Lähtöhässäkkää ja paluu kotiin Samuille

Jokunen päivitys jäi tekemättä, joten tässäpä sitten sellainen viikon pläjäys kaikki yhtenä pötkönä, olkaa hyvät.

Se, että poikettiin pariksi yöksi siskon perheen mökille Sastamalaan ja se, että Tomppa päätti vielä ihan loppusuoralla lähteä veljensä kanssa kalareissulle aiheutti luonnollisesti sen, että tuli niin kuin oikeasti kiire. Eikä kiirettä helpottanut yhtään se, että meidän autoa ei saatu myytyä, tai se, että taloyhtiön kattoremontti alkoikin sitten sen neljää päivää aiemmin, kuin mitä oli ilmoitettu. Eikä myöskään se, että vanhempi juniori (se joka on jo omilleen muuttanut) teloi skeitatessa vielä jalkansa pari päivää ennen lähtöä ja juuri ennen omaa Barcelonan skeittireissuaan. Voi pyhät sylvit ja mitä näitä nyt on!

Onneksi asioilla on tapana järjestyä ja mä kyllä tiedän stressaavani monistakin aivan turhaan. Mutta mä treenaan nyt jo muutenkin kovasti sitä "olemisen sietämätöntä keveyttä", joten eiköhän tämä tästä. Näinhän nämäkin viime hetken kotkotukset kuitenkin järjestyivät; juniorin jalka ei ollut murtunut, isä lupasi myydä auton puolestani, kattoremontin aiheuttamat kaaokset saatiin korjattua ennen vuokralaisia, ja ehdin jopa tapaamaan ystäviäni, isääni ja tätiäni. Se ei ole yhtään huonosti.

Ja me päästiin viimein matkaan. Tällä kertaa ei ollut edes tarvetta ostaa meno-paluu lippuja, vaan viisumin takia riitti kun ostettiin liput vain yhteen suuntaan. Ensimmäisen kerran ollaan siis Thaimaassa vain menolipulla ja kai se on jonkunlaista edistystä. Turkish Airlines tarjosi tälläkin kertaa järkevimmät ja halvimmat vaihtoehdot meille, joten sillä siis reissuun. Vaikka viimeksi hieman kiukuttelinkin palvelun tasosta lennolla, niin nyt oli kyllä niin huipputyypit koneessa, ettei voi kuin kehua. Ruoka oli taas loistavaa ja viihdykettä riitti. Sitä paitsi, mun mielestä niitten penkitkin ovat ihan omaa luokkaansa muihin turistiluokkiin verrattuna. Yleensä mun takapuoli puutuu todella herkästi, näissä penkeissä ehtii sentään nukahtamaan ennen sitä. Tällä lennolla tosin otin tapojeni vastaisesti melatoniinin ja ihme kyllä, nukuinkin varmaan viisi tuntia putkeen ja jäi jopa leffat katsomatta. Mutta se mitä olen aina pelännyt, on ukkosmyrskyssä lentäminen ja niin valitettavasti kävi nyt. Pitää varmaan tehdä jotain tälle mun lentopelolle, sillä olenhan mä kuitenkin hypännyt laskuvarjolla ja benjiäkin, ei lentäminen nyt vaan voi olla niin pelottavaa. Vai voiko?

Päästiin kuitenkin perille Bangkokiin, jossa (olette varmaan lukeneetkin) oli viime viikolla parit pommit ja jonne ei nyt sattuneesta syystä huvittanut jäädä yöpymään. Oltiin varattu ne halvimmat jatkolennot Surat Thaniin, mutta koska se olisi tarkoittanut yöpymistä siellä, niin päätettiin kärsiä nahoissamme taloudellinen menetys ja ostettiin kentältä päälle vielä suorat lennot Samuille. Päätös oli yhteinen ja sovittiin ettei rahanmenetyksestä jatkossa sen koommin puhuta. Todellisuudessa tämä Bangkok Airwaysin suora lento Samuille oli melkoisesti myöhässä, joten pieni ketutus meinasi iskeä päälle jo melkein heti. Mutta me päästiin kuitenkin kotiin ja autovuokraajaystävämme Don oli jättänyt auton meitä varten kentälle odottamaan. Palvelu pelasi, etten sanoisi...

Koti oli väsyneillä silmillä oikein hyvässä kunnossa, vaikkei kaikki siisteys sitten enää päivänvaloa kestänytkään. Lakanat oli vaihdettu, astiat tiskattu ja sekaan mahtui. Niille jotka eivät tiedä, niin koska olimme vuokranneet Samuin taloa Airbnb:n kautta ollessamme Suomessa, olimme myös palkanneet siivoojat ja managerin huolehtimaan Villa Zappysta vieraitten vaihtuessa. Samoin meidän mopoa oli vuokrattu sovitusti ja vähän myös ystäviemme mopoja. No valitettavasti meidän mopo oli väsähtänyt käytössä ja osoittautui tänään aamulla sitten täysin romuksi. En tiedä mitä on tapahtunut ja kuka sen on rikkonut, mutta ei sillä ainakaan ajaa voi. Onneksi on muutaman päivän auto vuokralla, että pääsee hoitamaan asioita. Saa nähdä mitä korjaus (jos sen voi korjata) tulee maksamaan. Ja löytyi talosta myös kolme kypärääkin, eikä mitään käsitystä kenen ne ovat. Pari pientä tehtävää olisi siis ratkottavana.

Ja sitten se Samuin tärkein, eli Boo. Meidän rakastettu pörriäinen, joka oli ollut koko kesän ajan hoidossa koirahoitola The Dog fatherissa. Meillä ei ollut mitään hajua, muistaako koira meidät tai miten se ottaa meidät vastaan. Mököttääkö se, karkaako, ei halua lähteä meidän mukaan tai jotain muuta hirveätä? Kaikki pelko oli kuitenkin täysin turhaa, niin kuin alunperin meille kerrottiin. Voi tajuton sitä hännänheilutuksen ja nuolemisen määrää. Hyvä kun ehti edes kiittämään ja vaihtamaan kuulumiset hoitajien kanssa, kun Boolla oli niin kiire kotiin. Eikä se tarkoita sitä, että hoito olisi ollut huonoa, se oli taatusti aivan loistavaa. Vähän jäi jopa tuntumaan siltä, että kun me hoitolasta poistuimme, niin siellä jokunen kyynel tirahti hoitajilla poskille.

Mutta nyt on mun vuoro nauttia koiran pusuista ja läsnäolosta, I´m sorry and very happy!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää yötä ja palaamisiin pian!

Lounas Maenamilla. Ei pysty sanoin kuvaamaan miten hyvä fiilis!

Siellä se muru, eikä pelkoakaan että olisi unohtanut

Vielä viime hetken chattailut ja rokotukset ennen kotiin lähtöä

Boo on jo kovasti menossa.

Hyvää yötä Samuilta!