Vieraskynäilijä: Kurre - Täl pual ja tois pual jokke

Huom: Tämä postaus on tehty vieraskynäilijänä, eli kirjoittajana on tällöin blogissa vieraileva henkilö. Tällä kertaa saamme taas nauttia 'ei enää niin vieraan' ystäväni Kurren seikkailuista Mekong-joen varrella. Olkaa hyvät:

Täl pual ja tois pual jokke

Olin ajatellut lähteä Koillis-Thaimaan Udon Thanin kaupungista eteenpäin suuntana Mekong-joen varrella sijaitseva Nongkhain rajakaupunki jo aikaisemmin, mutta töitteni takia lähtö siirtyi hiukan suunniteltua myöhemmäksi. Ynnäsin yhteen tuk-tuk -maksun Udonin päässä sekä linja-automaksun ja tuk-tuk -maksun Nongkhain päässä, ja tulin siihen tulokseen, että kysyn taksin hintaa hotellini vastaanotosta säästääkseni aikaa. Kerrottiin, että 60 kilometrin matka Nongkhain hotelliini maksaisi 800 bahtia, eli pyöreästi noin 20 euroa; tinkasin hinnan 700 bahtiin. Eräs ystäväni on niin kova tinkaamaan, että mieluiten siirryn muutaman askeleen päähän, kun hän alkaa neuvotella hinnoista. Ystävälläni onkin tapana pitää minun tinkaamistyyliäni kummallisena, kun ensin tinkaan ja lopuksi kuitenkin maksan aluksi pyydetyn hinnan. Tällä kerralla pidin tämän mielessä ja maksoin sen mukaan, mitä olin sopinut.

Nongkhaissa taksi kurvasi resortin pihaan, joka näytti tosi hiljaiselta. Hiljaiselta vaikutti koko resortti muutenkin. Harvinaisen ison uima-altaan ääressä ei ollut yhtäkään auringonpalvojaa. Jossakin vaiheessa tuli hiukan nälkä ja lähdin vastaanottoon kysymään, miten ravintola on auki. Ystävällinen virkailija kertoi, ettei ravintola ole auki kuin aamupalan yhteydessä ja että lähimpään 7-Eleveniin on kilometrin kävelymatka. Toiseen suuntaan kun lähtisi, olisi puolisen kilometriä kävelymatkaa lähimpään kestityspaikkaan.

Muistui mieleen tapaus, kun toinen hyvä ystäväni piti Chiang Main kaupunkia liian vilkkaana, halusi maaseudulle ja me jouduimme samantyyppiseen resorttiin aivan riisipeltojen keskelle. Lamphun-nimisen kaupungin maaseuturesortti tarjosi kuitenkin asiakkaittensa käyttöön pienoispyöriä, joita ei todellakaan oltu suunniteltu pitkäjalkaiselle eurooppalaiselle. Olihan se tietenkin elämys, kun pyörissä ei ollut valoja ja lähti pimeitä teitä polkemaan kolme kilometriä lähimmälle nuudelikojulle. Ja kun polki kolme kilometriä takaisin polvet suussa, ei voinut muuta kuin kiittää, että selvisi siitäkin urakasta. Silloin päätin, että varaan aina majoituksen, jonka yhteydessä on palveluja ja joka sijaitsee kohtuullisen keskeisellä paikalla.

Ja taas löysin itseni sittenkin keskeltä peltoja, mutta tällä kertaa lähimpään ruokaravintolaan ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan mahdoton kävelymatka. Kun joutuu resorttiin, jossa on enemmän henkilökuntaa kuin asiakkaita, saa erittäin ystävällistä ja henkilökohtaista palvelua. Oli siinä sekin hyvä puoli, että töitten lomassa pystyi nauttimaan rauhallisuudesta ja yksin uimisesta valtavassa altaassa. Viimeisenä iltana tajusin, miten hienoa oli kerrankin nauttia pelkästään olemisesta. Pienen ukkoskuuron jälkeen satuin katsomaan taivasta, ja näky oli niin uskomattoman kaunis, että oli pakko hakea kamera huoneesta.

Kuu pienen ukkoskuuron jälkeen

Vaikka töitä oli, päätin kuitenkin hankkiutua kymmenisen kilometriä Nongkhain keskustahotelliin viikonlopuksi ja tutkia, olisiko pikkukaupungin ilta- ja yöelämässä enemmän elämää kuin riisipeltojen keskellä. Olin varannut huoneen Mut Mee -nimisestä resortista aivan Mekong-joen rannalla. Vaikka oli sekaannusta varauksen kanssa, sain loppujen lopuksi huoneen. Vaatimattoman bungalowin päätyhuoneesta pääsi suoraan resortin puutarhaan, jossa istutukset ja istuinryhmät muodostavat tosi rauhallisen työympäristön - huolimatta siitä, että resortti on aivan kaupungin keskustan vieressä.

Kurre Mut Mee Garden Guest Housen puutarhan riippumatossa

Pikkukaupungin yöelämän tutkiminen jäi tällä kertaa tekemättä, mutta kävin iltakävelyillä, ja upean rantapromenadin vierestä löytyy jos jonkinlaisia ravintoloita. Aurinko laski Laosin ylle oranssinhehkuvana kuumien päivien jälkeen.

Aurinko laskee Laosin ylle

Sain kiireellisen toimeksiannon tehdyksi määräaikaan mennessä ja päätin jatkaa matkaani Laosin puolelle. Menin tuk-tukilla rajalle ja linja-auto vei sillan yli. Laosin puolella voi anoa viisumin maahan tullessa, ja tällä kertaa rajamuodollisuudet hoituivat esimerkillisen nopeasti. Koska aurinko paahtoi todella kuumasti, päätin ottaa taksin pääkaupunkiin Vientianeen. Uloskirjoittautumisesta Nongkhaista siihen, kunnes olin purkamassa vähäisiä matkatavaroitani Vientianen hotellihuoneessa, ehti kulua vajaa kaksi tuntia.

Vientianen Mali Namphu -hotellin viihtyisä sisäpiha

Useimmissa Kaakkois-Aasian maissa kevätaika on kuuma, mutta tämä kevät on ollut erityisen kuuma. Senpä takia ei mielellään liiku ulkona muuta kuin ennen puoltapäivää ja iltamyöhään. Laosin pääkaupunki Vientiane on viehättävä pikkupääkaupunki vanhoine rakennuksineen, pikkukatuineen, putiikkeineen, ravintoloineen ja kahviloineen. Vaikka Vientiane kehittyy hurjaa vauhtia, siellä voi kuitenkin aistia vanhan siirtomaahengen: on vanhoja Ranskan siirtomaa-ajalta peräisin olevia rakennuksia, ja kahvilakulttuuri on aivan eri kuin Thaimaan puolella. Myös ravintoloita on laidasta laitaan, mutta mielenkiintoisimmat ovat minun mielestäni vaatimattomat katuravintolat, joista saa paikallisia herkkuja paikallisten seurassa.

Syntisen hyviä leivoksia ja kakkuja

Paikallinen katuravintola

Vientiane on myös temppeleiden kaupunki, jossa on temppeleitä lähes joka korttelissa. Ja kun täällä kerran on, kannattaa käyttää ns. kylpylöiden palveluja. Manikyyrit, pedikyyrit, jalkakuorinnat ja hieronnat hyvätasoisessa spassa saa erittäin kohtuulliseen hintaan. Yrttisaunatkin ovat kokemisen arvoisia.

Munkki temppeleiden kaupungissa

En ole itse mikään shoppailija, mutta sekä Nongkhaissa että Vientianessa riittää hypisteltävää pikkukaupoissa ja varsinkin iltatoreilla. Vientianessa jokailtainen tori on alkuillan kohtaamispaikka. En tiedä johtuiko vappupyhästä vai edellisen yön ukonilmasta raikastuneesta säästä, mutta vappuaattona torilla oli erityisen vilkasta. Vappuaatto sujuikin leppoisan rauhallisesti, ja pikkukatuja hotelliini kävellessäni tajusin taas kerran, miten onnellinen olen, kun saan viettää aikaani tässä maanosassa. Jos suunnitelmat pitävät, jatkan tiistaina hammaslääkäriin ja lukulasien ostoon Phnom Penhiin.

Ilmapallojen myyjä

Iltatori kuvattu Bor Penh Nyangin kattoravintolasta

Mukavaa vapun jälkeistä elämää!

Kurre