7 vinkkiä asunnon vuokraamiseen Koh Samuilla

Blogia seuranneet tietävätkin jo, että asuimme Koh Samuilla vajaa kolme vuotta, jonka jälkeen päätimme muuttaa Teneriffalle. Tämä ajatus osoittautui jonkinlaiseksi aivopieruksi, sillä jo kuukauden Suomessa olon jälkeen päätimme palata takaisin Samuille. Kirjoitin siitä täällä. Sitä ennen olimme tietenkin tehokkaana parivaljakkona ehtineet jo irtisanomaan ihanan kartanomme, myymään koko Samuilla haalitun omaisuutemme, kunnes muutimme taas suunnitelmaa.

Joten nyt koko touhu on jälleen edessä, eikä siinä mitään. Ei kai tässä tärkeämpääkään ole, kuin ostaa ja myydä. Ja etsiä asuntoja.

Tähän prosessiin lupasin ottaa lukijat mukaan, joten tervetuloa! Tällä kertaa kerron muutaman vinkin, kuinka asiassa edetä, jotta matkaan tarttuisi mahdollisimman vähän haavereita:

Kaikkea löytyy bambumajoista moderneihin kummituksiin.

Näin modernit eivät ole meitä varten.

1. Älä vuokraa näkemättä!

Tätä nyt ei vaan voi korostaa liikaa. Kaiken maailman luukkuja on nimittäin tullut nähdyksi. Vaikka kuvat netissä näyttäisi suoraan sisustuslehdestä otetuilta, totuus on usein aivan toinen. Vai miltä tuntuisi merinäköalalla mainostettu huvila jätekasan vieressä, jossa merinäköala oli todellisuutta viisi vuotta sitten ja kasvanut umpeen jo pitkän aikaa takaperin? Thaimaan auringon alla nimittäin puutkin kasvavat turbovauhtia. Lisäksi Samuilla tuppaa 'omatoimisia' kaatopaikkoja ilmestymään aina sinne, minne joku keksii kipata jätteensä. Seuraava tekee yllättävän usein perässä saman, ja loppu on historiaa.

Lisäksi moni kuva taloista on otettu aikoja sitten, silloin kun asuntoon oli juuri kannettu kivan näköistä sisustushärpäkettä kuvauksia varten. Nettisivuilla kuvat pysyvät vuodesta toiseen samoina, vaikka asunto on jatkanut normaalia elämää vuokralaisineen. Se katto joka oli silloin taannoin ehkä hyvässäkin kunnossa, voi tänä päivänä mainiosti vuotaa. Samoin kuin yläkerran WC:n lattiat alakertaan. Kokemusta on. Meillähän edellisen kartanon katto vuoti vain kolmesta kohtaa, yläkerran WC:stä jopa niin, että keittiön katon pelkäsi putoavan hetkenä minä hyvänsä.

Meidän unelmakarton pihalta.

2. Varaa aikaa etsimiseen

Todellakin. Helmiä hyvällä hinnalla on mahdollista löytää, mutta se vaatii pyörimistä alueilla joihin haluat majoittua. Varaa siis esimerkiksi Airbnb:ltä tai halvasta hotellista ainakin muutamaksi päiväksi asunto, sen jälkeen joku kulkuneuvo ja harrasta lähialueretkeilyä. Valtava osa vuokrattavista asunnoista ei löydy mistään esitteistä, välitysfirmoilta tai netistä, varsinkin jos on kysymys paikallisten omistamista luukuista. Ne pitää löytää itse. Mutta se ei ole mahdotonta. Kirjoitin aikaisemminkin talon etsimisestä ja sen jutun voit lukaista täältä.

Koska me ollaan tehty tätä jo muutaman kerran, voin sanoa että hyvän ja järkevän hintaisen kämpän löytäminen ottaa aikaa enemmän, kuin alkuun kuvittelee. Siihen voi mennä vaikka viikkojakin, ainakin meillä on mennyt. Yksi hyvä vaihtoehto tukikohdaksi alkuun voisi olla vaikka Samui Grandma House, jossa itsekin asuimme pari viikkoa taloa etsiessämme. Ei mitään luxusta, mutta turvallista ja luotettavaa. Itse isoisä on vaikutusvaltainen paikallinen ja mukavan avulias papparainen.

Eikä paikallinen apu ole pahitteeksi, pitää vaan tietää mistä sitä apua lähtee pyytämään. Sillä kaikkiin ei tietenkään voi luottaa, ei missään päin maailmaa.

Grandma Housen sympaattista pihapiiriä.

3. Äläkä maksa ennakkoon

Ei ainakaan mitään vuotta, sillä valitettavasti koskaan et voi tietää kuinka käy. Rahankiilto silmissään paikalliset usein tarjoavat esimerkiksi vuoden vuokrasopimusta halvemmalla mikäli maksat koko vuoden ennakkoon, tai edes puoli vuotta. Älä silti lähde siihen. Tekisit sitä tuskin Suomessa, joten miksi siis Thaimaassakaan?

Silloin tällöin Samuillakin kuulee juttuja, kun vuokralainen on maksanut esimerkiksi puolen vuoden vuokran ennakkoon ja ensimmäisen kuukauden jälkeen tullaan kysymään missä vuokra. Ja jos sitä vuokraa ei nyt sitten makseta uudestaan (eli tuplana), saattaa ulosheittäjät olla talon edessä alta aikayksikön. Ikävää, mutta pahimmassa tapauksessa todellisuutta. Mieluummin vuokrat siis kuukausi kerrallaan.

Varaudu silti kahden kuukauden vuokratakuisiin, sillä se tuntuu olevan melko normaali käytäntö ainakin Samuilla. Ikävän normaalia on myös se, ettei vuokratakuita saa lähdön hetkellä takaisin kuin ehkä osittain. Kaksi kertaa neljästä me saimme vuokratakuut kokonaisuudessaan takaisin, yhdellä kerralla vuokranantajan pitikin sitten yllättäen vaihtaa koko puutarha-alueen nurmikko meidän piikkiin, koska koirat olivat kuulemma tuhonneet sen. Me olimme asiasta eri mieltä, varsinkin kun oli omalla rahalla (satoja euroja) tullut ostettua jos jonkinlaista puuta ja pensasta kyseiselle pihalle. Mutta minkäs teet.

Meidän vuokrakämppä nro 2.

4. Itse vai välitysfirman kautta?

Me ollaan kaksi kertaa otettu kämppä välitysfirman kautta ja pari omin päin. Arvatkaa missä tapauksissa saatiin vuokratakuut kokonaisuudessaan takaisin? No yllättäen välitysfirmaa käytettäessä. Eli mene ja tiedä. Tietenkään välitysfirmojen rehellisyydestä ei välttämättä aina tiedä, mutta ei tiedä thaimaalaisista vuokranantajistakaan, varsinkin jos vuokraat heiltä suoraan. Välittäjät ottavat oman siivunsa, mutta jos sillä pystyy maksimoimaan vuokratakuiden takaisin saannin, se saattaa kannattaa.

5. Yritä tinkiä

Maassa maan tavalla. Thaimaalaiset ovat tottuneet tinkimiseen, joten mikä ettei näissäkin tilanteissa. Välillä se onnistuu, välillä ei. Mutta kun tingit, tee se tyylillä. Ehdottaa voi vaikka mitä, kuten me tehtiin edellisessä kämpässä välittäjän kautta. Hintapyyntö oli jotain, josta vuokranantaja ei suostunut tinkimään. Sen sijaan hän suostui kahteen vapaaseen kuukauteen vuodessa, eli juuri niiltä kuukausilta kun me olimme Suomessa emme joutuneet maksamaan vuokraa. Vuositasolla se laski kuukausivuokraa jo niin kivasti, että päätimme muuttaa rakastamaamme kartanoon, vaikka hinta vähän kipurajoilla olikin.

Mikäli olet valmis vuokraamaan kämpän vuodeksi, saat sen varmasti halvemmalla kuin kolmen kuukauden sopparilla. Jos taas kuvittelet jaksavasi kyseistä paikkaa kaksikin vuotta, hinta tippuu varmasti edelleen. Mutta tässä on tietenkin riskinsä, entä jos et viihdykään?

6. Sijainnilla on väliä

Yllättävän moni haluaa suoraa ytimeen, vaikka Chawengilla on pääasiassa hotelleja. Jos sieltä joku kämppä sattuu löytymään, on se todennäköisesti myös hinnoiteltu keskeisen sijaintinsa mukaan. Näe siis pidemmältäkin mahdollisuuksia. On myös muita kivoja paikkoja ja koska puhumme kuitenkin saaresta, moni niistä riittävän lähellä.

Mutta esimerkiksi Lipa Noin suunta on jo sen verran kaukana kaikesta, että sen suhteen kannattaa käyttää harkintaa. Et ehkä kuitenkaan halua viettää aikaa autossa tai mopon selässä tunteja päivässä vain siksi, että sait asunnon todella halvalla. Sillä suunnalla kämpät tosin ovat erittäin halpoja verrattuna vaikka Chawengiin tai Lamaihin (joka sekin on Chawengia halvempi), ja maisemat todella upeita. Lisäksi sillä suunnalla näkee vielä aitoakin thaimaalaista elämää. Meidän perhe kaikkine koirineen asuisi siellä ehdottomasti, jos vain koulumatkat olisivat lyhyempiä.

7. Tee taustatyö ennakkoon

Jep, eli se mitä itsekin tässä olen nyt tehnyt. Kun en pääse paikalle katsomaan asuntoja, seuraan eri nettisivuja ja FB-markkinointia vapaista asunnoista. Jos FB:n hakukenttään laittaa hakusanaksi Samui house, löytyy ihan kiitettävästi ryhmiä joihin liittyä. Sitten ei muuta kuin seuraamaan.

Olen tässä parin viikon aikana havainnut, että tarjonta on paitsi kallista, myös jotenkin masentavaa. Tiedän kuitenkin jo kokemuksesta oikein hyvin, että kyllä siellä vapaita kämppiä on. Ne on vain löydettävä. Aion silti edelleen seurata ilmoittelua ja sopia sitten lähempänä mielenkiintoisiin paikkoihin tapaamisia.

Enkä aio masentua, sillä aina on jotakin löytynyt. Lupasin myös itselleni, että seuraava huvila on vielä kivempi kuin rakastamani kartano vuotavista katoistaan huolimatta. Sitä saa mitä tilaa, right?

Mainittakoon vielä, että suurin osa taloista vuokrataan kalustettuina. On tietenkin helpottavaa ettei tarvitse heti sijoittaa sänkyihin sun muihin välttämättömyyksiin, vaan pääsee alkuun helpommin. Usein kalusteet eivät kuitenkaan ole sitä hienointa tyyliä, mutta hyvin niillä alkuun pääsee.

Oletko sinä muuttamassa ulkomaille? Kuinka löysit tai etsit sieltä asuntoa?

Ja hei, jos suunnittelet muuttamista Samuille, voin parhaani mukaan toimia sinulle apuna. En kuitenkaan lupaa tehdä kaikkea ilmaiseksi, sillä aikaa asunnon etsiminen minultakin vie. Jos kiinostuit mahdollisesta yhteistyöstä kanssani, ota rohkeasti yhteyttä.

Oikein mukaviakin kalusteita saattaa taloista löytyä jo valmiiksi.

Tässä se unelma; tällaiset maisemat makuuhuoneen terassilta?

4 kommenttia

  1. Tosi hyvuä neuvoja. Tsemppiä asunnon metsästykseen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Outi. Ja kiitoksia tsempeistä, niitä aina tarvitaan <3

      Poista
  2. Muutimme Thaihin eläkkeelle jäätyäni kohta neljä vuotta sitten. Vaimoni on täältä joten ostimme tontin jo vuosia ennen muuttoa hänen nimissään. Rakensimme sitten vihdoinkin. Sitä kyllä oli suunniteltu ja petattu vuosia. Englantilainen rakennusmestarimme ylitti itsensä ja bygäsi unelmiemme talon. Byrokratia loistaa poissaolollaan kun ei tarvita rakennuslupia eikä juuri liittymismaksujakaan. ( Nimellisiä ). Eläminen on lähes ilmaista, aurinko paistaa ja puutarha rehottaa. Päätoimisen puutarhurinkin pystyy eläkeläinen palkkaamaan kun palkkataso on sellainen kun on. Päivääkään en antaisi pois, tämä on minun päätepysäkkini. Suomessa en ole käyny vuosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Late, mä uskon sua aivan täysin. Moni asia Thaimaassa vaan on niin ihanaa, ilmasto, ihmiset jne. Ja ne puutarhat! Mä oikein odotan että pääsen kasvattamaan aloe verat ja muut ihanat puutarhassa. Enpä ole pitkään aikaan odottanutkaan Thaimaahan pääsyä näin paljon kuin nyt. Ikävä on kova, vaikka lähdöstä onkin vain alle kaksi kuukautta. Onneksi ensi kuussa ollaan jo siellä.

      Ihania eläkepäiviä Late <3

      Poista

Back to Top