Boo onkin Bobo!?!
Sehän meni siis suurin piirtein näin; Suunnitelmissa on viedä koiruus Suomeen kesäksi, koska ei voida ottaa sitä riskiä, että kylän työntekijät pitävät sitä pääsääntöisesti häkissä koko kaksikuukautisen kesäreissumme takia. No way, joten aloimme toden teolla selvittämään mitä Suomeen ottaminen vaatii. Ensinnäkin, ja se suurin haaste, on raivotautirokotus ja tarvittavat verikokeet. Onneksi olimme jo maaliskuussa vieneet "Bobon" ensimmäisen kerran klinikalle rokotettavaksi, joten peli oli avattu. Toisaalta EU-vaatimukset ovat sellaiset, että ensimmäisen vuoden aikana rokotuksia pitää olla kaksi. Ja viimeisestä rokotuksesta on oltava kolmen kuukauden väli, ennen kuin raivotautiverikokeen voi ottaa. Eli oltiin auttamatta myöhässä, vaikka Bobolle toinen rokotus annettiinkin huhtikuussa. Lisäksi verikoe on lähetettävä johonkin kolmanteen maahan (siitäkin on tarkka lista mihin laboratorioon), ja testituloksia joutuu odottamaan 1,5 kuukautta. Aika toivottomalta rupesi jo näyttämään...
Onneksi muistimme vuokranantajamme siskon sanoneen, että koira on saanut vuokranantajamme toimesta jo jotain rokotuksia, joten pieni hento oljenkorsi mihin tarttua lillui vielä vedessä. Sitä sitten selvittämään.
Meidän hallussa olevien Bobon rokotustodistusten kanssa koiraklinikalle ja sieltä soitto vuokranantajalle. Tohtori kun on paikallinen, niin on parempi että paikalliset puhuvat keskenään omaa kieltään. Ja siellä se sitten selvisi. Koira onkin Bobo ja viimeinen vuokranantajamme ottama raivotautirokotus tapahtui joulukuussa 2014. Hetkessä muuttui hentoinen oljenkorsi huomattavasti vahvemmaksi! Samalla selvisi siis Bobon nimi ja ikä, joka on kaiken olemassa olevan tiedon valossa 1 vuosi ja muutama kuukausi. Kerrassaan pentukoira vielä kohtalaisesta koostaan huolimatta.
Verikokeet voi siis ottaa vaikka heti, mutta kun ne lähetetään saksaan, niin tuloksia joutuu klinikan mukaan odottamaan 1,5 kuukautta, mikä ei siis auta meitä. Syvä onneton huokaus ja epätoivo iski, mutta Thaimaassa kun ollaan, niin tohtori totesi siihen, että "Dogs and cats rescue" voi varmasti auttaa. Jippii!
Sinne sitten tänään tuloksena se, että tosiaan, papereita voi vaikka vaihtaa jonkun toisen koiran papereihin, kunhan verikokeet ovat oikeasti puhtaat. Ei tarvitse odottaa 1,5 kuukautta, mikäli aika ei anna myöten. Se nyt maksaa tietenkin jonkun verran, mutta mitä sitä ei rakkaan hurttansa vuoksi tekisi. Todellisuus kun on myös se, että itse asiassa Bobo on saanut jo 4 rokotusta kahden sijaan, eli luulisi immuniteetin olevan kunnossa. Tuplasti.
Vähän sama juttu kuin se, että Thaimaassa esimerkiksi voi saada eläkeläisviisumin 50 vuotiaana. Mutta silloin tilillä on todistettavasti oltava 800.000 bahtia, joka tarkoittaa n. 22.000€. Jos tuollaista summaa ei tilillä makaa, niin aina voi tietysti ostaa sen eläkeläisviisumin vaikka Pattayalta. Riski joo, mutta moni ottaa sen. Itse meinaan ainakin tarttua siihen, että vähän vaihdetaan Bobon papereita ja saadaan koira mukaan syömään tuoreita mansikoita.
Kaiken voi fixata.
Samuin seisoja
Kaiken voi fixata
12.5.2015
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja