Boo

Hauskaa vappua täältä Samuilta! Päivä on myös meikäläisen syntymäpäivä, mutta ei siitä sen enempää, ikähän on onneksi vain numeroita… Havahduin kylläkin tossa reilu pari vuotta sitten, kun esikoinen hurahti nappulasta täysi-ikäiseksi, että mitä hittoa??? Jos mä olen 29, niin miten toi sälli voi olla jo 18! Liian monta vuotta peruskoulun matikan tunneista, vai?

Ajattelin tänään kuitenkin rustata hieman Boosta, jonka omistajina ja huoltajina yllättäen itsemme helmikuussa löysimme. Boo on ihana, se on harvinaisrotuinen Samuin Seisoja ja se on suorastaan valloittava. Me emme valinneet Boota, koska aikomuksenakaan ei ollut ottaa koiraa, vaan Boo valitsi meidät. En tiedä johtuiko niistä paistetuista läskeistä vai mistä, mutta täällä se nyt ilostuttaa meitä olemassaolollaan joka päivä. Ja myös aiheuttaa huolta ja harmaita hiuksia.

Boo on kuuleman mukaan asunut viereisessä kylässä aiemmin, ollut erittäin huonolla hoidolla ja lopuksi hylätty. Vuokraemäntämme on silloin ottanut Boosta huolehtiakseen, mutta koska hän itse asuu Bangkokissa, niin käytännössä kylän Thaimaalaiset työntekijät ovat reppanan hoitaneet. Boo on juoksennellut pitkin kyliä oman mielensä mukaan, hakenut nälkäänsä ruokaa, hengaillut rakennustyömailla ja sitten rakastunut meihin. Ikävän taustan huomaa siitä, että Boo on erittäin arka ja minullakin meni viikko, ennen kuin sain koiraan edes koskea. Nykyään voin laittaa kaverin vaikka solmuun, mutta tuntemattomien lähelle koiraa ei vieläkään saa.

Kun meidän vuokraemäntä ensimmäisen kerran näki kuinka rakastunut Boo oli meihin, niin hän pyysi meitä ottamaan koiran omaksemme. Hän toivoi, että Boo saisi olla onnellinen ja rakastamiensa ihmisten lähellä, jotta koira voisi kokea jonkun omistavan hänet. Eli melko yllättäen tilanteeseen tultiin ja yhtäkkiä meillä oli vieraassa maassa koira, joka luonnollisesti tietää myös aikatauluja, huolehtimista, kouluttamista ja huolta. Hei hei spontaanit muutaman päivän ulkomaanlomat, aamuun venyvät illanistujaiset (no ei ne oikein Miskankaan kanssa olisi onnistuneet), rutiinittomat päivät, koko päivän retket sun muut. Kun mopo pihalla käynnistyy, niin koira ottaa jalat alleen ja lähtee mukaan. Ja se on kyllä vaarallista! Muutaman kerran Boo on jo juossut korvat hulmuten isolle tielle asti meidän perässä, ja onkin melkoinen ihme ettei se ole joutunut onnettomuuteen.

Mutta kun me ei kuitenkaan lähdetty Samuille taloon tai sen terassille istumaan päivästä toiseen, vaan elämästä nauttimaan ja uutta löytämään. Rakentelemaan pilvilinnoja, downsiftaamaan ja olemaan virran vietävinä. Eli jonkun verran on vielä tehtävää, että saadaan yhtälöt toimimaan, koira ja vapaus. Nyt meillä kuitenkin on koira, enkä tietenkään aio sitä hylätä.

Taas meillä rakennetaan pihaan aitaa, tai no oikeastaan tämä on jo kaiken härdellin keskellä aidanrakennuksen toinen kierros. Tätä Iisakin kirkkoa on tehty jo reilu kuusi viikkoa, mutta siitäpä tuleekin sitten valmistuttuaan vähintään muotovalio tai jotain. Aidan ainoana tarkoituksena on pienentää koiran reviiriä ja suojella sitä (ja kaikkia muitakin) liiallisilta sinkoiluilta kylillä ja liikenteen seassa. Ja ehkä jonain päivänä mekin pääsemme lähtemään pihasta aiheuttamatta kaaosta koko kylässä Boon juoksennellessa mopon perässä. Mä niin toivon sitä! Vähän kyllä meinaa pieni epäilys hiipiä mieleen, kun huomasin tunti sitten Boon ottavan gasellimaisen loikan naapurikylän 1,5 metrisen aidan yli. Meidän aidasta ei nimittäin ole tulossa niinkään korkea.

Kuala Lumpurin reissu olisi varmasti ollut kaksin verroin mukavampi, jos ei olisi tarvinnut miettiä Boota aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Vaikka olimme huolehtineet hoidosta ja ruokituksesta kylän työntekijöitten avustuksella, niin silti koin tuskaa miettiessäni sen ikävää. Mihin ne hävisivät? Miksei ne tule kotiin tänäänkään? Mitä on tapahtunut? You know… Ja kesäksi suunniteltu Suomen reissu on sekin vielä edessä. Voi itku!

Onneksi olemme käyttäneet Boota klinikalla, hankkineet rokotukset ja raivotautitestit ja kaikki on kunnossa. Jos vaikka tarvitsee ottaa koira suomeen kesäksi, niin saattaa siihenkin olla mahdollisuus, vaikkei se ihan yksinkertaista olekaan. Koiraa on puunattu ja tuunattu ja olipa muuten makeeta, kun kunnon klinikalla pesun jälkeen (koira piti pitää viikko kastelematta), niin ruttunaama lähti ensi töikseen viereiseen sadevesijärveen uimaan. Ja kun Boo ottaa hatkat, sille ei mahda yhtikäs mitään. Koulutus taitaa olla ainoa keino tämän ”vapaan sielun” hallinnassa. Mutta se täytyy vielä kyllä erikseen mainita, että verrattuna Suomeen, niin täällä saa kyllä rahoillensa vastinetta paikallisilla koiraklinikoilla. Muutaman tunnin täysihoito, rokotukset, verikokeet, punkki-ja kirppuhoidot, pesut trimmauksineen ja paperit kuntoon 50€:lla!

Free spirit, sitä Boo on. Ja juuri sellaisena se onkin aika huikea koira. Lahjomaton suojelija. Ihana on aamuisin terassilla kahvilla istuessaan seurata, kun Boon kaveri Coffee (koska juo kahvia) jostain mistä lie, tulee ensin aamupainille ja sitten kaverukset häipyvät kahdestaan uimaan. Itse en ole nähnyt, mutta Coffee kuulemma sukeltaa kuin saukko ja siltähän toi vähän näyttääkin. Ja sitten pitkin iltapäivää ja iltaa tulee naapurin Buster kellot kaulassa ottamaan turpiinsa.

Nämä on näitä arkipäivän perusrutiineita tällä hetkellä. Aita valmistuu hitaasti, ehkä varmastikin. Ja ehkä sitten jonain kauniina päivänä ennen suomeen lähtöä Boostakin on koulutettu upeasti käyttäytyvä Samuin Seisoja. Joo-o, terve…


Varvastossuvaras


Ihana koira, ole tälle nyt sitten vihainen...


Aristokraattiset asennot


mopokoira

0

Bisnes ja muu säätö

Jotta Thaimaassa voisi viipyä pidempäänkin, niin tarvitaan jonkinlainen viisumi. Normaali turisti saa kentältä 30 päivän luvan olla maassa. Turisti voi hakea suomesta myös turistiviisumin, jonka saa kahdeksi kuukaudeksi ja ja siihen toki saa helposti 1900:lla bahtilla immigrationista 30:n päivän jatkon. Mutta sitten onkin mentävä rajojen yli, eikä sitä turistimeiningillä loputtomiin voi tehdä. Eli jotain muuta piti meidänkin keksiä.

Elin pienessä toivossa, että voisin saada eläkeläisviisumin jo 49 vuotiaana (täällä kun ikäräja on 50 vuotta), mutta koska asiat ja käytännöt ovat kovasti täällä kiristyneet, niin ei se sitten onnistunutkaan, vaan vasta vuoden päästä. Miskan koulun kautta piti olla helppoa saada vuoden viisumit koko familylle, mutta sekin osoittautui lopulta näin lyhyellä ajalla mahdottomaksi. Meillä olisi pitänyt Tompan kanssa molemmilla olla paikalliset pankkitilit, ja kummankin kyseisellä tilillä olisi tullut olla jo kolme kuukautta n. 15.000 euroa tallennettuna. Se siitäkin sitten. Jotain opiskeluviisumia olisi voinut harkita, kielikoulu viralliset kriteerit täyttävässä koulussa olisi käynyt ja olisi ollut ihan paikallaankin oppia keskustelemaan paikallisten kanssa heidän omalla kielellään, mutta haudattiin toikin ajatus syksyyn saakka. Otetaan se kielten opiskelu sitten paremmalla ajalla kuvioihin, nyt on saatava talousasiat balanssiin. Eli firman perustaminen jäi meidän tapauksessa järkevimmäksi vaihtoehdoksi, joten bisnesvisaa hakemaan. Tarkoitus nyt oli alunperinkin aloittaa jotain tuottavaa toimintaa täällä, eikä vaan elää ”rantapummina”, vaikka sekään ei olisi huono vaihtoehto.

Onneksi meillä on täällä jo tuttuja suomalaisia, joilla on jo kokemusta firmankin perustamisesta. Kaikki vinkit ja kokemukset tulivat tarpeeseen, kuten esimerkiksi hyvän ja luotettavan kirjanpitäjän löytäminen. Sillä mitä ilmeisemmin jos jonkinmoista suhaajaa siitäkin kategoriasta täältä löytyy. Maksat jollekin ihan kohtuullisen summan rahaa siitä, että firman papereitten pitäisi olla kunnossa ja kun sitten jossain ulkomailla suurlähetystössä virkailija sanookin, että sitä ja tätä puuttuu, niin sitten ei hampaita naurata. Tuttujen kautta meidänkin kirjanpitäjä sitten löytyi, vaikkei tällä kertaa valittukaan ystäviemme suosittelemaa, vaan halvempi vaihtoehto, jota suositteli brittiläinen autonvuokrausyrittäjä, johon taas tutustuimme syksyn reissulla. Suosittelen muuten häntäkin lämpimästi, kun auton tai mopon vuokraus tulee ajakohtaiseksi Samuilla.

Firmaa perustettaessa tarvitset paikallisen osakkaan, jolla on tilillä 2.000.000 bahtia, eli noin 60.000€ tällä sikamaisen huonolla kurssilla. Ymmärrettävästi ihan jokaisella paikallisella ei todellakaan sellaisia summia tilillään loju. Tämänkin olisi voinut kiertää kyllä niin, että olisimme itse siirtäneet tuon kyseisen summan tämän mahdollisen osakkaan tilille hetkeksi ja hän olisi käynyt ottamassa pankista saldotodistuksen ja palauttanut summan takaisin meille. Mutta mutta, onhan se niin hemmetin iso raha näille paikallisille, että vaikka kuinka olisimme kuvitelleet tuntevamme kaverin, niin siltikin tilaisuus olisi saattanut tehdä varkaan. Nimittäin sillä summalla täällä kevyesti rakentaa perheelleen talon.

Sitten jäi onneksi vielä yksi vaihtoehto ja se pitää Thaimaan hyväksi sanoa, että täältä ei vaihtoehdot hevillä lopu, vaan yleensä asiat järjestyvät jollain lailla. Eli etsimme tutuistamme kolme paikallista, jotka suostuivat osakkaiksi (yleensä rahaa vastaan sellaisia löytyy) ja siinä tapauksessa tätä 2.000.000 bahtin pääomaa ei kenenkään tilillä tarvitse olla. Nämä osakkaat on sitten jälkeenpäin kaiketi helppo putsata pois papereista. Ja pääsääntöisestihän paikalliset ovat sydämellisiä ihmisiä, joten heidän haluama korvaus palveluksestaan ei ainakaan tässä tapauksessa ollut juuri mitään. Jos sitäkään. Nyt meillä on siis paikallinen musiikkikoulu, jossa on osakkaana musiikkikauppias, ravintolan omistaja ja printtikauppias. Näistä etenkin ravintolan omistajanainen on uskoaksemme ihan jatkoakin ajatellen hyvä kontakti. Hänen viihtyisässä ravintolassaan on Tomppakin vaihtelevilla kokoonpanoilla esiintynyt viimeiset kolme viikonloppua.

Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla, siitä on hyvä aloittaa!


viisumi


keikalla vierailevien solistien kanssa

0

Kuala Lumpur 3:ssa päivässä

3 päivää ja yötä Kuala Lumpurissa hurahti nopeasti. Ennakkoon oltiin jo päätetty, ettei juosta pää kolmantena jalkana jokaisen mahdollisen nähtävyyden perässä, vaan otetaan iisisti ja hoidetaan ne viisumit kuntoon. Ja nähdään kaupungista se, mikä nyt sattuu olemaan hyvien yhteyksien päässä Chinatownissa sijainneeseen majapaikkaamme. Eli ei siis nähty paljon mitään, ellei Thaimaan suurlähetystöä lasketa nähtävyydeksi. Siellä oli kuitenkin parina eri päivänä käytävä, ensin viemässä paprut ja sitten hakemassa viisumit.

Yllättävän sujuvaa koko touhu oli. Ei mitään karseita jonoja ja hullunmyllyä, vaan ihan tehokasta numerolapuilla pelaamista. Viisumihakemusten jättöaika oli aamusta puoli kahteentoista asti ja me eksymisen jälkeen (kartassa näkyi nimittäin kaksi suurlähetystöä yhden sijaan) ennätettiin paikalle noin 11.20. Aika lähelle meni, ettei jouduttu ottamaan koko touhua uusiksi seuraavana päivänä. Jonottamisen suhteen saattaa tosin olla, että kun oltiin sen verran lähellä viisumien jätön sulkemisaikaa, niin saatettiin vahingossa taktikoida onnistuneesti itsellemme lyhyemmät jonot. Oltiin myös varauduttu siihen, että viisumeissa voi mennä kolmekin päivää, mutta seuraavana päivänä saatiin kutsu kuitenkin saapua valmiita papereita noutamaan. Jos lentoja olisi ollut enemmän tarjolla, niin oltais päästy palaamaan saarelle jo parin päivän visiitin jälkeen, mutta kalliita lentoja suoraan Samuille ei lompakko kestänyt ottaa. Onneksi on Air Asia, joka tarjoaa siis oikeasti halpoja lentoja pienen mutkan kautta. Ja vaikka lentoyhtiö vähän laittoi vatsan kiertämään (en pidä halpalentoyhtiöitä hirveän turvallisina), niin turvallisesti lennettiin.

Me asuttiin KL:ssä siis Chinatownissa. Oli helpompi ottaa majoitus suoraan niiltä seuduilta, jotka olisi joka tapauksessa halunnut koluta. Pakko suositella juuri avattua Lantern Hotellia, joka oli ehdottomasti yksi uniikeimmista näkemistäni suurkaupungin hotelleista. Ja kuten yleensäkin, palvelun ”epäammattimaisuus” oli se pieni mutta tärkeä juttu, joka teki asumisesta siellä luxusta. Mikään ei oikein mennyt niin kuin piti, mutta who cares!

Chinatown itsessään ei mielestäni ollut kummoinen. Samaa kiinalaista krääsää joka paikassa myynnissä, mihin törmää Thaimaassakin. Ehkä Thaimaa on tavaratarjonnassaan kuitenkin jopa vähän edellä Malesiaa. Yllättävän mukava ostospaikka oli Central Market, joka oli kävelymatkan päässä meidän hotlasta. Sieltä löytyi erilaisia käsityöläisiä, sisustusliikkeitä, life style-putiikkeja, koruja, vaatteita ja kaikkea siltä väliltä. Kuala Lumpurissa on lukuisia kaikki vaatimukset täyttäviä ostoskeskuksia, mutta en ole sellaisista kovin innostunut.

Olin kovasti toivonut löytäväni jotain Thaimaan tarjonnasta poikkeavaa meidän Samuin kotiimme, mutta muutamaa lentävää mattoa lukuunottamatta saalis jäi aika mitättömäksi.

Petronas Towers tuli tsekattua toistamiseen, oltiinhan oltu Malesiassa aiemminkin 14 vuotta takaperin. Mutta ylös ei menty tälläkään kertaa, vaan pakolliset kuvat otettiin maan kamaralta. Kun silloin aiemmin pyörähdettiin Malesiassa, niin viiden viikon suunniteltu visiitti vaihtui ensimmäisen viikon jälkeen Thaimaan helppouteen. Minä nimittäin itse pidän siitä, että asiat on tehty helpoksi, ihmiset hymyilevät ja on sellainen ”ei se niin justiinsa”- meininki. Silloin taannoin esimerkiksi se, että suurin osa väestöstä on muslimeja teki monista asioista mutkikkaita, kuten esimerkiksi viinistä nauttimisen. Sitä ei silloin ainakaan Langkawilta saanut sellaisista paikoista, mistä olisi voinut kuvitella, vaan mitä kummallisemmista paikoista, kuten esimerkiksi ”nakkikioskikärryistä”. Tämä asia oli kyllä muuttunut ja viiniäkin sai kaupoista ainakin Chinatownissa. En tiedä johtuiko se Kiinalaisista vai mistä, mutta positiivinen yllätys se oli. Turhaan tuli varmistettua viineissä pysyminen ostamalla lentokentältä 30 €:n viinipullo!

Parina iltana otettiin helpot illalliset lähellä sijaitsevassa Reggae baarissa (suosittelen mutkattomuudessaan sitäkin) ja viimeisenä iltana raahauduttiin hotellimme johtajan suosittelemalle ravintolakadulle. Se nyt oli pitkälti saman tyyppinen kuin Samuin walking streetit, eikä muovituoleille istuminen tällä kertaa tuntunut mukavalta tavalta viettää reissun viimeistä iltaa. Ylitettiin siis jälleen budjetti illallistamalla lähistöllä sijaitsevassa Rabbit Holessa, jossa sentään ruoka onneksi oli hintansa väärti.

Ja seuraavana aamuna startti kohti kotia muutaman pysähdyksen taktiikalla. Juna ensin lentokentälle ja sieltä Air Asian lento Surat Thaniin. Surat Thanista bussikuljetus (näppärästi voi ostaa suoraan kentältä) Donsakiin, josta lautalla yli Samuin Nathonille. Noin kymmenen tuntia reissussa hurahtaa, mutta jotenkin se ei tunnu niin pitkältä, kuin esimerkiksi kymmenen tunnin suora lento. Välillä pääsee kävelemään ja katselemaan jopa huikeita maisemia. Jokainen kulkuväline otti aika tarkalleen 1,5 tuntia ja siihen odotukset sekä vaihdot päälle. Voisi oikeasti ottaa harkintaan sarjakortin ostaminen kyseiselle lentoyhtiölle. Ei kai se sen turvattomampi voi olla kuin Bangkok Airways, vai?


Petronas


Kuala Lumpur ravintolakatu


Kuala Lumpur Central Market


Eipä ennen olekaan Taylor Swiftillä lennetty

0

Viiden viikon vipinät

Se nimittäin vierähti tuon pituinen aika tosta noin vaan, eikä tullut juuri blogiinkaan päivityksiä, vaikka miten lupasin kunnostautua. No tähän sopii varmaan ikivihreä kommentti ”elämä on laiffii…”

Taidan tämänkertaisessa postauksessa vaan listata viiden viikon aikana tapahtuneita asioita lyhyesti ja palaan avaten näitä sitten paremmin tässä ehkä jopa päivittäin (toiveajattelua voisi joku sanoa), tai ainakin jotain siihen suuntaan.

Mutta täällä taas ollaan, siis Samuilla! Ehdittiin välissä pyörähtämään myös Kuala Lumpurissa, mikä on valitettava velvollisuus kolmen kuukauden välein Thaimaassa, ellet sitten omista eläkeläisviisumia. Siis Kuala Lumpur ei ole pakko, vaan maasta poistuminen. Visa runista oli siis meidänkin reissussa kysymys, onneksi se vaadittava seuraava runi tapahtuu sitten Suomen visiitillä kesällä.

Vanhin poikani Jesse pyörähti parin viikon visiitillä tyttöystävänsä Lotan kanssa ja olipa muuten ihana nähdä! Ja voi mikä järjetön ikävä tuli taas pariskunnan lähdettyä Suomeen. Mutta äärimmäisen mukava oli huomata, että myös Jessellä oli ollut ikävä, edes pienesti. Kentällä Suomeen lähtiessä se toivottu asiakin nimittäin tapahtui; kauan odotettu halaus 2kymppiseltä klopilta :).

Ennen Jesseä ja Lottaa siis tulivat siskoni perheineen ja Miska sai kaipaamansa suomenkielistä seuraa. Sitä kaveri oli odottanut kovasti. Tosin siskoni poika Aleksi on monikielinen, mutta suomi sujuu myös hienosti. Kuten varmaan arvaattekin, niin kahdeksan henkeä kahden kylppärin kämpässä tiesi jos jonkinmoista hässäkkää. Välillä otettiin vähän yhteenkin, mutta onneksi sentään aikuiset eivät niinkään. Loppupelissä sopeuduimme yllättävän hyvin koko porukka saman katon alle ja hauskaahan meillä oli.

Samuillakin on tapahtunut kaikenlaista ja jopa jotain järkyttävääkin. Asioita jotka ovat saaneet ainakin allekirjoittaneen miettimään lintukodon mielikuvaa uudestaan. Historian ensimmäinen autopommi esimerkiksi räjähti uuden kauppakeskuksen parkkihallissa eräänä iltana, mutta onneksi kukaan ei sentään hässäkässä kuollut. Tämä tapahtuma ylitti uutiskynnyksen myös Suomessa ja porukalla jouduimmekin ilmoittelemaan mahdollisille huolissaan olijoille kaiken olevan meillä hyvin. Tosin oltiin kyseisellä tapahtumapaikalla juuri päivää aikaisemmin, eli toisinkin olisi voinut olla. Lisäksi joitain ampumisiakin täällä on ollut ja huolestuttavaa on se, että niitä tuntuu olevan täällä nyt vähän väliä. Saa nähdä mikä on Samuin suunta jatkossa. Vaikka armeija teki rynnäkön saarelle kuten odotettiin, niin mitään sen parempaa ei visiitti näytä tuoneen tullessaan, ehkä jopa päinvastoin.

Ensimmäinen Thaimaalainen firma tuli sekin perustettua kaiken hosumisen ohessa. Asiat meni suurinpiirtein niin kuin pitikin, kolme paikallista saatiin yhtiökumppaniksi ja pätevä kirjanpitäjä hoiti paperityöt. Nyt pitäisi ehtiä keskittymään itse sitten siihen tekemiseen. Jos vaikka olisi mahdollista saada pientä tuloakin sitä kautta.

Taidan juuri nyt palkita itseni lasillisella punaviiniä blogipäivityksen kunniaksi ja palata näihin tunnelmiin toivottavasti jo huomenna. Jos vaan netti toimii, sekään ei ole niin itsestään selvä asia edes nykyaikana täällä...


Elämänviisauksia

0

Voi hyvää päivää tätä ryhmää!

On meillä nimittäin ihan helmi suomalainen porukka täällä Samuilla, siitä ei pääse yli, ali eikä ympäri. Toki näillä hoodeilla asuu monia muitakin härmästä tulleita, mutta tästä porukasta on onneksemme kehkeytynyt melko tiivis ja eriskummallinen yhteisö. Kun me kerran kohdataan, niin nauramiselta ei voi välttyä, sen verran "multipöllöstä" porukasta on kyse.

Tähän kyseiseen nappulakerhoon kuuluu villan omistaja Jukka, edellisessä elämässään lentokonemekaanikkona toiminut hauska kaveri, jonka silmäkulmissa pilkettä riittää. Jos siis kiinnostaa vuokrata upea villa kerrassaan loistavalta paikalta, niin häneltä kannattaa kysäistä vapaita viikkoja. Sitten on mahtipersoona Kurre, joka on porukan ainoa suomenruotsalainen. Kurren historia pitää sisällään muun muassa sambaopettajana toimimisen, vaikka tätä nykyä häneltä voikin tilata käännöksiä suomesta ruotsiksi. Sitten on Sinikka ja Ilari, joiden rakkaudessa Samuihin on jotain yllättävän tuttua. Melkein niin kuin mekin, tämä pariskunta on ravannut edestakaisin Suomen ja Samuin väliä jo kymmeniä kertoja. Ja sitten vähän niin kuin meilläkin, elämä antoi heillekin sysäyksen pysyvämpään olomuotoon täällä. Ilarilla on matkatoimisto täällä, joka järjestää tarvittaessa vaikka asunnon, häät, golfaukset ja mitä tahansa nyt mieleen juolahtaa. Ei ole nimittäin ihan yksinkertainen juttu järjestää suomesta käsin tämän tyyppisiä asioita, joten ei ole pöllömpi idea ottaa Ilariin yhteyttä ennen Samuin reissua.

Kun sitä ei kahden viikon reissuillaan juurikaan kaipaa muita maanmiehiään, niin yllättäen täällä pidempään oltuaan suomen kielestä ja muista pohjolan kalpeanaamoista onkin positiivisesti yllättynyt. Ja etenkin niistä, jotka myös pitävät täällä majaansa. Eihän ystäviä ole koskaan liikaa ja varsinkin näin vieraassa maassa on oikeasti hyvä juttu, että tiedät apua olevan lähellä.

Tomppa siis viimein otti ja täytti pyöreät 40 vuotta ja sitä meidän huippuporukan kanssa juhlittiin juustoja syöden, viiniä naukkaillen ja trivial pursuitia pelaten. Pakko tosin oli lopettaa peli ratkaisemattomana, kun loppuun asti pelattuna siinähän olisi voinut vierähtää vaikka viikko? Auringon pehmittämät aivot tai jotain… mutta hiton hauskaa oli ja vatsalihakset tuli treenattua hyvin naurujumpalla.

Mukava poikkeustila meidän residenssissä jatkuu; systeri Hong Kongista saapui eilen pikku Aksun kanssa matalaan majaamme pariksi viikoksi. Perjantaina lentää siskon mies tänne ja sitten viimein sunnuntaina vanhin poikani Jesse tyttöystävänsä Lotan kanssa. Sitä päivää on nimittäin odotettu kuin kuuta nousevaa, sen verran on ikävä riiputtanut hartioita. Näinköhän tätä 2kymppistä pääsisi vielä halaamaan?


synttärisankari


Juustoa ja viiniä


Ystävät kalliit

0