Käytännön ongelmia ja onnistumisia

Koska emme vielä tiedä, mitä meistä tulee isoina, niin emme vielä tarkalleen tiedä, mistä kaikki raha elämiseen Samuilla. Tänne tultiin silti, vaikka joku voisi sanoa tätä ”perse edellä puuhun”- toiminnaksi. Mutta me ollaan me, tehdään ensin ja mietitään sitten. Toistaiseksi elämiseen tarvittavat bahtit tulevat suomesta siis euroina. Onneksi Tompalla on nämä pari musiikkiin liittyvää yritystä kotimaassa, joista voi hieman ammentaa. Ei kuitenkaan paljoa, joten jonkinlainen jatkosuunnitelma olisi hyvä syntyä mieluummin jo eilen.

Ajatuksia tänne ankkuroitumiseen on toki ja lisääkin syntyy kiihtyvällä tahdilla, pitäisi vielä löytyä aikaa ajatusten eteenpäin viemiseksi. Tässä vuosien varrella mielenpäällä on pyörinyt esimerkiksi lattariklubi- ja tai koulu, yksityinen vanhainkoti, musiikkikoulu ja nyt uutena ajatuksena Suomalaisen tai skandinaavisen koulun perustaminen. Ja mitään näistä hajatelmista ei vielä ole haudattu, eikä yksikään niistä tunnu järjettömältä edelleenkään, vaikka kaikki nämä ideat ovat syntyneet ihan siitä omaan napaan tuijottamisesta.

Tanssin lattareita itse, eikä täällä ole juurikaan paikkoja päästä sitä tekemään, saati oppimaan. Sellaiselle paikalle olisi siis tarvetta, ainakin allekirjoittaneella. Vanhainkoti siksi, että tiedän täällä olevan muitakin kaltaisiamme, jotka ikäväkseen vanhenevat, mutta eivät silti halua palata johonkin kylmään laitokseen suomessa, jossa kenelläkään ei ole aikaa rupatteluun tai yhdessä olemiseen. Musiikkikoulu sitä varten, että Tomppa soittaa ja itseasiassa on melkoisen hyvä ja pidetty soitonopettaja viidentoista vuoden kokemuksineen.

Ja sitten tämä uusin ajatus, eli suomalaisen- ja tai kansainvälisen koulun perustaminen. Viime syksynä kun olimme täällä kolme kuukautta, Miska hoiti koulunsa kunnialla omasta suomen koulustaan saamiaan tehtäviä tehden. Eli kävi siis kotikoulua, joka melko usein vanhempien toiveesta vaihtui rantakouluksi. Ja mikäs siinä aurinkovarjon alla matikkaa tehdessä! Tauoilla pieni pyrähdys turkoosin suolaisiin aaltoihin ja takaisin sorvin ääreen. Vaikka hienosti se meni, niin totesimme jo syksyllä, että kun takaisin tullaan, niin Miska aloittaa koulun. Ja suurin syy tähän oli Miskan oma halu saada uusia ystäviä.

Näin siis teimme, viikko Samuille saapumisen jälkeen Miska aloitti kansainvälisen SCL-koulun Lamailla ja viihtyy erittäin hyvin. Ja voin vain kuvitella miten järjettömän suuri pääoma tämä koulukokemus tulee Miskalla tulevaisuudessa olemaan. Pelkästään sen takia, että näin neljän viikon koulussa käymisen jälkeen Miskan englannin kielen taito lähentelee täydellisyyttä! Voi itse vain kateellisena seurata sivussa ja huokailla ihastuksesta-

Mikä maailmankansalainen kaverista vielä tuleekaan!


koulupuku

Kansainvälisiä kouluja Samuilla on virallisesti ainakin kolme. Yksi ja kotiamme lähinnä oleva osoittautui niin järjettömän kalliiksi kaikkine kynnysrahoineen, ettei ainakaan meidän budjetilla ollut siihen mitään saumaa. Seuraavaksi lähin koulu oli buukattu täyteen, joten vaihtoehdoksi meille jäi kauimpana sijaitseva koulu. Sekään ei ole halpa, kun on tottunut suomessa ilmaiseen koululaitokseen, mutta sen ajatuksen kanssa on elettävä. Koulusysteemi toimii erittäin hyvin ja meille vanhemmille se, että joka aamu koulubussi hakee Miskan meidän kylältä ja jokainen iltapäivä palauttaa kaverin samoille tonteille, on todella tärkeätä. Erittäin toimiva kuvio ja säästää meidän vuorokaudesta aikaa ainakin 1,5 tuntia. Vanhemmat voivat siis esimerkiksi käydä rauhassa aamulenkillä ja hakemassa viereisen talon isoisältä ja isoäidiltä tuoreita ”onnellisen kanan” munia ja nauttia aamiaisesta pitkän kaavan mukaan.

Mutta mutta... koulut täällä ovat kalliita, ellei sitten nauti huikeista tuloista. Tällä hetkellä Miskan koulu maksaa n. 750€ kuukaudessa (huh huh, tiedän), mutta se paras koulu täällä maksaisi melkein kolme kertaa enemmän. Ja mä väitän, että tänne olisi varmasti muitakin työn-, ja muun unelmoinnin perässä muuttavia perheellisiä kuin me, jos olisi olemassa vielä joku muu vaihtoehto vanhempiensa unelmia jahtaaville tenaville. Tiedän nimittäin suomalaisia perheitä, jotka ovat muuttaneet Pattayalle vain ja ainoastaan siitä syystä, että sieltä löytyy suomalainen koulu. Näistä pienistä muruista siis syntyi ajatus vielä yhden vaihtoehdon tarjoamiselle ja mielestäni ajatus ansaitsee vähintäänkin lisäselvitysten tekemisen. Kaiken lisäksi meitä on täällä jo aika mukava suomalainen yhteisö ja lisää tulisi, jos halvempi kouluvaihtoehto muksuille löytyisi. Jatkan tästä aiheesta vielä myöhemmin.

Mutta hei, palaan nyt tämän kappaleen alkuun, eli siihen, että meidän perhe on täällä edelleen kahden kuukauden turistiviisumilla. Koska ei ole vielä töitä täällä, eikä firmaakaan, niin ei heru työlupiakaan. Ja koska ei ole työlupia, niin paikallisen pankkitilin avaaminen meinasi osoittautua mahdottomaksi. Olin selvittänyt muutaman pankin, joita ainakin jotkut suomalaiset kehuivat, joten pankkitilin avaamisyritykset meidän porukan osalta kohdistuivat näihin.

Ensimmäinen isku tehtiin Sian Commercial Bankiin. Kävelimme sisään pyhävaatteisiin sonnustautuneina ja meidät pysäytti heti kättelyssä jakkupukuun pukeutunut nainen, joka tiedusteli millä asioilla mahdamme olla liikkellä. Ja niinhän siinä kävi, että tiliä ei herunut, koska emme ”omista” taloa täällä, eikä meillä ole ”edes” työlupia. Kohtelias kumarrus ja poistuimme ylävitosia heitellen takavasemmalle. Hyvinhän se tilin metsästys alkoi.

Seuraavaksi uhriksi valikoitui Bangkok Bank, hyppy siis skootterin selkään ja konttoria etsimään. Tiesimme niitä saarella olevan, joten ei tietenkään oltu selvitetty sijainteja kartalla etukäteen. Melko lyhyen ajelun jälkeen yksi konttori löytyikin, sisään pankkiin ja jonottamaan. Jono ei ollut mahdoton, mutta virkailija oli tiukka; ei heru ilman työlupaa tai taloa. Jep jep. Mutta nainen antoi ymmärtää, että jos ajamme suurlähetystöön hakemaan jonkun suosituskirjeen(?), niin pankkitili heidän pankissaan olisi mahdollinen. Tässä kohtaa tarvittiin jo meidän land lordia tulkiksi, sen verran huonoa oli pankkivirkailijan englanti. On se muuten jännää, että paikallisissa virastoissa, pankeissa, sairaaloissa ja muissa vastaavissa englannin kielen taito on niinkin huonoa. Omasta vajavaisesta englannin osaamisestani alkaa kehkeytymään näissä piireissä jo melkein täydellistä.

Immigrationiin siis saaren pääkaupunkiin Nathoniin. Se oli helppo keikka, vaikka matka olisi voinut olla lyhyempi. Valokuvat, vuokrasopimukset ja reilu 500 bahtia, niin homma oli selvä. Mutta vaikka tili saatiinkin ja jopa automaattikortti, niin ei nyt sentään nettitunnuksia. Koska meillä ei ollut sitä ”omaa” taloa tai työlupaa. Näitä odotellessa.


Thaimaalainen pankkitili