Ihastuttavat tuntemattomat

Musiikki yhdistää. Vai mitäs sanotte siitä, että meidät kutsuttiin naapurisaarelle tuntemattomien häihin? Kuinka usein olette olleet häissä, joista ette tunne ketään, edes hääparia? Tai kutsuisitteko itse täysin tuntemattomia ihmisiä juhliinne? No, meille kävi näin, koska kitaransoitto näyttää olevan kova juttu. Ja mä yhdyn tähän.

Samuin naapurisaarella asuu tietenkin myös suomalaisia, sehän on päivänselvä juttu. Ja miksi ei asuisi, upea saari näin ensikertalaisen näkökulmasta. Mutta en paneudu tässä postauksessa siihen saareen sen enempää, paitsi että se kyllä haukkasi ison palan sydämestä. Kerron saaresta seuraavissa jutuissa enemmän, nyt keskityn siihen kuinka me sinne "eksyttiin".


Lähtötunnelmissa meidän satamassa. Oikeastihan tästä meidän satamasta pääsee vaikka mihin, vaikka paratiisiin ;)

Mun kitaristimiehellä Tompalla on ollut joitain aikoja facebook kaverina suomalainen Vesa, joka on asunut Phanganilla nelisen vuotta. Tomppa laittoi keväällä Phanganin johonkin facebookryhmään ilmoituksen kitaratunneistaan Samuilla, jotka Vesa sitten bongasi ja siitä se "kaveruus" syntyi. Lisäksi Vesa oli jo vuosia sitten tutustunut Tompan kitaratunteihin suomalaisen netissä olevan musiikkikoulu Rockwayn kautta. Vesa ajautui itse saarelle jonkun sukelluskaverinsa perässä Maltalta (tai jostain vastaavasta) ja niin kuin monelle käy, hänkin jäi tänne paratiisiin. Ja vaikka ei olla koskaan edes tavattu, Vesa kutsui meidät häihinsä. Itse tuppaan tykkäämään siitä ajatuksesta, että elämä on täynnä tienviittoja jos vaan älyät, joten me lähdettiin. Ja onneksi lähdettiin. Paitsi että me nähtiin viikonlopun aikana kaistale upeasta saaresta, me tutustuttiin myös mahtavaan "suomalaisyhteisöön" ja tunnettiin itsemme erittäin tervetulleiksi. Nähtiin saarta, kuultiin sisäpiirin vinkit, oltiin jameissa keskellä ei mitään ja kaikki oli järjestetty meille, kiitos Vesa!

Meidät jopa haettiin Samuilta. Ei olisi tarvinnut, mutta Vesalla oli käynti Immigrationissa Samuilla, joten hän tähtäsi samaan lauttaan meidän kanssa. Voin sanoa muutenkin, että ihan on "matkanjohtaja-ainesta" koko kaveri, sen verran hienosti homma toimi. Pauliina oli hälytetty satamaan meitä vastaan autolla, resortti oli varattu valmiiksi (jota kehun myös seuraavassa jutussa ) ja me saatiin vaan olla turisteja.


Jos tämä on näkymä terassilta, niin mitä muuta voi toivoa?

Perjantai-ilta vietettiin Vesan ja Naphatin hääillallisella ja tutustuttiin muutamaan muuhunkin paikalliseen suomalaiseen vaikuttajaan sekä moniin muihin. Moikku on asunut saarella jo kahdeksan vuotta ja toimii sukellusmestarina (dive master on helpompi ymmärtää), lisäksi Moikku on pitkän linjan punk-kitaristina kiertänyt Suomea ristiin rastiin ja ihan riittämiin. Molemmat, sekä Vesa että Moikku soittelevat Phanganilla erilaisissa kokoonpanoissa silkasta soittamisen ilosta silloin, kun mieli tekee. Pauliina taas on ensiapusairaanhoitaja, joka on virkavapaalla ja tällä hetkellä kielenopiskelijana Thaimaassa. Sitten on myös Sami, joka rakentaa taloa Moikun tontille, sukeltelee ja nauttii elämästään. Lisäksi palettiin kuuluvat vielä heidän ihanat paikalliset vaimonsa. Mikä ehkä hienointa, heillä on pieni, mutta toimivan näköinen kommuuni Moikun residenssissä, johon kuuluu myös monia lähiympäristöstä pelastettuja koiria alfauroksista epäluuloisiin pentuihin. Varmasti ei olisi koirille voinut käydä paremmin.

Lauantai oli myös tiivis. Päivällä väsynyt hääpariskunta vei meidät paikalliseen wipe out-parkiin (kerron siitäkin myöhemmin), joka olikin oikein hauska teemapuisto. Myöhemmin tutustuttiin Moikun residenssiin ja illalla ennen jameja nautittiin pikainen illallinen, kaikki yhdessä. Mehän vietettiin koko viikonloppu käytännössä vain yhdellä puolella saarta ja mun mielestä kaikki paikat oli keskellä ei mitään, eikä niistä todellakaan olisi voinut tietää ilman loistavia koordinaattoreita. Niin kuin ne jamitkin, jotka olivat siis huikeat. Pieni paikka kauniilla rantakaistaleella, josta et todellakaan tiedä, jos et TIEDÄ.

Mutta näin low seasoninkin aikana ihmisiä oli vaikka miten paljon, puhumattakaan niistä huikeista soittajista ja laulajista. Taso oli sen verran kova, että kyllä siellä yhdet Idolsit olisi voinut järjestää. Sitä mä vaan mietin illan aikana kun soittajia tuli koko ajan vaan lisää, että mahtaako kaikki maailman huippumuusikot kuitenkin jossain kohtaa elämäänsä pysähtyä toviksi Phanganille?

Miten meidät otettiin vastaan, meni kyllä yli kaiken. Yritin miettiä sanoja kuvaamaan sitä fiilistä mitä koettiin, mutta ehkä sanaton onkin paras? Tai jos jotain yrittää raapustaa, niin varmasti lämpö, iloisuus, tuttavallisuus, tervetullut, ja aitous nyt ainakin. Eikä me unohdeta sitä ikinä.

Kiitos kaikille "Phanganin suomalaisille" ja tervetuloa nauttimaan meidän vieraanvaraisuudesta tänne naapuriin!


Onnea ihanalle hääparille!


Phanganin suomalaisia ja yksi saksalainen kitaristi ;)


Koirien herkkuhetki Moikun residenssissä


Phanganin suomalaisilla kylässä


Ne pienet jamit keskellä ei mitään. Valitettavasti kuvan laatu jää kauas musisoinnin laadusta