Songkran & polttava aurinko

Viimeksi on tainnut sataa helmikuussa, ainakin mulla on vain erittäin hämärä muistikuva sellaisesta kaiken huuhtovasta ja ilmaa raikastavasta ropinasta banaanipuunlehdillä.  Vaikka me osittain jonkinlaista kostean nihkeätä varvastossuelämää ollaan täältä tultukin hakemaan, niin on tämä silti tiukkaa. Mä ainakin olen melkein hyytynyt. Ja vaikka kuinka olenkin ulkoilmaihminen, niin viimeisiä viikkoja on tullut enenevässä määrin vietettyä sisätiloissa ilmastointilaitteen alla. Se ei ole ekologista ja se tulee hiton kalliiksikin, mutta eipä auta itku markkinoilla. Täällähän sulaa muuten!

Vein silti Miskan fudistreeneihin hetki sitten, vaikka lämpötila huitelee 35:n korvilla ja se tuntuu iholla melkein viideltäkympiltä. Ehkä noi juniorit kokee tämän kevyemmin, eikä kaikki muutkaan varmasti sen kummemmin kärsi, mutta mä kyllä hikoilen kuin possu. Mitään tiukkaa ei tarvitse kuvitellakaan laittavansa päälleen, ripsiväristä tai muusta tökötistä puhumattakaan. Ja voitte kuvitella miltä hiukset näyttää, kun huristelee pitkin päivää mopolla musta potta päässä. Voisi siis melkein sanoa, että tiukkaa on, eikä loppua ole näkyvissä säätiedotusten mukaan. Täytyykin siis varmaan tehdä se, minkä naapurin 6-kymppinen ranskatar teki jo viikkoja sitten; siirtyä bikineihin. Vaikka mä olenkin vältellyt bikineissä liikkumista muualla kuin rannoilla, koska paljas pinta ei ole mitenkään kovassa huudossa Thaimaassa, niin naapurin ranskatar vetää niissä tamineissa aamusta iltaan. Miksen siis minäkin, olosuhteiden pakosta?

Tässä roudattiin pientä helpotusta kuumuuteen, eli isoa aurinkovarjoa. Ja mopolla tietty!

Koska kuuma on...

Yleensä Songkranin aikaan huhtikuun puolessa välissä on totuttu odottelemaan edes vähän sateita Samuille, mutta ainakaan toistaiseksi helpotusta ei ole luvassa. Songkran, eli Thaimaalaisten uusi vuosi on yksi pimeimmistä ikinä missään näkemistäni juhlista. Sitä sanotaan maailman suurimmaksi vesisodaksi ja Samuilla pahin kaaos kestää noin vuorokauden (tänä vuonna aika on 13-15.4.), mutta eri osissa Thaimaata kesto vaihtelee päivästä jopa viikkoon. Onneksi täällä hulinaa on tosiaan vain päivän verran, sillä mihinkään ei tarvitse liikkua, ainakaan kuivana, ja märkänäkin eteneminen on turvallista vain apostolin kyydillä. Voit aivan suosiolla unohtaa illallisen hienossa ravintolassa mekko päällä ja hajuvedet kaulalla, sillä jos säilyt ensimmäiset viisi metriä hotellilta kuivana, niin sen jälkeen peli on menetetty. Sillä mikään eikä kukaan ole sen mieluisampi kohde, kun viimeisen päälle pukeutunut 'vielä kuiva' farangi.

Ja sitä vettä tulee ihan joka kulmasta. Sitä tulee saavilla, hillittömillä vesipyssyillä, ja letkuilla. Sitä  tulee niskaan ja päin naamaa, jäillä ja ilman. Sitä tulee lähellä ajavista lava-autoista, kauppojen oviaukoista ja hotellien vartijoilta. Sitä sataa saavi kaupalla sisään lavatakseihin ja autojen raollaan olevista ikkunoistakin. Ei siis ole mitenkään mahdollista (edes toiveajatteluissa), että säilyisit kuivana liikenteessä. Maaseudulla ehkä, jossa ollaan kohteliaita ja saatetaan jopa kysyä voiko kastella, mutta täällä ei.

Viime vuonna Songkranina satoi, mutta ei se tahtia haitannut

Mutta vuonna 2009 ei satanut ja kaikki vesi niskaan oli erittäin tervetullutta

Mutta ei kai siinä mitään. Parempi vaan varustautua vesipyssyllä, joka tekisi terminaattorinkin kateelliseksi. Sekä vesitiiviillä suojakotelolla, jonne sujautat tarvittavan määrän käteistä, kännykän ja sen muun pienen tilpehöörin, jonka toivoisit säilyvän mahdollisimman kuivana. Ihan turha kuvitella, että sadetakki tai sateenvarjo toisi jonkinlaisen suojan, sillä sitä pienintäkään toivoa ei ole. Kevyttä ja mahdollisimman roskiinheitettävää rompetta niskaan, asenne kohdilleen, hymy naamalle ja sotaan mukaan. Edes sotamaalauksia ei tarvita, nekin tulevat kaupan päälle kadulla selviytyessä, kun paikalliset piirtävät ihmisten naamaan yleensä vauvatalkilla. Se ei muuten tunnu silmissä hyvältä, joten kannattaa suosiolla ottaa talkit naamaan, ettei ne väistellessä osu vaikka mihin. 

Ennen kaikkea, perinteen mukaan veden heittäminen symboloi puhdistautumista ja uuden alkua. Joten ajatellaanpa tämä turnauskestävyyttä vaativa hulabaloo vaikka niin, että sen jälkeen voi taas aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä.

Tässä postauksessa lisänä vähän vanhoja kuvia Songkranista vuodelta 2009 ja 2015. Jos jotenkin onnistun napsimaan kuvia tämän vuoden bileistä, niin niitä sitten seuraavaksi. Ja toiveena on, että ystävämme Kurre ehtii tekemään vierasblogikynäilyn pohjoisen bileistä, missä sitä vietetäänkin sitten perinteitten ja pitkän kaavan mukaan.

Tänä vuonna meidän porukka lähtee sotimaan Rasta Barin Chanin joukkoihin. Jos olet täällä, niin tervetuloa mukaan!