48 tuntia kotiin

Ei mikään kevyt kotimatka, vähän reilu 48 tuntia väliä Helsinki - Samui. Oltaisiin pystytty heittämällä parempaan, jos oltaisiin annettu lentojen varaamisille ja tsekkauksille edes hieman enemmän aikaa. Mutta meillä kun tehdään harvemmin niin. Eikä kiireeseenkään tohdi aina vedota, vaikka oli kai meillä sellaistakin. Sössitty homma, ei siinä muuta.

Mainitsin aiemmassa 'Takaisin ruotuun'- postauksessani, että tällä kertaa Turkin levottomuuksien takia meillä päädyttiin ottamaan viime hetken liput Qatar Airwaysille, vaikka muuten oltaisiin todennäköisesti lennetty jälleen turkkilaisella. Qatar kiinnosti valmiiksi jo siksikin, että yhtiö alkaa lentämään Helsingistä lokakuun hujakoilla. Ei nyt sentään suoraan Bangkokiin, vaan Dohan kautta, mutta kun olin selvittänyt lentoaikoja, niin pidin kovasti mahdollisuudesta istua kaksi noin kuuden tunnin pätkää koneessa. En nimittäin ollenkaan siedä kymmenen tunnin istumista kovilla ja ahtailla penkeillä, joissa en koskaan onnistu nukkumaan. Eikä muutaman leffan katsominen putkeen sekään oikein nappaa. Siksi kaksi kuuden tunnin pätkää oli kiva testata, vaikka se toikin lentoaikaa kaikkinensa pari tuntia lisää.

Hyvännäköistä maisemaa oli tarjolla koneen ikkunasta. Tuplasateenkaarikin nähtiin :)

Koska Helsingistä ei pääse vielä suoraan Dohaan, me lennettiin Tukholman kautta. Qatar kuuluu muuten samaan allianssiin Finnairin kanssa, joten finskin pisteiden keräilijälle senkin puolesta oiva vaihtoehto sen lisäksi, että lentolippujen hinnat näyttäisi ainakin tällä hetkellä olevan kaikkein edullisimmat. Tykkään sitä paitsi tilaisuuden tullen bongailla uusia lentokenttiä, joita tähän paluumatkaan osuikin kaksi. En ollut nimittäin koskaan käynyt Arlandassakaan. Meidän koneitten  vaihdot oli tosin niin napakat, ettei haahuiluun ja shoppailuun olisi jäänyt ihmeemmin aikaa, mikäli olisi jotain ostettavaa miettinyt. Itse en juuri koskaan osta kentiltä mitään, niissä kun vesipullokin maksaa helposti sen kaksi euroa. Pihi akka kun olen.

Arlandan kentällä etsittiin kuumeisesti kärryjä, joita ei löytynyt. Voin sanoa, että meidän käsimatkatavaratkin oli vedetty niin maksimiin, kuin vain voi, sillä olihan kuljetettavana tietokoneita, X-boxeja, kameroita sun muita, ettei ruumaan saatavien laukkujen 30:n kilon raja ylittyisi. Taakka oli aika valtava, mutta siitä oli siis selvittävä kantaen. Dohan kentällä kärryjä taas löytyi kivasti ja ensivaikutelma kentästä oli muutenkin ihan mainio. Huomasi selkeästi, että asioita ei Dohassa oltu tehty pikkurahalla, sillä matkustajille oli tarjolla mm. Applen tietokoneita vapaasti eri pisteissä. Sen sijaan ainakaan siinä spotissa, jossa meidän lähtöportti oli, ei ollut yhtä kahvilaa kummempaa istua. Leikkihuoneita ja perhehuoneita sen sijaan riitti tarjolle.

Dohan kenttä

Mikäs näillä koneilla aikaa tappaessa

Vaikka väli Tukholma-Doha lennettiin jotenkin ahtaalla jalkatilalla eri konetyypistä johtuen, niin väli Doha-Bangkok mentiinkin sitten reippaasti väljemmin. En ollut koskaan aiemmin lentänyt Airbus A380:llä, eli maailman suurimmalla matkustajakoneella, joten huikea kokemushan se oli tämäkin. Tilaa oli, ruoka oli älyttömän hyvää ja kaikkea sai niin paljon kuin halusi. Itseäni kiinnostaa aina myös se, tarjoillaanko lennolla viiniä, sillä lento ilman paria hyvää viinilasillista jää meikäläiseltä ostamatta. Näillä lennoilla kaikki kuului hintaan. Vaikka meistä jokainen ihan oman mokan takia ripoteltiin ympäri konetta yksikseen istumaan, niin hyvä ruoka viineineen, elokuvat ja kirja teki matkasta ihan rattoisan. Onneksi Miskakin on jo kansainvälinen nuori mies, joten kuusi tuntia meni kevyesti ilman nukkumista ja huolehtimista. En tiedä johtuuko koneen valtavasta koosta, mutta matka oli kyllä todella tasainen. Tällä kertaa ei tarvinnut jännittää tippaakaan.

Omat ruudut kaikilla ja leffoja sun muuta mielin määrin

Ruoka peittoaa Finnairin mennen tullen!

Lähtöselvitysten tekemättä jättäminen, sekä jatkolentojen ostamattomuus kostautui sitten Bangkokin kentällä, eikä paikkoja suoraan Samuille löytynyt. Ja ihmekö tuo! Eletäänhän nyt kuitenkin eteläeurooppalaisten kovinta lomasesonkia ja vaikka me se tiedettiinkin, niin omaan tuuriin uskominen saisi meilläkin jo jäädä historiaan. Kun ennen vanhaan ostettiin suorat lennot Samuille Bangkokin kentältä jos siltä tuntui, niin nykyään kaikki lennot on kyllä tupaten täynnä. Näin me jäätiin tällä kertaa lataamaan akkuja hikiseen Bangkokiin.

Tälläkin Bangkokin visiitillä napattiin taksi suoraan Khao San Roadille (josta kirjoitin aiemminkin), josta on vuosien saatossa jostain syystä tullut meille tukikohta tässä hektisessä miljoonakaupungissa. Yllättäen meillä ei ollut ennakkoon varattua hotellia, mutta siellä suoraan hotelliin sisään käveleminen on ihan normaalia. Tällä kertaa kyllä muutama ensimmäinen kohde oli jo täynnä, joten oli tyytyminen ensimmäiseen vapaaseen Rambuttri Houseen Soi Rambuttrilla, joka sijaitsee ihan Khaosanin vieressä. Paikka on kyllä sijaintinsa puoleen täydellinen, sillä kaikki on kävelymatkan päässä; shoppailumahdollisuudet, viihtyisät ruokaravintolat, yökerhot ja muut. Eli yhden yön visiitille kaikki tarvittava. Khaosanilta löytyy nykyään myös uusia hienompiakin ravintoloita vähän vaativampaan makuun, ja vaikka toisaalta pidän ajatuksesta, niin toisaalta se on myös pysyvästi muuttanut koko alueen alkuperäisen hengen. Mutta näin taitaa valitettavasti käydä monelle 'hyvälle' kohteelle.

Soi Rambuttri

Meidän oli tarkoitus ostaa suorat lentoliput Samuille heti seuraavalle päivälle, mutta koska onni taaskin karttoi meitä eikä netti toiminut, niin haaveeksihan toikin jäi. Onneksi saatiin edes liian kalliit 'mutkaliput' alakerrassa olevan matkatoimiston kautta, eikä tarvinnut jäädä odottelemaan kotiin pääsyä useammaksi päiväksi. Se oli nimittäin vaarana. Ja onneksi huomattiin juuri ennen nukkumaan menoa aamun 9.20 sovittujen lentojen muuttuneen 8.15 lennoiksi, sillä matkatoimisto ei maininnut sanallakaan siitä meille mitään.

Meidän 'mutkaliput' tarkoitti lentoa Surat Thaniin (reilu tunti), sieltä bussikyytiä Donsakin satamaan (reilu tunti), lauttaa Samuille (1,5 tuntia) ja taksia satamasta kotiin. Surat Thaniin pääsee Bangkokista ainakin Air Asialla, Thai Airwaysillä, Nok Airilla, tai niin kuin me tultiin; Thai Smile Airwaysilla. Lento on tunnin lyhyt rykäys ja huomattavasti halvempi edellä mainituilla yhtiöillä, kuin Samuille suoraan operoivalla Bangkok Airwaysilla. Sitä paitsi kuvio on todella helppo. Surat Thanin kenttä on erittäin pieni ja nopea, ja sieltä saa ostettuksi bussi + lauttayhdistelmän Samuille asti, mikäli ei ole ehtinyt hankkimaan lippuja ennakkoon. Bussissa voikin ottaa sitten tunnin tirsat ja herätä Donsakin satamassa suoraan lauttaan kahville ja välipalalle. Eikä se lauttamatkakaan pöllömpi ole upeine maisemineen ja mahdollisine yllätyksineen. Donsakin satama on nimittäin lähellä Khanomia, joka taas on tunnettu mm. vaaleanpunaisista delfiineistään. Eräs tuttu kertoi nähneensä niitä myös kyseisellä lauttamatkalla, joten kannattaa pitää silmät aalloissa ainakin alkumatkan!

Ja lautallahan voi sitten vaikka soitella kitaraa

Jos saavutte Samuille joko Nathonin tai Bangrakin satamaan, niin muistakaa tinkiä taksista, ne pyytää nimittäin aivan liikaa! Hintaa on mahdollista saada tingityksi melkein puolet alaspäin. Hyvä vaihtoehto taksille on ottaa kimppakuljetus satamassa tarjolla olevista lava-autoista. Siinä on säästöä pitkä penni!

Miltä Samui on näin muutaman päivän jälkeen taas tuntunut, siitä kerron sitten seuraavaksi. Kuten myös siitä, sekosiko koirat kun päästään ylihuomenna niitä noutamaan. Tavoitteena olisi sillä reissulla ehtiä myös sukeltamaan noin kahdeksan vuoden tauon jälkeen, joten paljon kaikkea huikeata ja ainakin mulle jännää on tiedossa.

Olisko sulla muuten jotain erityistä, josta haluaisit kuulla?

Kun omat koirat on vielä naapurisaarella hoidossa, niin naapurin ihana Dummy toivotti tervetulleiksi