Viisumia ruinaamassa

Onpas ollut vähän kiire, taas. Eikä ole muuten ollut ihan maailman paras fiiliskään, mitäs siitäkään valehtelemaan. Mutta noista jutuista mä avaudun ehkä vielä jonain päivänä, kun hetki on oikea ja mitta on täysi. Saa nähdä millä aikataululla ketutusämpäri täyttyy...

Kaikki on silti meidän osalta ihan hyvin. Ollaan terveinä, rakit riekkuu niin kuin ennenkin, on katto pään päällä (me tosin muutetaan mitä todennäköisemmin tässä kuussa), ystäviäkin on, vaikkei kaikki aina olekaan sitä miltä näyttää ja niin pois päin. Mutta näillä mennään, sanoisi se mummokin lumessa.

Yksi vaihteeksi täysin putkeen mennyt visarun Malesiaan on käyty heittämässä, joten passissa on viimeinkin ne vuoden viisumit. Ihan hetkeen ei tarvitse Penangille uudestaan suunnata, vaan seuraavaksi kolmen kuukauden päästä riittää se, että pyörähtää jollain rajalla hakemassa leiman. Ei Penangissa mitään vikaa ole, ihan loistava kaupunki ja tämäkin reissu oli takapuolen puutumisesta huolimatta mieleenpainuva. Iso kiitos siitä kuuluu meidän reissuporukalle, johon tällä kertaa kuului Tompan ja Miskan lisäksi myös Kurre, meidän maskotti. Ja vielä onnea tuova sellainen. Reissuun mahtui iltapäiväkahveja tiramisukakun kera, viinilasillisia parvekkeella meren äärellä, 3D museota, Penang Hilliä, George Townin vanhaa kaupunkia mielenkiintoisine ihmisineen, Batu Ferringhin night marketissa shoppailua ja loistavaa ruokaa, niin kuin Penangilla vaan tuppaa olemaan. Ihan sama mihin katukeittiöön eksyt, niin voit olla varma elämyksestä. Koristeena kakun päällä oli se huikea pieni rantaslotti, johon vähän niin kuin vahingossa eksyttiin nauttimaan ne onnistuneen reissun voitonjuomat. Mutta siitä ja muista nähtävyyksistä mä kerron vasta seuraavassa postauksessa.

Padang Besarin raja-asemalla ei ole juurikaan ruuhkaa ja siitä kävellen Malesian puolelle

Batu Ferringhin aamumaisemaa

Meidän elämästä ei kakkuja puutu ;)

Aina on aikaa nauttia maisemista ja lasillisesta viiniä

Ja niin kuin tapoihin kuuluu, meidän viisumireissut tehdään ihan omin päin ja omilla aikatauluilla, meni ne sitten syteen tai saveen. Vähän oli vielä epäselvää ennen tätä reissua, että voiko mikään mennä putkeen ilman viisumiagentteja (niitä kun on muuten Penang ja Thaimaakin täynnä), mutta tulipa nyt vähintään itselle todistetuksi, että onnistuuhan tuo. Onneksi ihan vielä kaikki ei ole sentään niin korruptoitunutta, ettei vaihtoehtoja olisi. Taivahan tosi on kuitenkin se, että monia länsimaalaisia yrittäjiä Thaimaassa varmasti harmittaa tämä jatkuva viisumimatkailu ja muuttoa naapurivaltioihin onkin siitä syystä tapahtunut. Vaikka kannatankin sitä, että parhaimmillaan näillä asioilla saadaan varmasti rikollisuutta ja muuta vilunkipeliä kitketyksi, niin en ole varma siitä, että tällä saadaan maa nousuun. Voi olla, että pientä kyllästymistä on ilmassa, sillä naapurista löytyy kuitenkin vielä halvempia maita.

Me vuokrattiin tälläkin kertaa Donilta auto ja huristeltiin rajalle. Lukuisista kyselyistä sun muista selvityksistä huolimatta meille ei vieläkään selvinnyt, kuinka suuri riski olisi ajaa vuokra-auto myös rajan toiselle puolelle. Joku oli onnistunut sellaisella kuviolla, toiset taas eivät, joten meiltä jäi varmuuden vuoksi Thaimaa-auto Padang Besarin poliisiasemalle "hoitoon", kuten viimeksikin. Tällä kertaa oltiin aikaisemmin liikenteessä ja seuraava vuokra-autokin oli tilattu raja-aseman Malesian puolelle ja pakko sanoa, että ihmiset ovat ihania! Viime Malesian reissun aikana tutuiksi tulleet autonvuokraajat perheineen olivat vastassa rajalla (ihana että aina koko perhe), ja siitähän se homma rullasi eteenpäin. Penangille päästiin ennen yötä ja koska asuntokin oli varattu Batu Ferringhistä Airbnb:n kautta valmiiksi , niin erittäin nälkäiset pitkänmatkan reissaajat ehtivät vielä illallisellekin, ennen seuraavan aamun aikaista herätystä.

Penangin Thaimaan konsulaatin pihalla

Penangin konsulaatissa ei ollut ruuhkaa ja kaikki sujui näppärästi. Siellä on muuten töissä pari vanhempaa pappaa, jotka toimivat isäntinä ja opastivat meitä matkaajia omilla tyyleillään. Toinen oli vähän tiukempi, eikä hyväksynyt miehiltä hihattomia paitoja, toinen oli taas niin mukava, että hyvä ettei saanut halauksia. Olisi varmaan saanutkin, jos olisi vaan kehdannut yrittää tarjota. Meillä oli mukana kirjanpitäjiltä saadut nivaskat papereita, Kurrella jopa vielä meitä enemmän, mutta niistäkään ei tarvinnut kaikkea. Meiltä vaadittiin Thaimaalainen tiliote, joka tuli yllätyksenä, mutta onneksi tällä kertaa ja ihan sattumalta koko pankkikirja löytyi laukusta. Kurrelta sitä ei vaadittu ja se johtunee siitä, että hänellä on vuoden bisnesviisumeita takana jo useita, kun meillä taas oli hakusessa se ihka ensimmäinen. Onneksi kauan kaivattu vuoden bisnesviisumi viimein järjestyi, sillä edellisellä kerralla raja-aseman virkailija pienen puhuttelun jälkeen jo totesi, ettei ainakaan hänen ohitseen tarvitse enää yhtään kertaa yrittää kolmen kuukauden viisumilla. Niitäkään kun ei voi loputtomiin ketjuttaa. Tämän osalta siis loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kolme yötä Penangilla on liian vähän. Ja vaikka Samuillakin on kuuma melkein aina, niin siellä se vasta kuuma olikin, joten päivät väreilevän kuumassa kaupungissa on vähän tuskaisia. Sitähän voi jaksaa korttelin tai pari pörrätä, mutta sitten kyllä ilmastoitu tila melkein kutsuukin. Tai ainahan voi toki laahustaa hienoihin ostoskeskuskomplekseihin sisään vilvoittelemaan, niitä nimittäin löytyy joka lähtöön, tai sitten vaan istahtaa varjoiselle terassille huurteisen ääreen kaduntallaajia ihmettelemään. Mä tykkään tosta jälkimmäisestä enemmän.

Kurre ja kaunis oviaukko. Näitä muuten Penangilla riittää ja mä rakastan ovia!

Ihana George Townin vanhakaupunki!

ja mä tykkään myös paloposteista...

ja jollain tasolla näistä vähän ränsistyneistä taloista

Kun kaikki oli mennyt ihan nappiin tähän asti, niin kotimatkalla mukaan tuli niitä meille tuttuja  mutkia. Ehkä se johtui siitä, että maskotilla oli patterit vähän lopussa (niin kuin Kurre itse asian ilmaisi) tai sitten nämä jutut vaan menee meillä niin. Tällä kertaa päästiin kyllä sujuvasti Penangilta ulos (viimeksi sillalla meni nimittäin 1,5 tuntia), mutta kun oltiin sovittu auton vuokraajan veljen  kanssa treffit jonnekin rajan lähelle, niin veljeä ei sitten saatukaan kiinni. "Joku" tulee noutamaan auton kohta ja vie rajalle- sanoi vuokraajanainen, ja me jäätiin odottamaan jonnekin navigaattorin näyttämälle sivukujalle noutajaa.

Melko pian se valkoinen auto sitten ilmestyikin ja pyysi meitä seuraamaan vieläkin sivummalle, sinne kaikkien talojen taakse ja katseilta piiloon. Kun seuraan liittyi vielä yksi auto, josta nousi pari miestä lisää ja koska yhteistä kieltäkään ei oikein ollut, niin piti miettiä kahteen kertaan, onko turvallista nousta siihen viimeiseksi tulleeseen autoon, jonka olisi tarkoitus viedä meidät rajalle. No minkäs teit; hyppäsit autoon ja toivoit parasta. Pidettiin takapenkillä auki omaa navigaattoria siltä varalta, että ollaanko menossa edes oikeaan suuntaan vai johonkin panttivankikeskukseen, ja vaikka välillä navigaattori näyttikin, että olisi pitänyt kääntyä vasemmalle oikean sijaan, niin perillehän meidät tuotiin. Eli vieläkin voi siis luottaa ihmisiin!

Tässä näitä meidän mukavia kuskeja, vaikka alkuun vähän jännittikin...

Rajan ylitys oli simppeliä. Padang Besarin pikkuruisella rajalla on muuten  Duty free-kompleksi, jossa mekin pyörähdettiin, mutta Thaimaan halpoihin hintoihin tottuneina haaviin ei oikein tarttunut mitään. Paitsi että taisi yhdelle meistä osua ostoskoriin yksi ginnyviinapullo tulevien lomavieraitten  kanssa nautittavaksi, tämä family tosin tyytyi pelkkiin matkaDajmeihin ja muutamaan limupulloon.

Jos ei lasketa mukaan sitä, että bensa meinasi loppua ennen viimeiselle Samuin lautalle ehtimistä (onneksi huomasin trippimittarin sekoamisen ajoissa) ja sitä, että auto ei kuitenkaan mahtunut viimeiselle lautalle ja Tomppa joutui jäämään auton kanssa yöksi mantereelle, niin kaikki meni aika nappiin. Me hypättiin Miskan ja Kurren kanssa viimeiseen lauttaan, koska on ne koirat, törmättiin vielä pariin omalta visaruniltaan tulevaan ystävään lautalla, tingittiin 1200 bahtia pyytävältä taksikuskilta hinta melkein puoleen, päästiin kotiin ja korjattiin se mädäntynyt ja ympäriinsä valunut  papaija keittiön jokaisesta paikasta, pussattiin koirat pöpeiksi ja kaaduttiin pissalenkin jälkeen sänkyyn kaikkemme antaneina. Kai tätä voi sanoa melkein kympin reissuksi, kun ei pientä seikkailuakaan puuttunut?

Ensi kerralla muuten, jotain Penang Hilliltä, Batu Ferringhistä, Miami Beach Cafésta, Miracle babysta ja Heroesta. Pysy kuulolla...