Jaahas, hieman pohjaa uusille lukijoille:) Eli rakas vaimoni pyysi minua vieraskynäilemään Thaimaanrannan Maalarit -blogiin matkastani naapurisaarellemme Koh Phanganille. Näin siis myös tein/teen ja kuin vahingossa tästä tuli tietenkin kaksiosainen novelli. Osan yksi voit lukea
täältä ja tästä hyökkäämme siis suoraan kakkospäivään kulkematta lähtöruudun kautta…
*Torstai
Kenties ensimmäistä kertaa kaikista Thaimaassa viettämistäni öistä nukuin ilman ilmastointia ja ilman tuuletinta. Ja nukuinkin hyvin (muutaman edellisillan oluen voimalla kenties?) - yöllinen ilma oli jopa viileä ja pieni merellinen henkäys avonaisesta ikkunasta antoi unilleni hienot siivet. Kello soi siis jo kuudelta vaikkakin taisin tyytyväisenä kääntää lähinnä kylkeäni. Heräsin saapuvan skootterin ääneen kuitenkin heti perään - Vesa oli reippaana kaverina käynyt jo lähikaupasta hakemassa Changia (siis vettä tällä kertaa) ja hieman evästä. Nautimme aamupalaa ja joimme rauhassa pari kuppia kahvia terassilla auringon ensimmäisten säteiden kimaltaessa tyynen turkoosin meren pinnalla.
Eipä aikaakaan kun paikalle saapui Irlantilainen kaimani Tom, jonka veneellä kalaan oli siis tarkoitus lähteä. Otimme mukaan kirkaat juomat (vettä…) sekä epämääräisen läjän tuomiani kalastustarvikkeita. Rantaan oli huimat 50 metriä ja mukaan halusi kovasti lähteä Vesan lempeä jättiläinen Devil. Devil, joka muuten ei niinkään välitä puljata vedessä, asteli tyytyväisenä pitkän matkaa matalassa vedessä ja yritti vielä loikata veneeseenkin kyytiin. Tällä kertaa kuitenkin jouduimme turvallisuussyistä jättämään tämän uljaan oman elämänsä leijonakuninkaan rannalle odottamaan.
Edellisillan pienikin väsymys haihtui sitä mukaa kun saimme veneen vauhtiin. Aurinko tuli esiin Phanganin vuorten takaa, voi jessus mitkä maisemat! Veneretki oli lunastanut kaikki odotukset jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Yön kosteus höyrystyi Phanganin uljasta profiilia vasten, turkoosi meri kimalteli tyynenä ja minä olin yhtä hymyä:)
 |
| Ei kai herätys voi olla hienompi |
 |
| Vesa ja kapteeni Tom |
Kapteenimme ohjasi veneen ohi lähimmän saaren kohti sen takana sijaitsevaa salaperäistä Bird’s Nest saarta. Matkalla ohitimme muutamia armeijan aluksia ja näimme, kuinka aluksen kannella useampia kymmeniä sotilaita juoksi aamujumpan merkeissä ympyrää rinkat selässä. Lähestyessämme kohdesaartamme kapteenimme Tom valotti hieman saaren tilannetta. Saaren ympärille on laitettu poijuja ja niiden sisäpuolelle ei vieraiden sovi mennä. Ilmeisesti saarella pesii lintuja, joiden munat ovat jopa kultaakin arvokkaampia. Tämän johdosta saari on täysin suljettu ulkopuolisilta ja onpa kuulemma useampia henkilöitä jopa ammuttu kun ovat yrittäneet saarelle päästä. Tarina ei vielä kertonut ketkä saarella vaikuttavat, mutta tällä kertaa emme kuitenkaan halunneet lähteä ottamaan tästä tarkempaa selkoa. Saarella kuitenkin näytti olevan pari ihastuttavaa rantaa kallioiden keskellä, joten siinäpä olisi uudelle “Beach” -elokuvalle hyvät ainekset.
 |
| Mystinen Bird's nest -saari |
 |
| Seuraava The beach? |
Bird’s Nest -saaren takana muutaman sadan metrin päässä sijaitsee pieni riutta, minkä keskeltä kohoaa komea kivipaasi. Ankkuroimme veneen kivipaasin viereen riutan reunalle ja ryhdyimme tuumasta toimeen eli kalastushommiin. Tätä hetkeä olin toki odottanut kuin kuuta nousevaa - edellisestä veneessä kalastuksesta kun oli jo pidempi tovi. Kapteeni oli varautunut asiallisin välinein ja niinpä ensin aloitimme syöttikalojen metsästyksen. Siiman päässä oli siis paino sekä noin parinkymmenen sentin välein minikoukkuja noin metrin verran. Koukuissa oli pieniä sulkia/höyheniä ja kaveriksi viritettiin pikkuruisia mustekalan paloja. Ja auta armias sitä kalan määrää - kolme virveliä vedessä ja koko ajan joku nosti yhden tai useampia kaloja veneeseen. Osa saaliista oli tavoiteltuja syöttikaloja ja osa taas sopivia ruokakaloja. Mukaan tarttui myös komia mutta pikkuruinen Red Grouper (josta ei tietenkään tullut kuvaa otettua), useampia hienoja sateenkaarikaloja (nimestä ei tietoa…) sekä pari muuta värikästä merenelävää.
 |
| kivipaasi ja Hercules ;) |
Aurinko lämmitti koko ajan enemmän ja enemmän ja tietenkään emme olleet ottaneet mitään rasvoja mukaan. Kertaalleen siiman päässä oleva paino jäi jonnekin korallien väliin, jolloin pääsin haastamaan itseni ja sukeltamaan tuntemattomaan maskin kanssa. Jostain syystä hieman hirvitti ja ahdisti, mutta muuten vesi raikasti auringon polttamaa ihoa mukavasti. Sain kuin sainkin siiman ehjänä pois pohjasta ja pääsin jopa takaisin veneeseen kaatamatta koko venettä. Kello lähenteli kahdeksaa kun vaihdoimme isommat koukut kehiin ja aloitimme barracudien jekuttamisen. Yritys oli varmasti hyvä, mutta tällä kertaa suurempaa saalista ei saatu, vaikkakin pari komiaa tärppiä koettiinkin.
Yhdeksän aikoihin suuntasimme kohti Light Housea, joka on Phanganin rannan lähellä sijaitseva riutta majakoineen. Riutan tuntumassa oli todella voimakkaat virtaukset jotka veivät venettämme muutaman sadan metrin matkan vaikka ankkuri laahasi pohjassa. Tälläkin etapilla koukku (tai siis paino) jäi jonnekin kivien väliin, joten pääsin toistamiseen sukeltelemaan. Tällä kertaa saikin tehdä töitä tosissaan voimakkaassa virtauksessa. Vaikka yleensä koenkin oloni vallan mukavaksi vedessä, niin varsinkin tämä jälkimmäinen ehti jo pariin kertaan ahdistaa. Mikäköhän siinä on, että tuntui koko ajan siltä että happi loppuu vaikkei mitään hätää oikeasti ollutkaan…hmm…tämä siis vaatii lisää mielenhallinnan treenaamista.
Tälläkin kertaa kuitenkin saatiin siimat irti ja kalastus jatkui armottomassa auringon paahteessa. Hikeä, verta ja kyyneleitä säästelemättä yritimme saada isompaa kalaa koukkuun, mutta kalat olivat meitä ovelampia ja söivät kyllä syötit, mutta eivät päätyneet kannelle asti. Viimeinen mustekalan pala jaettiin kolmeen osaan hikipisaroiden polttaessa suurennuslasin tavoin kirvelevällä iholla ja kaikki pääsivät vielä kerran kokeilemaan onneaan. Ja naps - herra kapteenin vapa oli vallan mutkalla. Jännittyneenä seurasimme Tomin kamppailua merenelävän kanssa. Hyrräkela hurisi ja vapa taittui lähes kateamispisteeseen. Tovin päästä hengästynyt kapteeni nosti kannelle komean parikiloisen Tukkee -kalan. Kyseinen kala on saanut nimensä ulkomuotonsa perusteella - kaverihan näytti värityksen puolesta aivan siltä mekkalaa pitävältä gekko-serkultaan. Ilmeisesti tämä kala on yksi vahvimpia taistelijoita, eli vaikkei kalalla ollutkaan kokoa sen enempää, niin vastaan se laittoi kymmenkiloisen hauen verran. Tässä kohtaa olikin sitten hyvä laittaa virvelit nippuun ja karata rantaan viilentymään.
Rantauduimme yhdentoista maissa ja vaikkei päivä ollutkaan vielä pitkällä, niin naaman punotuksen perusteella myös aamuaurinko voi kärventää melko mukavasti. Saaliit jaettiin porukoiden kesken ja istuimme terassille fiilistelemään reissua ja nauttimaan kylmää juotavaa. Siinä rauhassa istuttuamme tovin Vesan vaimo Nappat ilmoitti että nyt on ruoka valmista. Ja johan olikin…oli lihaa thai-basilikalla, Nappatin edellispäivänä keräämiä simpukoita valkosipuli-chilissä ja kalasaalistamme sweet and sour -kastikkeella. Ruokaa oli paljon ja se oli HYVÄÄ. Nappathan on siis kokki ammatiltaan, mikä saattoi tässä tapauksessa hieman edesauttaa viiden tähden lounaan loihtimisessa:)
Syötyämme keitettiin lisää kahvia ja parannettiin edelleen maailmaa. Yllättäen paikalle löysi Marko, jonka olinkin jo tavannut edellisiltana jameissa (tosin jameissa keskityin liikaa lavalla olemiseen enkä oikein malttanut seurustella kenenkään kanssa - pahoittelut tästä kaikille osapuolille…). Marko oli juuri käynyt syömässä, mutta sai sopivasti jälkiruoaksi kolmen ruokalajin gourmee-aterian. Siinä sitten turistiin ja parannettiin lisää maailmaa Vesan ja Nappatin terassilla lempeässä merituulessa armottomalta auringolta suojassa.
 |
| Nautiskelua terassilla Nappatin patojen äärellä |
 |
| Marko tuli kahville, mukava tutustua! |
Kaikki hyvä loppuu aikanaa, joten Vesa lähti heittämään minua kohti satamaa hieman ennen neljää. Lippu takaisin Samuille maksoi saman kuin tullessakin eli 300thb. Sataman odotuspenkeillä oli mukavan hilpeä meininki. Jäätelön ja juomien myyjät tarjoilivat virvokkeitaan ja trubaduuri soitteli ihmisten riemuksi kitaraa. Jotenkin tässä taas tuli semmoinen fiilis, että Phanganilla on rennompaa kuin isosiskosaarella Samuilla. Pian istuin laivassa ja katselin Phanganin etääntyvää profiilia - mikä miniloma vain puolen tunnin laivamatkan päässä kotoa!
Jossain kohtaa on varmaan parempi laittaa tällekin tarinalle piste, joten tehdään se nyt. Toivottavasti viihdyitte minilomalla kanssani!
Tomppa
 |
| Leppoisaa laivan odottelua Thong Salan satamassa |
