Yllättävän sujuvaa koko touhu oli. Ei mitään karseita jonoja ja hullunmyllyä, vaan ihan tehokasta numerolapuilla pelaamista. Viisumihakemusten jättöaika oli aamusta puoli kahteentoista asti ja me eksymisen jälkeen (kartassa näkyi nimittäin kaksi suurlähetystöä yhden sijaan) ennätettiin paikalle noin 11.20. Aika lähelle meni, ettei jouduttu ottamaan koko touhua uusiksi seuraavana päivänä. Jonottamisen suhteen saattaa tosin olla, että kun oltiin sen verran lähellä viisumien jätön sulkemisaikaa, niin saatettiin vahingossa taktikoida onnistuneesti itsellemme lyhyemmät jonot. Oltiin myös varauduttu siihen, että viisumeissa voi mennä kolmekin päivää, mutta seuraavana päivänä saatiin kutsu kuitenkin saapua valmiita papereita noutamaan. Jos lentoja olisi ollut enemmän tarjolla, niin oltais päästy palaamaan saarelle jo parin päivän visiitin jälkeen, mutta kalliita lentoja suoraan Samuille ei lompakko kestänyt ottaa. Onneksi on Air Asia, joka tarjoaa siis oikeasti halpoja lentoja pienen mutkan kautta. Ja vaikka lentoyhtiö vähän laittoi vatsan kiertämään (en pidä halpalentoyhtiöitä hirveän turvallisina), niin turvallisesti lennettiin.
Me asuttiin KL:ssä siis Chinatownissa. Oli helpompi ottaa majoitus suoraan niiltä seuduilta, jotka olisi joka tapauksessa halunnut koluta. Pakko suositella juuri avattua Lantern Hotellia, joka oli ehdottomasti yksi uniikeimmista näkemistäni suurkaupungin hotelleista. Ja kuten yleensäkin, palvelun ”epäammattimaisuus” oli se pieni mutta tärkeä juttu, joka teki asumisesta siellä luxusta. Mikään ei oikein mennyt niin kuin piti, mutta who cares!
Chinatown itsessään ei mielestäni ollut kummoinen. Samaa kiinalaista krääsää joka paikassa myynnissä, mihin törmää Thaimaassakin. Ehkä Thaimaa on tavaratarjonnassaan kuitenkin jopa vähän edellä Malesiaa. Yllättävän mukava ostospaikka oli Central Market, joka oli kävelymatkan päässä meidän hotlasta. Sieltä löytyi erilaisia käsityöläisiä, sisustusliikkeitä, life style-putiikkeja, koruja, vaatteita ja kaikkea siltä väliltä. Kuala Lumpurissa on lukuisia kaikki vaatimukset täyttäviä ostoskeskuksia, mutta en ole sellaisista kovin innostunut.
Olin kovasti toivonut löytäväni jotain Thaimaan tarjonnasta poikkeavaa meidän Samuin kotiimme, mutta muutamaa lentävää mattoa lukuunottamatta saalis jäi aika mitättömäksi.
Petronas Towers tuli tsekattua toistamiseen, oltiinhan oltu Malesiassa aiemminkin 14 vuotta takaperin. Mutta ylös ei menty tälläkään kertaa, vaan pakolliset kuvat otettiin maan kamaralta. Kun silloin aiemmin pyörähdettiin Malesiassa, niin viiden viikon suunniteltu visiitti vaihtui ensimmäisen viikon jälkeen Thaimaan helppouteen. Minä nimittäin itse pidän siitä, että asiat on tehty helpoksi, ihmiset hymyilevät ja on sellainen ”ei se niin justiinsa”- meininki. Silloin taannoin esimerkiksi se, että suurin osa väestöstä on muslimeja teki monista asioista mutkikkaita, kuten esimerkiksi viinistä nauttimisen. Sitä ei silloin ainakaan Langkawilta saanut sellaisista paikoista, mistä olisi voinut kuvitella, vaan mitä kummallisemmista paikoista, kuten esimerkiksi ”nakkikioskikärryistä”. Tämä asia oli kyllä muuttunut ja viiniäkin sai kaupoista ainakin Chinatownissa. En tiedä johtuiko se Kiinalaisista vai mistä, mutta positiivinen yllätys se oli. Turhaan tuli varmistettua viineissä pysyminen ostamalla lentokentältä 30 €:n viinipullo!
Parina iltana otettiin helpot illalliset lähellä sijaitsevassa Reggae baarissa (suosittelen mutkattomuudessaan sitäkin) ja viimeisenä iltana raahauduttiin hotellimme johtajan suosittelemalle ravintolakadulle. Se nyt oli pitkälti saman tyyppinen kuin Samuin walking streetit, eikä muovituoleille istuminen tällä kertaa tuntunut mukavalta tavalta viettää reissun viimeistä iltaa. Ylitettiin siis jälleen budjetti illallistamalla lähistöllä sijaitsevassa Rabbit Holessa, jossa sentään ruoka onneksi oli hintansa väärti.
Ja seuraavana aamuna startti kohti kotia muutaman pysähdyksen taktiikalla. Juna ensin lentokentälle ja sieltä Air Asian lento Surat Thaniin. Surat Thanista bussikuljetus (näppärästi voi ostaa suoraan kentältä) Donsakiin, josta lautalla yli Samuin Nathonille. Noin kymmenen tuntia reissussa hurahtaa, mutta jotenkin se ei tunnu niin pitkältä, kuin esimerkiksi kymmenen tunnin suora lento. Välillä pääsee kävelemään ja katselemaan jopa huikeita maisemia. Jokainen kulkuväline otti aika tarkalleen 1,5 tuntia ja siihen odotukset sekä vaihdot päälle. Voisi oikeasti ottaa harkintaan sarjakortin ostaminen kyseiselle lentoyhtiölle. Ei kai se sen turvattomampi voi olla kuin Bangkok Airways, vai?
Petronas
Kuala Lumpur ravintolakatu
Kuala Lumpur Central Market
Eipä ennen olekaan Taylor Swiftillä lennetty
Ei kommentteja