Viisuminhakureissuilla on aina vähän kiirus. Vaikka me oltiin budjetoitu reissuun pari extrapäivää, niin ei siinäkään ajassa ihmeitä ehdi touhuamaan. Varsinkaan kun kahtena peräkkäisenä päivänä on piipahdettava Thaimaan konsulaatissa ja ruuhkiin tuhrautuu väkisinkin melkein tunti suuntaansa. Mutta kyllä meillä oli melkoisessa tehokäytössä vuorokausien tunnit, vain yhtenä päivänä oli sallittua nauttia lyhyet päikkärit.
Penang Hillille me ehdittiin, mikä oli loistava juttu, sillä oikeastaan vasta siellä hahmottui koko saari. Suosittelen kokemusta ehdottomasti kaikille ensikertalaisille. Vuorelta löytyy vaikka mitä nähtävää ja koettavaa; temppeliä, moskeijaa, historiaa, upea trooppinen metsä kukkineen, museota, hulluja apinoita ja vaikka mitä. Sieltä löytyy myös ruokapaikkoja (ei kuitenkaan mitään ihmeellistä), mutta kuten turistikohteisiin kuuluu, niin kaikki ylihinnoiteltua. Koska meidän porukka kuolee nälkään aina parin tunnin välein, niin oli helpottava huomata saavansa verensokerit nostetuksi, eikä tarvinnut alkaa kinaamaan mitä typerimmistä asioista.
 |
| Penang Hillin huikeita maisemia |
Me mentiin ylös näköalajunalla, mutta reippaimmat reissaajat voi sinne vaikka haikata. Rappusia matkalle mahtuu ihan jumalattomasti ja kun lämpötila väreili siellä 35 asteen hujakoilla, niin meille ei tullut mieleenkään hankkia sydänkohtausta sillä helteellä. Pelkässä olemisessa auringossa oli ihan tarpeeksi haastetta. Ainakin hinnaston mukaan voisi valita Fast lanen, joka olisi ollut puolet kalliimpaa, mutta me tyydyttiin normaaliin vauhtiin, joka maksoi n. 7,50 euroa. Vähän ihmetytti se, että hinnastossa ulkomaalaisten (näin asia ainakin ilmaistiin) liput oli puolet kalliimpia kuin muuten, mutta koska summa kuitenkin oli kohtuullinen, niin anti sitten olla. Mutta varokaa oikeasti menemästä liian lähelle kuvaamaan niitä apinoita, ainakin jengin päällikö(t) käy rankasti iholle!
 |
| Tiukkoja oli apinat, jos meni vaikka liian lähelle kuvaamaan, joten olkaapas varovaisia! |
 |
| Aina on aikaa pieneen höpsöttelyyn. Onneksi on omasta takaa tällainen "linssilude" |
Kun on liian vähän aikaa varattuna reissulle, kannattaa asuminenkin valita jostain lokaatiosta, minkä haluaisi joka tapauksessa nähdä. Me tehtiin niin ja majoituttiin Batu Ferringhiin, joka on siis saaren rantakohde. Valintanappi ei osunut sinne siksi, että oltais haluttu maata rannalla (Samuilla on rantoja ihan riittämiin), vaan siksi, että oltiin oltu siellä vuonna 2001 ja oli hauska nähdä se uudestaan. Mun mielestä mikään ei ollut oikein muuttunut, jopa Night Market oli lähes samanlainen, kuin silloin vuosia sitten. Ja pakko sanoa, että kun näitä vastaavia jo vähintään Thaimaassa on nähnyt lukuisia eri paikoissa, niin vähän oli pettymystä ilmassa. Itse odotin löytäväni jotain paikallista "taidetta" tai käsityötä, mutta ihan peruskopiokamaa tarjonta pääsääntöisesti oli. Mukava poikkeus oli kuitenkin erilaiset taulut, koriste-esineet, rasiat ja tarjoittimet, vaikka nekin oli tuotu Vietnamista. Jotain krantuille shoppaajille tarttui kuitenkin haaviin.
 |
| Batu Ferringhin uimarantaa. Jännä juttu, ettei rannalta saa aamupalaa??? |
 |
| Night markets, vähän pettymys. |
Nähtävää ja erilaisia aktiviteetteja olisi löytynyt vesipuistoista retkiin ja hoitoloihin (ja kaikkea siltä väliltä), mutta kun aikaa ei ole, niin sitä ei ole. Ruoasta sen verran, että Batu Ferringhistä löytyy monen tasoista tarjontaa varmasti joka makuun ja kuten yleensäkin maailmalla syödessämme, parhaat makuelämykset saa niistä ruokamarkeiteista ja pienen pienistä ja vaatimattomista paikallisista ravintoloista.
 |
| Mutta paras ruoka löytyy aina näistä halvimmista "muovituolipaikoista" |
Kuten vaikka Miami Cafésta. Siitä kätketystä helmestä, jota ei löydä, ellei tiedä. Mikäli auringonlasku unohtumattomassa paikassa viinilasin äärellä ja täydellistä Nasigorengia nauttien kiinnostaa, niin käykää tsekkaamassa edellinen linkki karttoineen. Me ei tiedetty paikkasta etukäteen, mutta löydettiin se vahingossa, koska asuttiin lähes vieressä. Tämä aivan sympaattisen ihana ja pieni perheravintola sijaitsee kerrassaan idyllisessä rantapoukamassa, tien vieressä, joitain metrejä hämäriä rappusia alaspäin. Ei isoja neon-kylttejä tai viittoja, pieni hämärä sisäänkäynti rantapoukamaan, jonne vuoden 2004 Tsunami myöskin iski kohtalokkain seurauksin.
Mistä tullaankin tarinaan Miracle babysta ja Herosta. Tämän perheen, joka edelleen Miami Beach ravintolaa pyörittää, tyttövauva oli vasta 22 päivää vanha tsunamin iskiessä Aasiaan ja myöskin tälle rannalle. Sillä hetkellä vauva (Miracle baby) oli ollut päiväunilla rannalla patjan päällä, jonka iso aalto vei mennessään tuodakseen kuitenkin takaisin tärkeän lastin kanssa myöhemmin. Tämä perhe, vauva mukaanlukien (hän on siis tänä päivänä 12 vuotias kaunis tyttö) pyörittää tätä pientä ravintolaa edelleenkin, ja jotain maagisen hyvää karmaa paikassa on.
Paikassa pyörii myös Hero, vanhempi kalastajamies ja vähän juopohtava tyyppi, joka rannalla ja ravintolassa hämmentää asiakkaita. Kyseessä on mitä ilmeisemmin ihan harmiton tyyppi, joka oli ainakin meidän tavatessa aikamoisessa laitamyötäisessä ja selvästi vuoteen 2004 jääneenä. Jos tarina pitää paikkaansa, niin tämä juopunut tupakkaa pummaava ja tanssiva ilopilleri oli kyseisenä traagisena päivänä pelastamassa eläviä ja kuolleita merestä jossa sielläkin tsunami vei reilu 20 henkeä. Koko Penangilla vielä enemmän, mutta tällä rantakaistaleella tuon verran. Ei olla varmastikaan ainoita, joille herra Hero tarinaansa kertoo, mutta jos hänen jutuissaan on perää, niin on kohtuullisen helppoa ymmärtää, miksi vuosi 2004 haukkaa kaverin jokaisesta päivästä edelleenkin isoimman siivun. Jos taas Heron tarina ei pidä paikkaansa, niin sitten se oli vain hieno tarina, jota oli hieno auringon laskiessa kuunnella.
Jostain syystä kuitenkin uskon siihen.
 |
| Miami Café, Batu Ferringhi. Upeat auringonlaskut!!! |
 |
| ja mikä ihana ruoka! |
Ei kommentteja