Äiti, mä haluan jäädä Suomeen

'Äiti, mä haluan jäädä Suomeen' on asia, jota et halua kuulla. Et ainakaan tilanteessa, kun elokuussa pakataan taas vieläkin vähemmät tavarat ja lennetään takaisin Thaimaahan. Ajoittain tähän lauseeseen kuitenkin törmää ja sen kanssa täytyy kaiketi pystyä elämään? Vai pitääkö tuntea syyllisyyttä siitä, että raahataan taas nuori miehenalku maailman ääriin saamaan hieman perspektiiviä asioihin? Niin tai näin, kyllä se rintaa raapaisee.

Unenpöpperöiset sankarit, Miska ja Boo

Miska Penangilla Malesiassa

Kun kaksi ja puoli viikkoa on pohjolan lomasta kulunut, on lyhyttä Imatran reissua lukuunottamatta tahti ollut kova. Eikä pelkästään meillä huushollin tyhjentämisen kanssa, vaan myös juniorilla kavereittensa kanssa touhutessa. On ollut maauimalaa ja lähijärviä (satoi tai paistoi), telttailua pihalla, yökyläilyä kavereitten luona, jalkapalloa sun muuta humua. Hyvä kun välillä saa sisälle kääntymään ja lautasen tyhjentämään. On pakko myöntää, että ymmärrän täysin halun jäädä Suomeen. Vaikka Samuillakin on kavereita (myös suomalaisia), niin se ei ole sama. Siellä ei ole samanlaista vapautta tehdä kaikkea Vaahteramäen Eemeleille sopivaa jäynää. Siellä ei voi ottaa pyörää alleen ja ajaa puistoon tai kaverille vähänkään pidemmällä, koska liikenne on kamala. Vaikka me aikuiset siitä vasemmanpuoleisesta viidakosta selvitäänkin, niin lapset eivät.

Ymmärrän siis täysin ja yritän elää sen asian kanssa, että me lähdetään silti. Meidän piti lähteä jo vuonna 2001, mutta silloin jäätiin esikoisen takia, joka aloitti juuri ala-asteen. Eikä sen jälkeen tullut sitä kuuluisaa 'sopivaa hetkeä', mikä lienee tyypillinen tarina. Tällä kertaa on seistävä rohkeasti päätöksen takana tietäen, että vielä se ääni kellossa muuttuu. Kokemus karttuu, uusia ystäviä ilmaantuu ja suhteet siellä jo olemassa oleviin syventyvät. Ja se kielitaito, tässä muuttuvassa ja alati pienenevässä maailmassa, se ei ole lainkaan pöllömpi juttu. Meille 'aikuisille' kun kielitaidon karttuminen Thaimaassa ei olekaan niin itsestään selvää. Siellä kuitenkin kieli, jolla parhaiten tulee paikallisten kanssa toimeen on 'rantalontoo'. Tai sitten se paikallinen, joka on osoittautunut melko vaikeaksi opittavaksi. Mutta siitä ja sen opettelusta sitten jossain toisessa postauksessa.

Me silloin joskus unelmien alkutaipaleella

Miska ja Malesian museot

Miska, minä ja Kurre viisuminhakureissulla. Aikamoinen maailman matkaaja toi Miskakin...

Miskan jalkapallojoukkue lähdössä Phuketiin turnaukseen.

Meidän elämä on nyt toistaiseksi Samuilla ja siellä on hyvä olla. Kyllä sieltäkin löytyy teineille tekemistä, se saattaa olla hieman erilaista, mutta tekemistä kuitenkin. On se muuten jännää, että asiat jotka siellä ovat mahdollisia junnuille, eivät tunnu miltään, vaikka samantyyppiset asiat Suomessa ovatkin ihan mahtijuttuja. Samuilla ne tapahtuvat vaan eri systeemillä; aikuiset vievät ja hakevat, paikasta toiseen ja kolmanteen. Vai mitä sanotte siitä, että vähintään kaksi kertaa kuukaudessa huristetaan vesipuistoon mopolla ja jätetään kaveriporukka keskenään pitämään kivaa? Tai elokuvapäivä upeassa elokuvateatterissa melkein kerran viikossa kavereitten kanssa? Entäs uintipäivä upeilla paratiisirannoilla vaikka vesiskootterilla huristellen tai banaaniveneen perässä keikkuen? Ei ne voi olla huonoja tapoja viettää aikaa ystävien kanssa. Tai ajatelkaa monia harrastuksia, joihin vanhemmat koulun jälkeen Suomessa lapsiaan kuskaavat. Samuilla koulu loppuu joka päivä kolmelta, jonka jälkeen alkavat harrastukset joogasta ja jalkapallosta taiteisiin. Vielä yksi ekstratunti aikaa viettää ystävien kanssa hölmöillen. Aika mahtavaa sekin.

Miska koulun jälkeen. Vaikka onkin koulupuvut, täytyy sen silti vähän sooloilla ;)

Asiat voisivat siis olla huonomminkin, myös tuolla haikailevalla teinillä ja tällä ylihuolehtivalla mammalla. Pakotan siis itseni luottamaan siihen, että eräs kaunis päivä jossain tulevaisuudessa tämäkin kaveri näkee sen mitä äiti toivoo; elämän rikkaana kokemuksista, muun maalaisista ystävistä ja maailman avoimena kaikille mahdollisuuksille.

Koetko sinä joskus syyllisyyttä omista valinnoistasi?

Nähdään taas elokuussa Samui!