukka mimmi, jolla hänelläkään ei ollut aikaisempaa kokemusta retkipyöräilystä. Bangkokista löytyi Kellylle sopiva käytetty polkupyörä, ja näin joukko täydentyi minikokoisella, mutta pippurisella naissankarilla.

En epäile yhtään, etteikö Kellyn seura olisi tullut nuorille miehille tarpeeseen. Vaikka Kellyn ensimmäisiä kysymyksiä reissuun liittyen oli mahtuisikohan hiusten suoristusrauta matkaan, on Kelly lyönyt kaverukset ällikällä. Ei valitusta tai väsymystä, vaan tiukkaa päättäväisyyttä edessä olevia kilometrejä ja taivaaseen yltäviä mäkiä kohtaan. 

Loistavaa Kelly!

Seikkailijat olivat luonnonlahjakkuuksia myös koirien kanssa.

Iloinen porukka hengähdystauolla.

Olihan huippua

Hyvin selvittiin viidakkotalossa kuusi ihmistä yhdellä vessalla ja kylppärillä, eikä tehnyt edes tiukkaa. Talon vähäiset astiatkin riittivät, varsinkin kun nuoriso oli jatkuvasti tiskaamassa. Ja rehellisesti sanoen, luulen ettei meillä ole koskaan muutenkaan ollut huushollissa niin siistiä.

Neljä päivää on lyhyt aika. Jopa liian lyhyt silloin kun on nastaa. Samuin ilmat olivat puoliksi kummalliset, puoliksi täydelliset, mutta sen mukaan mentiin. Vähäisten päivien aikana ehdittiin kuitenkin käydä vesiputouksella Tree Brigde Coffeessa, saarikierroksella mopoilla, uimassa Crystal Bayssa, ja luonnollisesti jameissa Boat Barissa. Pääsipä isäntäväki myös nauttimaan nuorten vieraitten loihtimasta illallisesta jälkiruokineen pimeän viidakon sirittäessä ympärillä.

Mutta ne tarinat, niitä parempia ei olekaan. Kirjoittaisin mielelläni niistä kaikista, mutta ehdotan että käytte lukemassa tarinoita suoraan Markuksen blogista Markus Kauhanen, ja Danielin Facebook-sivuilta Dan Cyckles World.

Markuksen huikeata matkaa voi tukea lahjoituksilla hänen sivujensa kautta, linkki tässä. Sillä vaikka temppelien silloin tällöin tarjoamia ilmaisia majoituksia osuu välillä matkan varrelle, aina niin ei ole. Jos ilmat vielä tekevät taivasalla nukkumisen mahdottomaksi, silloin on turvauduttava hostelliin. 

Omalla pyöräreissullaan Daniel vastaavasti kerää Unicefin kautta lahjoituksia maailman huono-osaisimmille lapsille. Hänen kauttaan pääset lahjoittamaan Unicefille täältä.

(juttu jatkuu vielä kuvien jälkeen)

Danielin kautta lahjoittamaan tänne.

Vesiputous ei aivan parastaan antanut, mutta oli varmasti kokemus.

Oikotie Maenamista Lamaille.

Danielin jalka tarvitsi jo lääkekuurinkin, sen verran on moskiitot syöneet.

Huikeita tyyppejä vai mitä? 

Kun vihdoin koitti aika, että tämä iloinen seikkailijaporukka otti pyörät alleen ja poistuivat viidakkotalon syleilystä, ei kyyneleiltä voinut välttyä. Vaikkei itkun tihrustaminen tältä bloggaajalta paljoa vaadikaan, niin nyt käytiin kyllä syvällä. Voiko näin nopeasti kiintyä näin kovin?

Markuksen matkaa pääsee seuraamaan Markus Kauhanen- blogista ja Danielin matkaa vastaavasti hänen Facebookissa olevasta Dan Cyckles World -blogistaan.

Onnea matkaan sankarit!

Ps. Koh Samuilta tämä reissuryhmä on siirtymässä kohti Koh Lantaa ja veikkaanpa, että Kaikki Thai Ei Mitään -blogin Marika tulee kirjoittamaan tästä ryhmästä seuraavaksi. 

Markuksen, Danielin ja Kellyn puolesta kiitos Marika, että tarjoatte katon heidän päänsä päälle. Ette varmasti kadu.

Ja jotta tiedätte, tässä vielä otteita Markus Kauhasen blogista. Kuten huomaatte, tätä seikkailua ei kannata jättää seuraamatta:

• 'Oli alkamassa aavikkomyrsy. Pakkaaminen vei pienen ikuisuuden ja kun viimein pääsin takaisin tielle, vihuri ulvoi niin rajusti, etten voinut polkea lainkaan. Jopa työntäminen oli välillä mahdotonta ja minun piti pysähtyä, pidellä pyörää kaksin käsin pystyssä ja odottaa, että myrsky on tarpeeksi tyyni työntämiseen'...

• 'Oli tammikuu, yölämpötilat jopa -15, minulla ei ollut enää telttaa ja 1700 kilometriä Gobin autiomaata odotti ulkona. Kenties se etutavarateline ei nyt sitten ollutkaan niin iso ongelma'...

• 'Aloin viettää yöni hylätyissä rakennuksissa, moottoritien siltojen alla, hostelleissa silloin, kun olin kaupungeissa, kysyen ihmisiltä apua ja taivasalla, jos en muuta löytänyt. Vuosi vaihtui kiinalaisen ravintolan lattialla. Se oli herkullinen uusi vuosi'...

• 'Tuuli alkoi kiusata uudestaan. Kahdessa päivässä onnistuin työntämään 75 kilometriä. Hauskaa kuin hiekalla hiihtäisi. Sinä yönä oli ennusteen mukaan -17 astetta ja navakka tuuli. Paitsi epämukavaa, ulos jääminen olisi nyt jopa vaarallista'...

• 'Aavikolla ei ollut hotelleja eikä levähdysalueita, joten kysyin maanviljelijöiltä apua. Päätin kuitenkin selviytyä omillani, kun kolmas maanviljelijä lähetti minut matkoihinsa huutaen vasten kasvojani. Hylätty rakennus pelasti minut jälleen, mutta se oli silti kylmä yö. En tiennytkään, että hammastahna voi jäätyä'...