Ne hoitamattomat asiat, ne ei vaan tule hoidetuksi, eikä niistä saa sairaslomaa, vaikka kuinka olisi sen tarpeessa. Ne vaan pitää fixata, jos meinaa päästä joku kaunis päivä takaisin "kotiin" Samuille. Ja mä olisin jo niin valmis hyppäämään koneeseen!
Kesä täällä Suomessa oli tarkoitus viettää jokseenkin eri merkeissä, kuin se nyt on vierähtänyt. Ja se on tosiaan vierähtänyt, siis mihin se hävisi? Juurihan me tultiin, sitten käytiin Imatralla, sen jälkeen tulin kipeäksi ja sain vielä jälkitaudinkin, ja siinähän se sitten onkin ollut. Tarkoitus oli vaan hujauttaa meidän Suomen asunto vuokralle ja nauttia ystävistä, festareista, käydä mökkeilemässä (eli kuokkimassa muitten mökeillä) ja vaan nauttia. No ehkä tässä vielä ehtii, kun tuo tautikin näyttäisi jäävän antibiooteille kakkoseksi.
Meidän pohjolan koti on edelleen vuokraamatta, kun hirveätä tunkua ei tunnu olevan tänne Pohjois-Espoon perukoille. Vaikka täällä onkin ihanasti peuroja ja muuta villiä elämää sekä upeita järviä kivenheiton päässä. Missä kaikki kalastajan rentut, kun niitä olisi kaivattu? Nyt sentään näyttää pienesti siltä, että olisi mahdollisuus saada länsimetron rakentajille tämä työsuhdeasunnoksi, ja se olisi huikeata, joten pidetään peukkuja.
Mainitsin edellisessä postauksessani siitä akuutista uuden asunnon tarpeesta meidän nuorelle parille ja se tässä onkin viimeiset ajat ollut tärkeysjärjestyksessä numero ykkösenä. Vaikka eihän noi muutkaan tehtävälistalla olevat asiat mihinkään katoa, ne vaan pannaan sulkuihin hetkeksi. Mä en nimittäin voi lähteä täältä, ennen kuin kaikki asiat ovat järjestyksessä, se on mun ärsyttävä luonto. Tiedän monia onnellisia ihmisiä, jotka eivät stressaa tekemättömistä asioista, mutta mä en valitettavasti kuulu heihin, vaikka niin paljon mieluummin ottaisinkin rennosti luottaen siihen, että asiat järjestyy. Kyllä mä jotenkin luotankin siihen, mutta silti mun on ensin järjestettävä ne itse.
Siitä nuorenparin asunnon etsimisestä me selvittiin oikeastaan älyttömän helpolla. Otin yhteyttä pariin yksityiseen asunnon tarjoajaan ja onnistuin järjestämään meille molempiin yksityisnäytön. Ensimmäinen remontoitava, mutta mukava asunto otettiin (kyllä, luvattiin ottaa) jo heti ensimmäisellä näytöllä, mutta sen jälkeen alkoikin sitten kymmenen mutkaa ja kiemuraa. Omistaja asui Kainuussa, eikä tuntenut koko taloyhtiötä lainkaan. Ei löydetty kellareita, saunaa, eikä pesutupaakaan ja koska omistajalla oli kiire Kainuuseen, niin olisi ollut pakko kirjoittaa vuokrasopimus aamulla 7 aikaan rautatieasemalla. Vaikka en epäilekään, että kyseessä olisi ollut huijaus, niin silti "sian säkissä" ottaminen ei vaan tuntunut hyvältä. Ja sitten me vetäydyttiin koko sopimuksesta. Voi ei...
Siinä tilanteessa ei sitten voinut muuta, kuin ensimmäisen asunnontarjoajan "vihat" niskassa lähteä seuraavaa kämppää katsomaan. Tämäkin oli oikein mukava ja heille sopiva, ihana vuokranantajakin. Kaikki oli viimeisen päälle remontoitu, löytyi astianpesukonetta sun muuta luksusta. Sekin asunto me saatiin ja otettiin sekä oltiin onnellisia, että nyt se on ohi ja voidaan pian hoitaa muutto pois päiväjärjestyksestä. Mutta sitten, se heidän tämän hetkinen vuokranantajansa päättikin, etteivät he pääse pois nykyisestä asunnostaan ennen marraskuuta (tällainen sopimus oli tehty), vaikka hän juuri viikkoa aikaisemmin oli luvannut uuden vuokralaisen heidän tilalleen syyskuun alkuun.
Eli oltiin taas hetken lähtöpisteessä ja olin sentään maksanut jo muutaman sata euroa uudelle vuokranantajalle vakuusmaksua siitä, että me otamme asunnon. Hän kun oli takiamme peruuttanut reilu 40 sovittua tapaamista asunnon katsojien kanssa. Tilanne äityi hetkeksi jopa sellaiseksi, että olin varma eron tulevan jo nuorisollekin. Siinä sitä sitten selviteltiin, että kuka oli käsittänyt mitäkin väärin, otetaanko asunto vain meidän pojalle (joka varmaan olisi tarkoittanut eroa), vai mitä ihmettä me tehdään?
Siinä myös poikani tyttöystävän äidin kanssa asioita pähkäiltyämme päätimme, että otetaan riski. Otetaan se uusi asunto ja sitten vain toivotaan, että löydämme siihen vanhaan asuntoon uuden vuokralaisen tyyliä heti, eikä meidän tarvitse maksaa kahdesta asunnosta päällekäin vuokraa kolme kuukautta. Onneksi saimme sentään edelliseltä vuokranantajalta luvan laittaa vanha asunto vuokralle. Joten nyt pidetään sitten peukkuja sillekin projektille. Huomenna on sen uuden asunnon vuokrasopimusten allekirjoituspäivä, joten jos mä sanon, että saa nähdä mitä vielä tulee vastaan, niin mä varmaan tilaan ongelmia.
Sitä sanotaan, että "raha tulee rahan luo", joten mä päätin jo ennakkoon nostaa maljan uudelle asunnolle. Enkös mä silloin tilaa juuri sen, että kaikki menee niin kuin pitääkin ja asunto on meidän?
Malja uudelle asunnolle!
Ja kohta mä nautin Pinacoladan näissä tuoleissa...
0
Kesä täällä Suomessa oli tarkoitus viettää jokseenkin eri merkeissä, kuin se nyt on vierähtänyt. Ja se on tosiaan vierähtänyt, siis mihin se hävisi? Juurihan me tultiin, sitten käytiin Imatralla, sen jälkeen tulin kipeäksi ja sain vielä jälkitaudinkin, ja siinähän se sitten onkin ollut. Tarkoitus oli vaan hujauttaa meidän Suomen asunto vuokralle ja nauttia ystävistä, festareista, käydä mökkeilemässä (eli kuokkimassa muitten mökeillä) ja vaan nauttia. No ehkä tässä vielä ehtii, kun tuo tautikin näyttäisi jäävän antibiooteille kakkoseksi.
Meidän pohjolan koti on edelleen vuokraamatta, kun hirveätä tunkua ei tunnu olevan tänne Pohjois-Espoon perukoille. Vaikka täällä onkin ihanasti peuroja ja muuta villiä elämää sekä upeita järviä kivenheiton päässä. Missä kaikki kalastajan rentut, kun niitä olisi kaivattu? Nyt sentään näyttää pienesti siltä, että olisi mahdollisuus saada länsimetron rakentajille tämä työsuhdeasunnoksi, ja se olisi huikeata, joten pidetään peukkuja.
Mainitsin edellisessä postauksessani siitä akuutista uuden asunnon tarpeesta meidän nuorelle parille ja se tässä onkin viimeiset ajat ollut tärkeysjärjestyksessä numero ykkösenä. Vaikka eihän noi muutkaan tehtävälistalla olevat asiat mihinkään katoa, ne vaan pannaan sulkuihin hetkeksi. Mä en nimittäin voi lähteä täältä, ennen kuin kaikki asiat ovat järjestyksessä, se on mun ärsyttävä luonto. Tiedän monia onnellisia ihmisiä, jotka eivät stressaa tekemättömistä asioista, mutta mä en valitettavasti kuulu heihin, vaikka niin paljon mieluummin ottaisinkin rennosti luottaen siihen, että asiat järjestyy. Kyllä mä jotenkin luotankin siihen, mutta silti mun on ensin järjestettävä ne itse.
Siitä nuorenparin asunnon etsimisestä me selvittiin oikeastaan älyttömän helpolla. Otin yhteyttä pariin yksityiseen asunnon tarjoajaan ja onnistuin järjestämään meille molempiin yksityisnäytön. Ensimmäinen remontoitava, mutta mukava asunto otettiin (kyllä, luvattiin ottaa) jo heti ensimmäisellä näytöllä, mutta sen jälkeen alkoikin sitten kymmenen mutkaa ja kiemuraa. Omistaja asui Kainuussa, eikä tuntenut koko taloyhtiötä lainkaan. Ei löydetty kellareita, saunaa, eikä pesutupaakaan ja koska omistajalla oli kiire Kainuuseen, niin olisi ollut pakko kirjoittaa vuokrasopimus aamulla 7 aikaan rautatieasemalla. Vaikka en epäilekään, että kyseessä olisi ollut huijaus, niin silti "sian säkissä" ottaminen ei vaan tuntunut hyvältä. Ja sitten me vetäydyttiin koko sopimuksesta. Voi ei...
Siinä tilanteessa ei sitten voinut muuta, kuin ensimmäisen asunnontarjoajan "vihat" niskassa lähteä seuraavaa kämppää katsomaan. Tämäkin oli oikein mukava ja heille sopiva, ihana vuokranantajakin. Kaikki oli viimeisen päälle remontoitu, löytyi astianpesukonetta sun muuta luksusta. Sekin asunto me saatiin ja otettiin sekä oltiin onnellisia, että nyt se on ohi ja voidaan pian hoitaa muutto pois päiväjärjestyksestä. Mutta sitten, se heidän tämän hetkinen vuokranantajansa päättikin, etteivät he pääse pois nykyisestä asunnostaan ennen marraskuuta (tällainen sopimus oli tehty), vaikka hän juuri viikkoa aikaisemmin oli luvannut uuden vuokralaisen heidän tilalleen syyskuun alkuun.
Eli oltiin taas hetken lähtöpisteessä ja olin sentään maksanut jo muutaman sata euroa uudelle vuokranantajalle vakuusmaksua siitä, että me otamme asunnon. Hän kun oli takiamme peruuttanut reilu 40 sovittua tapaamista asunnon katsojien kanssa. Tilanne äityi hetkeksi jopa sellaiseksi, että olin varma eron tulevan jo nuorisollekin. Siinä sitä sitten selviteltiin, että kuka oli käsittänyt mitäkin väärin, otetaanko asunto vain meidän pojalle (joka varmaan olisi tarkoittanut eroa), vai mitä ihmettä me tehdään?
Siinä myös poikani tyttöystävän äidin kanssa asioita pähkäiltyämme päätimme, että otetaan riski. Otetaan se uusi asunto ja sitten vain toivotaan, että löydämme siihen vanhaan asuntoon uuden vuokralaisen tyyliä heti, eikä meidän tarvitse maksaa kahdesta asunnosta päällekäin vuokraa kolme kuukautta. Onneksi saimme sentään edelliseltä vuokranantajalta luvan laittaa vanha asunto vuokralle. Joten nyt pidetään sitten peukkuja sillekin projektille. Huomenna on sen uuden asunnon vuokrasopimusten allekirjoituspäivä, joten jos mä sanon, että saa nähdä mitä vielä tulee vastaan, niin mä varmaan tilaan ongelmia.
Sitä sanotaan, että "raha tulee rahan luo", joten mä päätin jo ennakkoon nostaa maljan uudelle asunnolle. Enkös mä silloin tilaa juuri sen, että kaikki menee niin kuin pitääkin ja asunto on meidän?
Malja uudelle asunnolle!
Ja kohta mä nautin Pinacoladan näissä tuoleissa...
