Saako purnata?

Vai onko vaan näyteltävä, että mä olen hiton pirteä ja aurinko paistaa? No tänään mä en jaksa ryhdistäytyä, vaan ajattelin kerralla oksentaa osan potutuksesta ulos, jotta voi huomenna sitten taas hymyillä. Joten kiitos ja anteeksi.

Kyllähän mä tiedän, että tähän hienoiseen ärsytykseen ei tarvittaisi kuin yksi kunnolla nukuttu yö, niin se olisi siinä ja asioihin suhtautuisi rennommin. Mutta nyt takana on muutama kohtalaisen valvottu yö ja veto on vaan pois. Kaikki tuntuu vähän raskaammalta, huolestuttavammalta ja ärsyttävämmältä ja pelkästään sen asian tajuaminen korpee niin hemmetisti jo itsessään. Vaikka kuinka hengittäisi syvään ja lukisi itseään ja tietäisi, että huomenna kaikki on paremmin ja joku päivä sitten nukkuukin paremmin, niin ei se tällaisina hetkinä juuri auta. Siksi mä nyt vähän päästelen.

Olen syystä tai toisesta nukkunut jo melkein viikon huonosti ja tämänkin kamelin selkä vihdoin katkesi pari päivää sitten, kun esikoinen Suomesta ilmoitti eronneensa tyttöystävästään. Voi itku mikä huoli tuli heti! Vastahan ne vuosi sitten muuttivat yhteen, muu perhe on täällä maailman äärissä ja mitäs nyt sitten? Lähdenkö Suomeen henkiseksi ja muuksi tueksi (no se ei nyt halunnut että lähden), kuinkas paljon sille jääkään eron jälkeen niitä huonekaluja, se sähkösopimus pitää muistaa vaihtaa jässikän nimiin, tietokonekin on rikki ja uusi pitää hankkia, sekä kaikki se muu muistettavien juttujen lista ja huolestuttavien asioitten möykky, jonka alle hautautuu saman tien, kun yrittää laittaa silmänsä kiinni. Se on paska fiilis, eikä sitten kyllä nukuta yhtään. Ja vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä, että asiat järjestyy AINA, niin mä en ainakaan osaa rauhoitella noissa tilanteissa itseäni riittävästi. Onneksi muru tulee tänne jo joulukuussa ja sitten mä en päästäkään sitä ihan hetkeen pois.

Ja sitten rupesi väsyneenä ärsyttämään oikeastaan melkein kaikki muukin. Vettä sataa koko ajan, varvastossuilla kävely alkaa olemaan ällöttävää eikä mulla oikein ole tanssikenkiä lukuunottamatta muitakaan ja terassi on täynnä märkää pahvia koirien leikeistä. Mitään "oikeita" leluja niille ei kannata hankkia, koska se on kaksi sekunttia ja lelu on kaput. Uuteen taloon hankitut verhot on sittenkin liian kapeat ja osa liian lyhyet ja taas pitää mennä ompelijalle. Se sanoi jo eilen, että olisi tullut halvemmaksi vaan tilata häneltä kankaat ja mittojen mukaan verhot, mutta kun yrittää säästää, niin loppupelissä huomaa kuitenkin maksaneensa enemmän näillä "säästötalkoilla". Huomenna jo hävettää mennä taas sinne ompelimoon tietäen, että rouvalla oli kiire jo ilmankin meidän säätämisiä.


Voi näitäkin riepuja, ei haittaisi yhtään jos olisi vähän kuivempaa

Aika pitkään on ärsytyslistalla ollut myös se, että joka paikassa 90% ihmisistä on koko ajan kännykällä. On ne sitten kaupan kassalla tai hyllyjen takana piilossa tai vartijana jossain, niin kännykkä on kädessä. Kiireiselle asiakkaalle se nyt ei ainakaan sovi, sillä yritä siinä nyt sitten saada palvelua facebookin tai instagrammin ohi. Järkevän näköisiä terassikalusteitakin saari ammottaa tyhjyyttään tai sitten niitä on, mutta hinnat ovat tähtitieteellisissä lukemissa. Täällä kaikessa tuollaisessa tavarassa on valitettavasti todellisen hinnan lisäksi myös se "saarilisä", ja kun tarjontaa on nihkeästi, niin eıpä juuri ole tinkimisen varaakaan. Tänään kyllä vein Tompan ostamaan valitsemiani terassikalusteita, mutta se päätti säästää vielä sen 30 euroa, joten nekin jäi sitten saamatta. Arvatenkin jotakuta otti kaaliin aivan älyttömästi, kun olin jo ehtinyt riemuitsemaan siitä, että hankintalistalta voi edes yhden artikkelin yliviivata. Murrrr.


saamarin kännykät ;)


Kyllä täältä paljon juttuja saakin, mutta ei aina juuri sitä mitä tarvitsisi


Mä niin toivon pääseväni pian toteuttamaan näitä hauskoja sisustusideoita, joita vuosien varrella on kerännyt.

Kaiken tämän "säästämisen" sivutuotteena päätin vielä tilata meidän yhdistettyyn keittiöön/ olohuoneeseen ilmastointilaitteen, vähän niin kuin pieneksi luksukseksi niihin aurinkoisiin ja kuumiin päiviin, joita täällä kuitenkin pääsääntöisesti on. Ajattelin että tähän samaan konkurssiin se kuitenkin uppoaa sopivasti. Laite tulikin jo viikko sitten, mutta asentaja vasta eilen. Ja juuri sinä päivänä, kun aamulla herättyäni rupesin heti laskemaan tunteja hetkeen, jolloin voin taas kaatua kyljelleni parin tunnin päikkäreille. Olisi ollut aivan pakko, mutta nyt ei siis ollut toivoakaan. Asentaja on kyllä meidän kylästä, joten siirto olisi saattanut olla mahdollista, mutta kun kaveri ei puhu yhtään englantia ja vaikka kuinka yritin terassilla sanoa, että "tomorrow ok"?, niin herra vaan vyöryi jättimäisen työkalulaatikkonsa kanssa sisään, koirat pantiin pakettiin talon alle telkien taakse ja sitten meni sähköt. Ja siinä sitten odoteltiin kunnes ajattelin, että nyt mun on ihan parasta häipyä. Ei ollut nimittäin yhtään hymy herkässä, eikä se tietenkään asentajan syy ollut. No, tämä asennustyö jatkuu edelleen ja meinaahan sekin vähän kiristää...

Mitäs sitten vielä? Ai niin... ensi viikolla meillä on vuorossa taas kolmen kuukauden vitsaus eli visarun. Passeihin pitää siis hankkia leimat, jotta voidaan jatkaa saarielämää. Vuokrattiin jo auto luottovuokraajaltamme Donilta ajatuksena ajaa lähimmälle rajalle Myanmariin, kunnes kirjanpitäjä ilmoitti, ettei se käy, vaan meidän on otettava pidempi reissu Penangille, josta olisi tarkoitus saada seuraavaksi vuoden viisumi. Vaikkei sekään mitään vuotta tarkoita, vaan silti on mentävä kolmen kuukauden välein rajalle leimaa ruinaamaan. On tämäkin nyt aika rasittavaa, sillä meille lyhyt ja kätevä viisumireissu joudutaankin vaihtamaan kohtuupitkään matkaan ja vähintään kolmen yön yöpymiseen. Ja meidän tapauksessa se tarkoittaa hotellia myös koirille. Toivottavasti The Dogfatherilla on tilaa tai sitten tulee lisää ongelmia, enkä mä juuri nyt halua niistä yhtäkään.

Ja sitten tätä kirjoittaessa kolisteli Tomppa sisään huutaen, että "moi muru, toin sulle ison säkin vessapaperia". Voi saakeli, ehkä se sitten auttaa tähän potutukseen ;).

Mikäs sinua otti tänään aivoon?


Näitä rentoja hetkiä odotellessa!