Ei mene ihan putkeen...osa 1

Meillä on pari viikkoa ollut vähän sellainen "perseelleen menee melkein kaikki"- buumi. Ensin yksi juttu, sitten se seuraava ja sittenhän sitä jo pohtiikin, että mitä vielä. Siis ihan perkelettä. Ja vaikka miten tietää, että nyt pitää muuttaa omaa ajatteluaan positiivisemmaksi, jotta kierteen saisi katkaistuksi, niin ei kyllä ole hampaita naurattanut viime päivinä. Isoja linjoja ajatellen kaikki on toki loistavasti ja onnellinen saa olla, joten ehkä tässä pitääkin keskittyä nyt vaan siihen ja ottaa kaikki vääntäminen vaan seikkailuna. Sitä ei nimittäin ole viime viikoista puuttunut.

Käväistiin Penangilla Malesiassa viisuminhakureissulla, josta purnasinkin jo aiemmin, mutta eihän sekään reissu mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Ja vielä ennen sitä reissua, kaiken Malesiahässäkän keskellä, Boo puraisi Miskan kaveria. Nyt ollaankin asian kanssa sitten sellaisen äärellä, että en tosiaan enää tiedä mitä tulisi tehdä? Kaikki on vähän hankalaa ja vaikka vastoin kaikkia oletuksia saatiinkin viimein tonttia ympäröivä aita valmiiksi (tänään), niin se saamarin ryökäle hyppäsi siitä yli. Ihan tosta noin vaan! Se on varmaa, että mikään ei saa koiraa pysymään täällä aitojen sisällä, mä luovutin jo sen suhteen, mutta mitä jos se vaikka puree meidän naapureita? Kuinka ihmeessä tässä tulisi toimia? Jos jollain on nyt antaa viimeisen päälle vinkkejä näköjään agressiivisen koiran suhteen, niin antaa tulla. Kaikki on tarpeen.

Mitä tulee Penangin "seikkailuun", niin sen voisi kiteyttää vaikka käsikirjoitukseen, kuinka sen oli suunniteltu menevän:

(Alapuolella sitten se karu todellisuus, eli kuinka kaikki todellisuudessa tapahtui)

1. Vuokrataan auto Donilta tiistai-iltana valmiiksi ja lähdetään keskiviikkoaamuna viemään koirat The Dogfatherille hoitoon tavoitteena ehtiä klo 10.00 autolautalla Donsakiin.

Saatiin Donilta hienoon hintaan ihana tila-auto, jossa jokaisella oli jopa oma penkkirivi mahdollisia päikkäreitä varten. Vietiin koirat hoitoon, juteltiin vähän Boon ongelmista ja myöhästyttiin kello kymmenen lautasta. Ja vaikka kyseessä olikin vain tunnin myöhästyminen, niin aikamoisen lumipalloefektin se sai aikaiseksi. Oltiin lautalla siis klo 11.


Tässä kohtaa lautalla vielä kaikki hyvin, vaikka myöhässä oltiinkin. Aikainen lounas, ettei tarvitsisi heti pysähtyä.

2. Ajetaan rajalle Padang Besariin 362 kilometriä onnellisina siitä, että ei tarvitse olla ahtaasti minubussissa 20 muun viisumin hakijan kanssa, eikä tarvitse olla huolissaan pysyykö kuski tiellä.
No tämä kohta meni melkein kässärin mukaan. Oli mukavaa, kun pystyi tekemään pitstopin silloin kun huvitti, syödä kun oli nälkä ja käydä vessassa tarpeeseen. Aikaa tosin piti olla sen verran hyvin, että olisi pitänyt ehtiä ottamaan muutama kiva valokuvakin matkalta, mutta matka-aika oli lautalta myöhästymisen takia jo hivenen tiukka ja siihen tietenkin "äiti mulla on vatsa vähän sekaisin"-kiemurat, niin haaveeksi jäi.

3. Jätetään Donin auto Thaimaan puolelle Immigrationin parkkipaikalle, kävellään rajan yli Malesian puolelle ennen kello seitsemää illalla ja hypätään Penangille menevään bussiin. Matka-aika max 3 tuntia, koska kilometrejäkään ei ole kuin alle 200.

No, tässä kohtaa kaikki alkoikin sitten jo menemään miten sattuu. Vähän eksyttiin siinä rajan tuntumassa, vaikka navigaattori olikin käytössä, joten oltiin ylityspisteessä Thaimaan puolella vasta kahdeksan hujakoilla. Eikä sitä autoakaan sitten voinut jättää Immigrationin parkkipaikalle, koska se oli kuulemma turvaton, mutta vinkkinä virkailijoilta saatiin kehoitus mennä neuvottelemaan läheiselle poliisiasemalle, josko auton voisi jättää sinne turvaan. No se onnistui, mutta kun Tomppa joutui näyttämään poliisille passiaan, niin setä väitti meidän olevan jo yliaikaa Thaimaassa. Eli "over stay", vaikka ei me kyllä oltu. Ehkä se halusi vähän rahaa, mutta onneksi me ollaan niin tyhmiä, ettei tajuta tollaisia. Aikaa tähän säätöön tietenkin upposi, sitä ylimääräistä aikaa, jota meillä ei ollut.


Aika pimeitä raja-asemia keskellä ei mitään. Mutta hulluillahan on suojelusenkelit vai mitä?

Nyt oltiinkin jo niin myöhässä, että tiedettiin rajan toisen puolen olevan tyhjä busseista. Viimeinenkin bussi selvitettyjen tietojen mukaan oli lähtenyt kello 19, joten piti varmistaa seuraava vaihtoehto. Thaimaan puolen virkailijat olivat sitä mieltä, että takseja varmasti oli rajan toisella puolella odottamassa ja lukemamme mukaan lompakko voisi hätätapauksessa kestää taksimatkankin Penangille. Eli rajan yli vaan. Se "ei kenenkään maa"-välinen käveltävä alue on 200-300 metriä pitkä ja vastassa sitten Malesian raja ja virkailijat. Kaikki virkailijoitten puolesta oli okei, tarkistettiin vielä että takseja löytyy ja näin piti olla. Vaan ei kuitenkaan ollut. Padang Besar-kylä Malesian puolella oli täysin kuollut. Ei mitään takseja, ei yhtään bussia, ei hotelleja edes, että olisi voinut vaihtaa suunnitelmaa ja jäädä sinne yöksi. Eikä taatusti yhtään valkonaamaa meidän lisäksi. Onneksi löytyi edes yksi 7/11-kauppa, josta saatiin ostettua paikallinen nettiliittymä puhelimeen, oltiin nimittäin aika heikoilla siinä väsyneenä keskellä ei mitään.

Mutta eteenpäin piti jollain keinoin päästä, koska kylä oli siis lähes toivoton. Siinä aikamme ihmeteltyämme palasimme 7/11 kauppaan apua pyytämään, josko sieltä voisi vaikka soittaa taksin. Onneksi sentään Englannin kielen taito oli kohtuullista, jotta saatiin edes jonkinlainen puheyhteys auttajiin ja meidän onneksi auttamishalukin oli kohdillaan. Siinä tyypit sitten soitteli jollekin taksikuskille lähimpään kylään Kangariin ja neuvottelivat papan kanssa siitä, mihin hintaan herra suostuisi hakemaan meidät omaan kyläänsä, jossa oli sentään jokunen hotelli. Odotusaika papan ajamalle taksille oli 45 minuuttia ja sama siis takaisin lähimpään hotelliin. Hinta taksimatkaa sovittaessa oli 50 ringittiä (joka oli hiton paljon niissä maisemissa), matkan aikana se nousi 60 ringittiin ja perillä jo 70:een. Siinä vaiheessa oli jo ihan sama, kunhan vaan pääsisi yöksi johonkin ja saisi ruokaa.

Kangar siinä lähellä Malesian ja Thaimaan rajaa on sekin melko pieni. Mutta hotelli löytyi (kaukana luksuksesta), jopa KFC josta saatiin ruokaa ja nettiyhteys, että voitiin ihmetellä miten päästään aamupäiväksi Penangiin. Se oli jo selvää, että bussilla ei ehdittäisi, eikä respan värikäs mieshenkilö suostunut suosittelemaan taksiakaan, joten päädyttiin toisen auton vuokraamiseen. Hyvähän noita vuokra-autoja oli olla molemmilla puolilla rajaa, vai mitä? Ihan pimeetä touhua, täytyy sanoa ja melkein väittäisin, että tämän reissun matkanjohtajalla oli jäänyt joku juttu selvittämättä. Kumpi se meistä oli, niin ei varmaan selviä koskaan...

4. Napataan mukava hotelli uima-altaalla Penangilta pariksi yöksi ja ollaan torstaiaamuna heti yhdeksän jälkeen Thaimaan suurlähetystössä papereita jättämässä. Kaikki paperithan on siis valmiina kirjanpitäjän tekeminä.

Näinhän se ei mennyt lähimainkaan. Aamulla oltiin siis vielä Kangarissa vajaan 200 kilsan päässä Penangista. Saatiin kyllä auto vuokrattua ja lähdettiin reippaana matkaan. Karttaa ei tosin ollut, mutta eihän niitä tarvitakaan sillä yllättävän hyvin toimi puhelimen navigaattori onneksi. Olin selvittänyt Thaimaan suurlähetystön nettisivuilta aukioloajat ja NE KELLONAJAT, millä välillä viisumihakemukset pitää jättää, eli klo 9.00-12.00, joten kaikista kiemuroista huolimatta meidän pitäisi ehtiä ajoissa.


En ymmärrä miksi Malesian puolella on paljon vihreämpää kuin Thaimaassa? Tässäkin on kuitenkin vain 100 kilsaa eroa...

Penangille päästiinkin vähän yli 11, mutta puhelimesta loppui akku ja tässä kohtaa kartasta olisi saattanut olla apua. Eikä sitä ollut. Ja aika paljon on Georgetownissa liikennettä, joten yhtään ylimääräistä säätövaraa harhakaduille ei aikataulussa ollut. Jostain pikkukaupasta saatiin taas soitettua taksi paikalle näyttämään meille tie suurlähetystöön ja huokaistiinkin jo helpotuksesta kello 11.34, kun pamahdettiin lähetystön pihalle. Mutta mutta, se olikin mennyt kiinni jo klo 11.30 eikä mitään ollut tehtävissä, vaikka kuinka yritettiin erään toisen pariskunnan kanssa lahjoa portinvartijaa. "Oh, you want pay more? Okey, go to agent", ja sitten se vartija antoi meille jonkun viisumiagentin nimen sulkien portin nenän edestä.

Eikä meillä siis ollut puhelimessa virtaa, että olisi voinut navigoida sen ja edellisenä päivänä hankitun nettiliittymän avulla agentin toimistoon. Onneksi tämä toinen pariskunta oli paremmin varustautunut pienen tyttönsä kanssa, joten seurasimme heidän autoaan ruuhkaisessa Penangissa oikeaan osoitteeseen. Ja ensimmäisen kerran oikeastaan ikinä näin, kun Tompalla meni hermot, joten meidän perhe ei päässyt diiliin agentin kanssa. Eteenpäin siis, sanoi mummo lumessa...

Sitä vaihtoehtoa meillä ei ollut (tai no kaikki olisi muuttunut todella hankalaksi), että olisi viety omin päin viisumihakemukset perjantaiaamuna, sillä se olisi tarkoittanut sitä, että oltaisiin saatu valmiit paperit vasta maanantaina iltapäivällä. Vaikka se meille olisi sopinutkin ja olisimme voineet ottaa muutaman päivän loman, niin se koirahotelli jossa meidän rakit oli hoidossa, oli täyteen buukattu lauantaista eteenpäin. Eli meidän karvatassut oli haettava pois lauantaina ennen viittä. Vaihtoehdot oli todella vähissä, kello oli tässä vaiheessa jo alkuiltapäivää, meillä ei ollut hotellia missä olisi saanut ladatuksi puhelimien akut ja kaiken lisäksi kaikkien hermot alkoivat reistailemaan.


Hyvä ruoka, parempi mieli :)

Mutta hyvä ruoka, parempi mieli. Käveltiin kadun yli lähimpään ravintolaan, jossa kaiken lisäksi ja onneksi saatiin puhelin lataukseen. Olin valinnut ennakkoon parit hotellivaihtoehdot ja sen verran saatiin akkuja ladatuksi, että päästiin navigoimaan lähimpään niistä. Olisihan siellä ollut hotelleja vaikka muille jakaa, mutta olin niin toivonut, että rankan autossa istumisen jälkeen voitaisiin hetki "porsastella" vähän hienommassa hotellissa. Varatkaa muuten hotelleja Agodan ja muitten kautta, sillä halvemmaksi kaikki tulee sillä tavalla, sen verran hienosti ovat diilinsä hoitaneet. Me ei oltu tehty sitäkään ennakkoon, joten jouduttiin tästäkin kärsimään vähän nahoissamme, mutta onneksi kiva majapaikka löytyi Chulia Mansionista, jota ehdottomasti suosittelen. Erittäin tyylikäs ellei jopa "chic", siisti ja sympaattinen pieni hotelli mukavalla alueella. Eikä mitenkään liian kallis ottaen huomioon, että drinkkilippuja annettiin ja ilmaista kahvia, keksejä ja jäätelöä oli tarjolla iltapäivästä aamukuuteen.

Kaunistakin Penangilla on

Kaupunki täynnä katutaidetta

Me pantiin puhelimet ja tietokoneet lataukseen ja ruvettiin miettimään seuraavaa siirtoa, sillä jotain oli saatava aikaiseksi parin tunnin sisällä...

Miten tarina jatkuu, kerron seuraavassa postauksessa, koska tästäkin tuli taas tapani mukaan liian pitkä. Pysykäähän kuulolla...


Oiva hotellivaihtoehto Penangille matkaaville

Niitä pieniä juttuja mitä minä arvostan