Täydellinen sunnuntaipäivä

Välillä tuntuu, että joku jarruttaa etenemistä ja pää kuumenee. Kaikki on vähän epävarmaa, vaikka olisi tarve varmuudelle. Mieli on jatkuvassa liikkeessä ja kaipaa uusia kokemuksia, onnistumisia ja seikkailuja. Se janoaa uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Sillä on niin tavattoman kiire uuteen ja silti tarve liialliseen asioitten hallintaan. Jep, tunnistan tämän itsessäni kuten myös sen, että toinen puoli minusta tarvitsee turvallisuutta ja varmuutta, eikä lainkaan muutoksia. Eikä kaikkea voi koko ajan saada, sillä yhtälö on mahdoton.

Suorittamisen pakko, se kamala olotila jonka itsessäni tunnistan ja jota tavallaan lähdin tänne Samuille pakoon, se yrittää aina välillä muistuttaa toimintamalleistaan ja kiristää otettaan. Kuten tänäänkin. Se kysyy "etkö todella vieläkään ole keksinyt mikä sinusta tulee isona, vaikka olet ollut tällä itsesi etsimismatkalla jo vuoden?" No en ole.

Ja taidan tietää miksi... Siksi, että pakotan itseni joka päivä kuumeisesti miettimään sitä sen sijaan että oikeasti pysähtyisin kuuntelemaan sydäntäni ja eläisin hetkessä, niin kuin oli tarkoitus. Ja antaisin asioitten tapahtua. Ottaisin takapakit vastaan, koska ne kuuluvat elämään ja lopettaisin sen varmistelun, että tulevaisuus toteutuu kuten haluaisin. Koska se ei kuitenkaan koskaan voi olla täysin hallinnassani, sillä elämääni liittyvät asiat ja ihmiset ajatuksineen kuitenkin muuttuvat koko ajan. Jos hyväksyisi muutakin, kuin omien halujen mukaiset muutokset, niin olisiko odottamattoman suuret onnistumiset mahdollisia?

Täydellinen sunnuntaipäivä alkoi TÄYDELLISEN sunnuntaipäivän metsästyksellä. Tomppa lähti pitämään parille oppilaalleen kitaratunnit, minä siivosin taloa ja Miska rakenteli juttujaan. Ja alettiin miettimään jotain täydellistä lopulle päivää. Googleteltiin jopa mitä tehdä Samuilla ja mitä täällä pitäisi nähdä. Vaikka ei me edes olla mitään "nähtävyysihmisiä", ellei ne nyt jotenkin sopivasti tupsahda nurkan takaa eteen. Eikä keksitty juuri mitään. Mutta lähdettiin Miskan kanssa liikkeelle ja tehtiin Tompan kanssa lounastreffit Chawengille rantaravintolaan. Ja siitä se täydellinen sunnuntaipäivä sitten käynnistyi.

Elämä yllättää positiivisesti jos sen antaa yllättää. Me syötiin täydellinen lounas kertakaikkiaan täydellisessä ympäristössä. Eikä ollut kiire mihinkään, kun kalenteriin ei löytynyt mitään mitä suorittaa. Tomppa kaivoi rannalla kitaran esiin ja rupesi näppäilemään ja yleensähän siitä seuraa se, että uteliaita ihmisiä kerääntyy ympärille. Thaimaalaiset rakastavat musiikkia ja erittäin monelle kitara tuntuu olevan "se" soitin. Tämä tietenkin johti uusiin ihmisiin tutustumiseen ja heidän kanssaan tarinointiin. Mitä muuta voisi täydelliseltä päivältä toivoa?

Paitsi lisää pysähtyneitä hetkiä ja niitäkin saatiin. Lounas oli pitkä ja antoisa. Sovittiin jo kotimatkalla, että pyörähdetään kylän altaalla yhdessä ja mietitään sitten mitä illalla vielä olisi ohjelmistossa. Mutta annettiin kuitenkin hetken viedä. Ja yleensä kun antaa, niin myös saa. Altaalle tuli meidän lisäksi kylästä myös israelilainen perhe lapsineen, ja tunnit vierähtivät. Lapset leikkivät ja me juteltiin kulttuurien yhteentörmäyksistä Samuilla, rasismista (sitä ei täällä nimittäin näe), uskonnoista, kirkkoon kuulumattomuudesta ja vaikka mistä. Juutalaiset, kristityt ja ateistit keskustelemassa uskonnoista, aika mahtavaa ja avartavaakin. Onneksi meillä ei ollut kiire mihinkään, nämä israelilaiset tosin myöhästyivät illan leffastaan.

Sen verran kaikkeen suorittamattomuuteen vierähti aikaa, ettei meidän tarvinnut illaksi muuta sitten suunnitellakaan. Ja tässä minä nyt Boo kainalossa ja kaskaiden laulaessa täydellisen sunnuntain loppusuoralla kirjoitan blogia. Eikös onni olekin juuri tätä, näin yksinkertaista? Jos hiljentäisi mielensä viidakon ja pysähtyisi useammin kuuntelemaan elämän kuiskauksia? Jos opettelisikin vain hyväksymään sen, mitä elämä tuo eteen?


Kitara kainalossa ja aina saa kavereita :)


näissä maisemissa kaikki pysähtyy


eikä äkkiä olekaan kiire mihinkään.


Miniloma "arjen" keskellä, se on helppoa täällä.