Hidasta elämää, tee sitä mistä nautit ja nauti siitä mitä teet. Simppeliä vai mitä? No eihän se aina kuitenkaan ole niin helppoa, mutta sitä me ollaan alunperin lähdetty tavoittelemaan ja siitä olisi nyt hyvä pitää kiinni kynsin hampain. Vaikka onkin meneillään ajanjakso, jossa jokainen skootterimatkakin tehdään puhelin korvalla ajan säästämiseksi, niin silti olisi parempi välillä pysähtyä, hengittää erittäin syvään, istahtaa kahville ystävien kanssa, rapsuttaa koiria ja istua vuorenkokkareelle ihailemaan maisemia, sillä niitä täällä riittää. Tässä onkin ihan kivasti tavoitetta seuraavaan minitulevaisuuteen, kvartaaliin tai mieluiten vaikka koko loppuelämäksi.
Asiat etenevät kuitenkin, vaikka välillä vähän hitaammin. Talon remontti valmistuu jollain aikataululla ja niitä valokuviakin valmiista saadaan ennemmin tai myöhemmin. Iso sähköurakka talolla ilmoitti itsestään, kun ruvettiin etsimään uusille yöpöytälampuille pistorasioita, mistään ei tunnu saavan järkeviä kylpyhuoneen valoja ja kaikki jotka ollaan kovien etsintöjen jälkeen kelpuutettu ovat olleet loppu. Mutta mitä sitten? Ei se ole niin vakavaa, eikä maailma kaadu muutamaan ylimääräiseen "pelastusarmeija-päivään". Huomennakin ehtii hoitamaan rästihommia, mutta ne tämän päivän onnen hetket, ne häviävän pienet välähdykset ja pysähdykset, niitä ei saa takaisin. Ne pitää elää nyt.
Joten mekin "ehdittiin" juhlimaan Loy Krathongia- thaimaalaista valon juhlaa. Lähetettiin kelluvat banaaninlehti-lautat kynttilöineen ja kolikkoineen Chawengin järveen, käytiin markkinoilla ja pysähdyttiin syömään ystävien kanssa, ja nautittiin hetkestä.
Loy Krathong Samuilaisittain
Seuraavan päivän kiireisen sisustustuotteiden ostamisprojektin pysäytti jo niin tutuksi tullut kaatosade, joka sai tämänkin "urhean" skootterikuskin stoppaamaan lähimmälle 7/11-kaupalle. Näitten kauppojen katoksen alla olevilla rappusilla kun on aina kaatosateen sattuessa kirjava ja usein myös erittäin kansainvälinen porukka sateen hiljenemistä odottamassa. Jos ei muuten sen pidempään, niin vähintään pukemassa päälleen ällöttävän hiostavia, hengittämättömiä ja kamalan näköisiä kertakäyttösadetakkeja.
Siinä minäkin sitten sadetta pidellessäni päätin jättää mopon parkkiin ja etsiä vatsalleni sopivan lounaspaikan Fisherman Villagesta ja ihan vaan haahuilla eteenpäin kävellen. Lounas jäi jälleen haaveeksi (jos ei lasketa mukaan seiskasta ostamiani banaanipullia), sillä monesti visiteeraamani ja Balilaisittain värikäs Karma Sutra-putiikki (tämä linkki vie ravintolan sivuille, mutta heillä on myös aivan ihania hippihenkisiä vaatekauppoja Samuilla) imi jotenkin taas yllättäen nälkäisen matkaajan sisään. Ihania vaatteita ja ihania sisustusjuttuja, jälleen kerran! Vaikka liike ei olekaan koolla pilattu, niin kertaakaan en ole päässyt ulos ostamatta jotain, enkä päässyt nytkään. Mutta niistä shoppailuista kerronkin vasta uudesta talosta kertovassa jutussa.
Ihanan värikäs Fisherman Village, sateellakin
Karma Sutra, ihanan värikäs ja inspiraationi moniin sisustusjuttuihin
Siinä Karma Sutrassa shoppaillessani viereisen putiikin erittäin puhelias Intialainen kauppias saikin sitten pysäytettyä toden teolla, sillä aikaahan oikeasti on, kiireenkin keskellä, kun sen vaan oikein oivaltaa. Ostin ehkä jotain ihanaa sieltäkin, mutta vielä mukavampaa oli se pysähtynyt hetki, jolloin ehdin kuunnella puolet herran elämäntarinasta. Yllättäen tämänkin kaverin mielen päällä oli Thaimaan jatkuvasti muuttuvat viisumisäännökset ja kaikki niihin liittyvät kiemurat. Kuulemma edes Indonesiassa ja Malesiassa (jossa hänellä myös on liiketoimintaa ja voimassa olevat viisumit), ei yrittäminen ja maassa oleminen ole lähimainkaan näin hankalaa. Täällä molemmat ollaan silti ja varmaan juuri siksi, että niin kovasti halutaan.
Arvatkaa mitä ostin?
Taisin mä ostaa näitäkin...
Mutta koska meillä oli vähintäänkin mielenkiintoinen viisumireissu juuri takana, niin ei ollut enää tarvetta lähteä siihen ahdistukseen mukaan. Nautin vain hymyillen siitä "kerran elämässä"- hetkestä uuden tuttavuuden kanssa, komppasin hänen ongelmiaan, autoin minkä pystyin ja palaan ihan varmasti uudestaankin niitä energisiä värejä hakemaan.
Ja parasta kaikessa, unohduin jonnekin minne ei pitänyt, kaiken kiireen ulottumattomiin...
Koska niin kiire ei voi olla, etteikö ehtisi pysähtyä ihmettelemään maan matosia. Tässä kylämme 90-vuotias isoisoisä näyttää mallia.
Ei kommentteja