Clean the beach boot camp, osa 2

Mä niin odotan näitä aina!

Aivan todellakin, sillä jossain vaiheessa se rannalla makoilu alkaa kuitenkin kyllästyttämään. Varsinkin jos siitä pystyy nauttimaan melkein vuoden ympäri, kuten me onnelliset. Oikeastaan meidän ranta-alustojen kulutus on nykyään minimaalista, sillä varjo vie voiton aina kuin se suinkin on mahdollista. Paitsi silloin, kun tarjolla on jotain näin mahtavaa ajanvietettä. Clean the beach boot camp on ihan hemmetin hieno konsepti, kiitos Krix Lutherin, jonka päästä loistoidea on syntynyt Phuketin rannoilla jo vuonna 2013. Onneksi sittemmin ilmiö on rantautunut ainakin Krabille ja tänne Samuillekin, koska on mukavaa päästä antamaan takaisin. Aivan huikeata olla messissä!

clean the beach boot camp
Tässä koko tiimi tällä kertaa. Ensi kerralla sä voisit olla mukana?


Mitä, miten ja kenelle?

Kaikille meille, ikään ja kokoon katsomatta. Koska kirjoitin ensimmäisesta boot campista jo aiemmin täällä, niin siksi tässä lyhyt kertaus:

  • First we train
  • then we clean 
  • then we eat (vaikkei tämä iskulauseessa luekaan)

Eli näin se menee. Tapahtuman alkutreenit on omasta mielestäni se paras osio, sillä hyvin harvoin sitä pääsee ilmaiseksi nauttimaan huippuvetäjän luotsaamista treeneistä. Ja vieläpä mitä kauneimmilla ja kuvauksellisimmilla rannoilla. Eikä muuten haittaa yhtään sekään, että tällaisiin tapahtumiin ottaa yleensä osaa kerrassaan upeat ihmiset; iloiset, avuliaat ja ystävälliset. Paikalliset ja turistit ikään katsomatta. Vaikka treenit ovatkin kovat (vieläkään näin kahden päivän jälkeen en pysty kunnolla kävelemään), niin jokainen pystyy ja saa suorittaa ne oman tasonsa mukaan. Tai olla suorittamatta. Treeniosuuden päättää aina hauska ja yhteishenkeä kohottava 'leikkimielinen kisailu', jossa treenataan enemmänkin niitä 'naurulihaksia'. Melko täydellistä!

Siivouksen osuus on noin tunnin mittainen, ja siinä ajassa kymmenet osallistujat ehtivät kyllä pussittamaan jätettä yllättävän paljon. Välillä voi pulahtaa uimaan ja naureskella paikallisten kalastajien ihmetteleviä ilmeitä, sillä usein ilmeistä voi lukea jotakuinkin näin; 'Mitä ihmettä nämä hullut oikein pyörivät säkkeineen ristiin rastiin?' Mutta siisteys ja siivous tarttuu, se on aina ilo huomata.

Treeneihin ei ole pakko ottaa osaa, voi tulla myös vaan siivoamaan ja syömään.

Ehkä parhaimpia treenimaisemia missä olen ollut.

Aika mahtavaa...

Yllättävän rankkaahan toi on.

Sitten vähän vettä ja siivoamaan.

Kivempi kävellä näissä maisemissa, kun paikat on kunnossa.


Sponsorit

Niitä aina tarvitaan ja onneksi halukkaitakin on löytynyt. Tällä kertaa päästiin sijoittamaan tapahtuma erään brittiperheen rantatontille, minne sitten ruokasponsorin oli väkensä kanssa kätevä kantaa grilli ja tarjoiluista notkuvat pöydät. Nyt onkin kyllä sanottava, että tämänkertainen kattaus oli aivan omaa luokkaansa. Ne jotka ovat käyneet heittämässä frisbeegolfia Samui Disc Golfissa, ovat todennäköisesti päässeet tutustumaan myös Nigelin grilliherkkuihin. Ainakin kannattaisi, sillä puhutaan kuitenkin grilliruoasta, jolle itse ainakin antaisin niitä kuuluisia Michelin tähtiä hetkeäkään epäröimättä. Kiitos Nigel & BBQ catering.

Kaikki mukaan

Tapahtuma on siis avoin kaikille, joten kannattaa ehdottomasti ottaa lomaohjelmistoon. Mä nyt voisin kehua ilmiötä vaikka maailman tappiin, mutta tule itse ottamaan selvää, sittenpähän näet! Facebook on tiedottamisen suhteen selkeästi paras kanava, joten ei muuta kuin etsimään hakusanalla Clean the beach boot camp. Tässä linkki Samuin tapahtumiin. Ja huom! Kaikki on ilmaista.

Vai oletko jo kenties ottanutkin osaa?

Eikä ollut muuten kertakäyttövehkeitä, vaan ihan tiskattavaa tavaraa.

Ja grilli kävi kuumana.

Ruokaa oli niin paljon, että tuplaporukalle olisi riittänyt.


Palmun varjon alla oli tunkua.

Ihan paras tapa viettää päivää.

Tässä vasemmalla itse Nigel. Kiitos vielä kerran!

Plai Laem beach siivottuna.

2 kommenttia

  1. Huhhuh, mitkä maisemat ja syy ehkä vielä huikeampi. Missä kunnossa rannaat yleensä siellä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hienot maisemat MatkaMartta. Yleisesti ottaen ja esimerkiksi Balilla näkemiini verraten rannat täällä ovat oikein hyvässä kunnossa. Valitettavasti se kuitenkin vaatii tämän tyyppisiä toimenpiteitä, sillä välinpitämättömiä ihmisiäkin löytyy. Mutta tänne voi hyvin tulla viettämään rantalomaa upeitten maisemien äärelle. Onneksi :)

      Poista

Back to Top