Irrallaan

Monissa ulkosuomalaisten blogeissa on käsitelty irtolaisuuden tunnetta, sitä fiilistä kun ei täysin tunne kuuluvansa oikein mihinkään. Ei Suomeen, mutta ei siihen uuteen asuinpaikkaankaan. Olo on joka puolella vähän kuin turistilla, irtonainen ja ulkopuolinen. Ja se on välillä vähän hämmentävää. Mutta on tässä irrallisuudessa ja 'kodittomuuden' tunteessa paljon hyvääkin, varsinkin tällaiselle pedantille ihmiselle kuten minä. Vaikka kaikki tavarat eivät olisikaan missään osoitteessa ihan kohdillaan, niin stressikäyrä ei silti kohoa korkeuksiin ja laatikoitten keskelläkin on oppinut rauhoittumaan. Asiat kun tuppaavat olemaan meillä muutenkin vähän sikin sokin. Esimerkiksi juuri nyt kaikki meidän rahat ovat tilillä, jonka pankkikortti on mennyt vanhaksi jo huhtikuun lopussa. Uusi kortti on  pankin toimesta lähetetty mummille, jolta sitä ei saa noudetuksi ilman autoa, jota meillä ei enää ole. Tilisiirtoja olisi voinut tehdä, jos olisi taas havahtunut ajoissa, mutta kun Suomeen saapuminen osui juuri viikonloppuun, niin eurojen leijuessa jossain virtuaalimaailmassa pari päivää siirron aikana ei auta yhtään. Jääkaappi olisi hyvä saada täytetyksi, mutta onhan tässä vielä pari tuntia aikaa ennen kauppojen sulkeutumista. Ehkä etsimämme kesäauto löytyy ennen sitä.

Tuntuu siltä, ettei maallista omaisuuttakaan enää juuri ole, mikä on yllättävän vapauttava tunne. On vain tavaroita sekä Thaimaassa, että täällä Suomessa, joilla hyvin harvalla on todellista tunnearvoa. Jokaisesta voisi siis tarpeen tullen luopua. Ehkä tämä on juuri sitä olemisen sietämätöntä keveyttä, joka osaltaan lisää irrallisuuden tunnetta. Henkinen omaisuus on muuttunut ajan saatossa tärkeämmäksi, kuin maallinen mammona ja tietynlainen vapaus rikkauksista melkein arvokkaimmaksi. Kaikki kokemukset, ihmiset, ilot ja surut näyttelevät yhä suurempaa osaa todellisuudesta, eivätkä ne vaadi mitään kaappeja tai lipastoja. Paikka sydämessä ja ajatuksissa riittää.

Kultaakin arvokkaampi ystäväni, ihana energiapommi Nina kävi tuomassa positiivista energiaa taloon.

Elämä on kantanut ja se on opettanut rohkeutta ja stressinsietokykyä. Vaikka Suomen asunnossamme asuneelta vuokralaiselta loppui vuokrarahat jo reilu puoli vuotta sitten, ja velkasaldo on noussut tuhansiin euroihin, niin siihenkään ei kuoltu. Jollain keinolla ollaan onnistuttu keräämään budjetin totaalisesti sotkenut vaje kasaan ja selviytymään, vaikkei yhtään ylimääräistä ollutkaan. En olisi koskaan aikaisemmin voinut kuvitella, että pystyisin suhtautumaan näin kevyesti tällaisiin haasteisiin, mutta niinhän sitä sanotaan, että 'Siperia opettaa'.

Ennen Suomen reissua kirjoitin paratiisiuupumuksesta, ja kyllä me porukalla sen takia hieman jännitettiin Suomeen tuloa. Entä jos ei haluttaisikaan palata Samuille? Entä jos huomattaisiin, että Suomesta löytyy se kaikki, mitä elämältä haluamme. Mitä jos Suomen koti tuntuisikin paikalta, josta ei olisi enää tarvetta muuttaa muualle? Jos se mitä on parin vuoden Thaimaaseikkailun aikana koettu riittäisikin tyydyttämään levottomat sielut ja unelmien tavoittelun, mitä sitten tapahtuisi? Ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä.

Lento Finnairin uudella Airbus A350:llä oli erittäin mukava. Vaikka varauduttiin myöhästymiseen, niin pienestä lähtöviivästyksestä huolimatta melkein ajallaan laskeuduttiin. Finskin uusi lentokone on upea ja koska oltiin onnistuttu saamaan paikat ekstrajalkatiloilla, niin matkustusmukavuuden osaltakin kokemus oli yksi parhaista. En tiedä oliko meillä turbulenssien osalta todellisuudessa tasaisin mahdollinen lentosää, mutta ainakin lento tuntui miellyttävän rauhalliselta, eikä tämän  lentopelkoisen tarvinnut sormet valkoisina puristella istuimen käsinojia. Sitä mä kuitenkin aina vaan jaksan ihmetellä, että miten ihmeessä Finnairin lennoilla tarjottu ruoka on vuodesta toiseen melkeinpä ala-arvoista muihin lentoyhtiöihin verrattuna? Mä en todellakaan tajua.

Meidän pieni ja sympaattinen Samuin lentokenttä. Yksi maailman kauneimmista.

Bangkokin lentokenttää aamuauringon noustessa

Suomi tervehti Helsinki-Vantaan lentokentällä sateisena ja koleana, mutta sekään ei ollut vastenmielistä pitkän hikoiluputken jälkeen. Oli erittäin mukava tulla ja ottaa etäisyyttä edeltävään aikaan Samuilla. Tieto koirien hyvästä hoidosta vapautti nauttimaan lomasta, joten nyt olisi oikeasti mahdollisuus ottaa rennommin. Suomen koti otti meidät vastaan siistinä, saman tuoksuisena ja näköisenä kuin lähtiessäkin. Jostain kumman syystä tämä koti on tuoksunut edesmenneelle äidilleni vuodesta toiseen ja kaikessa kummallisuudessaan se on aivan ihana asia. Ikäänkuin äiti avaisi oven ja sanoisi 'tervetuloa'.

Malja äidille

Muutama yö on nyt tullut nukuttua jokseenkin huonosti. On herätty aamuneljältä tai viideltä ja ihmetelty joka puolelta tulvivaa valoa, liian pehmeää patjaa ja ajatuksia jotka estävät nukkumisen. Eniten ihmetystä on herättänyt omat fiilikset. On pitänyt kysyä toiselta vähän väliä, että miltä susta tuntuu? Onko nyt hyvä vai huono, haluatko varmasti palata takaisin pidemmäksi aikaa, vai vaan hakemaan koirat? Haluaisitko sittenkin jäädä Suomeen? Vai jotain ihan muuta?

Enkä olisi uskonut, että ainoastaan muutamassa päivässä mieltä askarruttaneet kysymykset saisivat näin selkeät vastaukset. Vaikka Espoon koti on ollut meidän koti jo yli kymmenen vuotta, niin se tuntuu täyttäneen tehtävänsä ja palvelleen aikansa. Vaikka tahoillamme pohdittiin pari päivää, niin kummallekin oli selvää, että Samui ei ole vielä nähty tai koettu tarpeeksi, ja me halutaan ehdottomasti palata sinne takaisin. Esikoinen pärjää täällä mainiosti ja nuorempi ipanoista on niin kansainvälistynyt, vaikka ei itse pitkään aikaan tulekaan sitä tajuamaan, kuinka arvokkaita kokemuksia saa maailmalla kerätyksi.

Me halutaan edelleenkin ottaa mieli avoimena vastaan se mitä tulee. Sillä asiat tapahtuvat, niin kuin pitääkin. Jos ei yritä väkisin tunkea neliskulmaisia palikoita pyöreisiin koloihin, niin kaikki tuppaa järjestymään. Ideoita syntyy, yksi asia johtaa toiseen ja joku uusi tuttavuus saa tajuamaan sen kaiken. Aivan niin kuin on aina ollut, kun vaan pysähtyy lukemaan tienviittoja.

Nyt nautitaan siis kesästä ihanassa Suomessa, tavataan rakkaita ihmisiä ja lataudutaan. Ja niinhän tässäkin kävi, että tätä tekstiä kirjoittaessa se kesäautokin löytyi. Kaupat tehtiin, päästään mummille hakemaan pankkikortti ja ehditään vielä kauppaankin ruokaostoksille. Asiat tapahtuvat, eikö niin?

Tällä pöristellään sitten tämä kesä.

Viime kesän kuvasaldoa Vammalasta. Toivottavasti pystytään olemaan näissä maisemissa mahdollisimman paljon.