Myanmarin pikavisiitti oli yleisten odotusten vastaisesti helppo nakki. Meidän tyyliin seikkaileminen eri maiden raja-asemilla kun tuppaa olemaan säätöä alusta loppuun, niin tästäkin reissusta sopi luonnollisesti odottaa jotain vastaavaa. Kun Seatran ferryn turvamies pyysi katsomaan täysin tyhjää vuokra-automme rengasta heti matkan alkumetreillä, tuli kyllä sellainen tuttu' mitähän seuraavaksi'- fiilis. Mutta kaikki meni kuitenkin yllättävän sujuvasti. Ehkä me aletaan oppimaan?
No ei nyt sentään. Koko ajanhan me oltiin vähän tiukilla ajan kanssa ja paluupäiväksi sovittu autopaikka Samuin lautalle oli 15:sta minuutista kiinni. Sekä siitä pienestä bensapumpusta siellä Ranongin vuoristossa keskellä ei mitään, joka sitten kuitenkin löydettiin juuri ennen bensan loppumista. Mitään varmuutta siitä, minkä laatuista polttoainetta letkusta autoon siirtyi ei ollut, mutta siinä kohtaa oli pakko ottaa riski. Ei sinne vuorillekaan olisi voinut jäädä.
 |
| pelastava pumppuasema keskellä ei mitään |
Ranong, joka sijaitsee siis aivan Myanmarin rajalla ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta, ei me tosin siellä ehditty juuri mitään näkemäänkään. Oltiin perillä
Palmy Home hotellissa auringon laskiessa nälkäisinä ja janoisina kuin sudet. Siksi päädyttiinkin ensimmäiseksi nauttimaan ansaitut huurteiset hotellin miniterassilla. Siitä sitten pikainen kotiutuminen huoneeseen ja illallispaikan metsästys. Kävelyetäisyydellä hotellilta löytyi muutamakin eri vaihtoehto, vaikkei niillä kulmilla paljon muuta ihmeteltävää sitten ollutkaan. Meillä oli mukana 'melkein kokki'- ystävämme Vesa Phanganilta ja hartaasti odotetut pihvit päätyivät takaisin keittiöön, koska niitä ei sitten terävähampaisinkaan saalistaja olisi saanut purruksi. Äärimmäisen harvoin tulee varsinkin nälkäisenä kieltäydyttyä ruoasta, mutta tulihan tämäkin nyt koetuksi. Voitte varmaan myös kuvitella miltä näytti tilattu kahvi isossa kupissa, kun pohjalla oli vain pieni liraus espressoa? Eli se siitä ravintolakokemuksesta. Vaan ei haitannut, uni teki tuloaan ja aamulla oli aikainen lähtö kasinosaarelle Myanmariin.
 |
| Palmy Homen edustalla Ranongissa upea auringonlasku |
Tällä kertaa me ei tarvittu viisumeita, vaan ainoastaan leimat passiin. Edelliseltä
Penangin reissulta saatiin viimein vuoden bisnesviisumi, vaikkei se täällä tarkoitakaan sitä, että voisi vuoden ajan vaan köllötellä rajojen sisäpuolella. Jottei elämä menisi liian helpoksi, niin ulkopuolella on käytävä kolmen kuukauden välein. Tällä kertaa yritettiin valita se lyhyin ja helpoin 'omatoimireitti' ja ihan toimiva valinta olikin. Jos olisin ehtinyt (lue vaivautunut) ottamaan ennakkoon paremmin asioista selvää, olisin varannut reissuun vähintään kaksi yötä. Sillä kerrankos sitä nyt Myanmarissa käydään. Nyt jäi pikkaisen hampaan koloon, kun tuli valituksi tuo pelkkä silmänräpäys Burmassa.
 |
| Vielä ollaan oltu hyviä tyyppejä ja saatu jäädä ;) |
 |
| Thahtay Kyun- rajasaari |
Me päätettiin hypätä rajan yli Ranongin edustalla olevalle kasinosaarelle, joka on siis Myanmarin puolella.Toiset menevät omatoimisesti viereiselle rannalle, neuvottelevat pitkähäntäveneen kuljettajan kanssa veneretken hinnasta ja päätyvät Myanmarin
Kawthaungille - Victoria Pointille. Ja säästävät siinä jonkun sata bahtia, kunhan muistavat leimata itsensä ulos Thaimaasta ja löytävät sen hyväkuntoisen veneen. Me mentiin helpoimman kaavan mukaan suoraan raja-asemalle, maksetiin kunnon veneestä noin 900 bht/lärvi ja siirryttiin 15 minuutin merimatka Thahtay Kyun- saarelle, jossa siis
Grand Andaman sijaitsee. Ja tälläkin pienellä saarella olisi toki voinut vaikka yöpyäkin, menettää rahaa kasinolla, laulaa karaokea läpi yön ja tehdä vaikka retki viereiselle Victoria Pointille. Muista päiväaktiviteeteista sitten puhumattakaan.
Me ei tehty mitään niistä, kun oli mukamas niin kiire. Ei käyty edes shoppailemassa veropaassa myymälässä, vaikka hyvin olisi ehditty tehdä se vajaan tunnin paluuveneen odottelun aikana. Minivan-kyytikin olisi järjestynyt suoraan satamasta, mutta kun me luultiin ettei ehditä, niin ei menty. Joten tyydyttiin kävelemään raja-aseman läpi, räpäyttämään silmät Myanmarin maaperällä ihmetellen hetken villejä apinoita ja kävelemään takaisin odottamaan venettä leimat passissa. Ei mitenkään erityisen 'into piukeana reissaamista', vai mitä? Ennemminkin aika väsynyttä, ellei jopa reissaamiseen kyllästynyttä touhua. Joku mukava sataman työntekijä toi Miskalle vanhoja leivän paloja, joilla sitten voitiin aikamme kuluksi syöttää laiturin vieressä norkoilevia barrakudan poikasia ja muita kaloja.
Aikaa tähän meidän vaatimattomaan leimaretkeen meni reilu tunti. Seuraavan viisumireissun lupaan tehdä suuremmalla innolla, paremmin perehtyen ja kaiken ilon irti ottaen. Ehkä Vietnamissa...tai Indonesiassa. Tosin seuraava tapahtuu kesällä Suomessa, mutta sitten se sitä seuraava.
 |
| Grand Andamanin hienoilla veneillä pääsee kivuttomasti suoraan rajanylityspaikasta kohteeseen |
 |
| melkein saatiin private-kuljetus |
 |
| pitkähäntäveneilläkin voi matkan taittaa |
 |
| Kalojen ruokkimista ajanvietteenä |
Paluumatka Samuille sujui pienoinen tulen liekki hännän alla, jotta ehdittiin saamaan auto sille varatulle paikalle kello 17 lauttaan. Paljonhan tuolla automatkalla ei ollut nähtävää, vaikkakin Ranongin lähistön vuoristomaisemat oli kyllä huikeat. Mutkainen tie nousi välillä niin korkealle, että hirvitti ja kierteli sellaista maaseutua, jota harvemmin tulee nähdyksi. Ja kyllähän me melkoinen turistinähtävyys oltiin paikallisten mielestä, kun viimeisillä bensahöyryillä eksyttiin pumppuasemalle tankkaamaan. Kylän pikkutytöillä oli kova yritys saada Miskaan kontaktia auton ikkunoitten läpi, mutta meidän 'Elvis' se vaan istui järkähtämättä auton takapenkillä. Ehkä kiinnostusta tyttöihin löytyy sitten vähän vanhempana.
Voihan sitä siis tälläkin tavalla viettää vappuaattoa ja omia viiskymppisiään. Auton takapenkillä kaksi vuotta vanhoja tikkareita syöden. Nimittäin kyllä, sellaisia miljoonalaukkuja meikäläinen toisinaan kuljettaa mukanaan. Kaikenlaisia 'aarteita' niitten uumenista voi löytyäkin...
 |
| aikamoista maaseutua oli koko matka vuoristossa |
 |
| ja viimein kotisaarelle Samuille auringon laskiessa |
