Taas on kyllä aivan liian monta päivää pyörähtänyt edellisen postauksen jälkeen, mutta oli vähän blokkia harmina ja monta asiaakin hoidettavien listalla. Ja silloin kun ei tarvinnut tai voinut hoitaa asioita, istuin mieluummin takapuoleni päällä tekemättä mitään. Aivan kuin olisi täysin jumissa...
Välillä musta tuntuu, että alitajuisesti työnnän mielestäni pois kaikki nämä uskomattomat mahdollisuudet, mitä elämä jälleen eteen heittää. Ihan turhaahan se olisi nostaa maljaa ja heitellä serpentiiniä siitä ilosta, että kohta taas mennään. Sen sijaan suoritan asioita ja etenen kyllä määrätietoisesti tulevaa kohti, mutta kun joku tunnetila (ja yleensä se valitettavasti on pelko) yrittää iskeä päälle, niin suoritan kahta kauheammin, jottei tarvitse kohdata sitä. Tiedän ettei pelko ole todellista, eikä sitä tarvita mihinkään ja välillä ottaa kyllä rankasti aivoon se lamauttava kökkö. Miksi en voi yksinkertaisesti vain nauttia kaikista uusista mahdollisuuksista, vaan sorrun aina siihen hiton huolehtimiseen? Moni osaa puhtaasti vaan nauttia, mä todellakin vasta harjoittelen.
Mä toivon, että tällä "matkalla" mullekin viimein paljastuu, kuinka voin vapauttaa mieleni kaikista typeristä kahleista ja sen aikaansaamista ongelmista. Että opin antautumaan nykyhetkelle ja opin löytämään todellisen itseni sekä pääsen nauttimaan olemisen sietämättömästä keveydestä. Lupaan pitää teidät ajantasalla tavoitteeni kehityskaaresta.
Tässä pohdintojeni ohessa ollaan siis myös "suoritettu" näitä Samuin paluuseen liittyviä asioita ja itseasiassa muutaman viivan on saanut jo vedettyäkin tehtävälistan yli. Edellisessä postauksessani muutama päivä sitten taisin hermoilla sitä, kuinka kauan yhden viivan vetäminen tehtävälistaan on vaatinut aikaa, joten nyt ainakin voi olla jo hieman huojentunut. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin ehdittyä Kallion Block partyille (tosin aika skeittipainotteisesti) ja tehtyä kesän ensimmäinen mansikkakakku omista mansikoista. En kyllä muista milloin viimeksi mansikat ovat kypsyneet vasta elokuussa? Ehkä ensi viikolla olisi mahdollista jopa ehtiä siskon perheen mökillekin.
Viikon sisällä on hoidettu hepatiitti A ja B:n viimeinen, eli kolmas rokotus. Johan sitä 15 vuotta ravattiinkin Thaimaassa ilman rokotuksia. Asuntokin siis saatiin jo nuorelle parille, joten siitä kuviosta puuttuu enää vain muutto. Lentoliput on hankittu elokuun lopulle sillä riskillä, että me todellakin löydetään ennen sitä vuokralaiset meidän Suomen kämppään. Pitää siis vaan uskoa ja luottaa niin hemmetisti, että näin käy. Mutta sehän ei pelaa joka pelkää, vai mitä?
Mitä te muuten pelkäätte, vai oletteko onnellisesti päässeet sen ikävän ja turhan tunteen yläpuolelle?
Mä niin pidän graffiteista, mun mielestä niitä voisi olla katukuvassa paljon enemmänkin
skeittarit, nämä onnelliset taivaanrannan maalarit...
Onhan näitä tällaisia tapahtumia tullut vuosien varrella jokunen järjestettyä
Thaimaassa koristellaan paljonkin puita, mukava että Suomessakin näkee
Ihana perhe, nälkä yllätti...
Vihdoin sitä mansikkakakkua!
0
Välillä musta tuntuu, että alitajuisesti työnnän mielestäni pois kaikki nämä uskomattomat mahdollisuudet, mitä elämä jälleen eteen heittää. Ihan turhaahan se olisi nostaa maljaa ja heitellä serpentiiniä siitä ilosta, että kohta taas mennään. Sen sijaan suoritan asioita ja etenen kyllä määrätietoisesti tulevaa kohti, mutta kun joku tunnetila (ja yleensä se valitettavasti on pelko) yrittää iskeä päälle, niin suoritan kahta kauheammin, jottei tarvitse kohdata sitä. Tiedän ettei pelko ole todellista, eikä sitä tarvita mihinkään ja välillä ottaa kyllä rankasti aivoon se lamauttava kökkö. Miksi en voi yksinkertaisesti vain nauttia kaikista uusista mahdollisuuksista, vaan sorrun aina siihen hiton huolehtimiseen? Moni osaa puhtaasti vaan nauttia, mä todellakin vasta harjoittelen.
Mä toivon, että tällä "matkalla" mullekin viimein paljastuu, kuinka voin vapauttaa mieleni kaikista typeristä kahleista ja sen aikaansaamista ongelmista. Että opin antautumaan nykyhetkelle ja opin löytämään todellisen itseni sekä pääsen nauttimaan olemisen sietämättömästä keveydestä. Lupaan pitää teidät ajantasalla tavoitteeni kehityskaaresta.
Tässä pohdintojeni ohessa ollaan siis myös "suoritettu" näitä Samuin paluuseen liittyviä asioita ja itseasiassa muutaman viivan on saanut jo vedettyäkin tehtävälistan yli. Edellisessä postauksessani muutama päivä sitten taisin hermoilla sitä, kuinka kauan yhden viivan vetäminen tehtävälistaan on vaatinut aikaa, joten nyt ainakin voi olla jo hieman huojentunut. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin ehdittyä Kallion Block partyille (tosin aika skeittipainotteisesti) ja tehtyä kesän ensimmäinen mansikkakakku omista mansikoista. En kyllä muista milloin viimeksi mansikat ovat kypsyneet vasta elokuussa? Ehkä ensi viikolla olisi mahdollista jopa ehtiä siskon perheen mökillekin.
Viikon sisällä on hoidettu hepatiitti A ja B:n viimeinen, eli kolmas rokotus. Johan sitä 15 vuotta ravattiinkin Thaimaassa ilman rokotuksia. Asuntokin siis saatiin jo nuorelle parille, joten siitä kuviosta puuttuu enää vain muutto. Lentoliput on hankittu elokuun lopulle sillä riskillä, että me todellakin löydetään ennen sitä vuokralaiset meidän Suomen kämppään. Pitää siis vaan uskoa ja luottaa niin hemmetisti, että näin käy. Mutta sehän ei pelaa joka pelkää, vai mitä?
Mitä te muuten pelkäätte, vai oletteko onnellisesti päässeet sen ikävän ja turhan tunteen yläpuolelle?
Mä niin pidän graffiteista, mun mielestä niitä voisi olla katukuvassa paljon enemmänkin
skeittarit, nämä onnelliset taivaanrannan maalarit...
Onhan näitä tällaisia tapahtumia tullut vuosien varrella jokunen järjestettyä
Thaimaassa koristellaan paljonkin puita, mukava että Suomessakin näkee
Ihana perhe, nälkä yllätti...
Vihdoin sitä mansikkakakkua!
