Levoton majatalo

Mä olen jo pudonnut kärryiltä tästä kaikesta. Välillä huimaa ja puuskututtaa, kun vauhti on niin kova. Ja ei, en mä niinkään ole lentänyt, vaan kaikki tämä nuoriso. Päivät, illat, jopa yöt. Aamuun asti.

Vähemmästäkin hengästyy.

Varsinkin jos välillä pitää olla myös huolissaan.

'Mitä sä nyt stressaat? Onko pakko olla koko ajan huolissaan?' No ei, mutta minkäs teet. Vuosien itsekoulutus ei ole juurikaan tuottanut tulosta. Olen ottanut välimatkaa, jotta voisin ottaa rennommin. Kuka hullu nyt tällaista mutsia kestää.

Siis siivostihan nuoriso on ollut. Yllättävänkin siivosti. Mitä nyt käyty tinder-treffeillä aamuun asti, pelaamassa bilistä, skeittaamassa autojen seassa baarielämää unohtamatta. Mainitsinko jo muuten tinder-treffit?

Juniori

Jopa perheen juniori keksi yöllisen karkaamisen. Ja siitä jos mistä saa olla huolissaan.

Onneksi juniori ei vielä ole oppinut karkailemaan oikeaoppisesti, vaan jää kiinni joka kerta. Ehkä.
Viimeistään siinä vaiheessa kun kiipeää terassille vanhempien keittäessä aamukahveja.

On meidän ilme ollut takuulla näkemisen arvoinen, kun kiinni olevan huoneen oven taakse kuviteltu juniori ilmestyy terassille. Kello seitsemän aamulla. Ai saakeli.

Eikä tämä oppi tullut villiltä nuorisolta. Juniorin yöjuoksut alkoivat jo ennen majatalon täyttymistä. Syy ei ollut siis heissä, vaan vika on meissä. Tai sitten kyseessä on teini-ikään kuuluvat peruskuviot, jotka aiheuttavat kieltämättä unettomia öitä. Mutta tähän on TAAS tultu.

Villieläimet

Viidakkotalon ensimmäinen kobra trapetsitaiteili pihan pensaassa. Kolmemetrinen kuningaskobra olisi ehkä mennyt menojaan (tai löytänyt tiensä sisälle), mutta aika säälimättömästi päättyi kärmeksen tie. Kiitos koirien.

Oltiin varmoja että näin käy ennemmin tai myöhemmin, mutta hetken sydän hakkasi ylimääräisiä lyöntejä. Jos ei tarvitsisi pelätä koirien hengenlähdön puolesta, olisi kobralle hyvin voinut antaa aamuun asti aikaa häipyä paikalta. Valitettavasti nyt kävi toisin. Se vähän surettaa jo viidakkoonkin tottunutta.

Mutta Bumba iskee silmänräpäyksessä. Säälimättömästi, pelästyen usein itsekin. Kyytiä saavat kaikki liskoista moskiittoihin. Välillä Bumba kärsii turvonneesta naamasta, kun vastapuoli on varustettu myrkyllä.

Onneksi Bumballe ei käynyt huonosti. Onneksi kaverit oli mukana jeesimässä.

Vesipeto Bumba

Blogia seuranneet tietää jo, että Boo ja Salsa rakastavat rantaelämää. Viidakkoelämän myötä rannat ovat jääneet, kun mopoilla ei ole mitenkään voinut roudata kolmea koiraa. Kahden kanssakin on omat riskinsä.

Nyt uuden auton myötä elämä muuttuu. Koirien rantapäivät kaivetaan taas historiasta, ja ensimmäinen näistä lanseerattiinkin pari päivää sitten.

Bumba ei ollut koskaan nähnyt merta, joten odotettavissa oli mitä vaan. Kun ensimmäinen kymmenen minuuttia oli aalloille äristy ja haukuttu, ei mikään pitänyt koiralasta pois merestä.

Yhtäkkiä oli vettä temmeltää mielin määrin, ja voin vannoa sen katsomisen olleen yksi huippuhetkistä myös meille ihmisille.

Perheen uusin, rescuekoira Bumba

Tropiikin ilmatrillerit

Näitä uhkia täällä riittää, mutta harvoin ne onneksi toteutuu. Viime aikoina on odotettu jos minkä nimistä myräkkää Samuille, mutta Samui on pitänyt pintansa.

Taifuuni Tembin hyytyi sekin matkalla tänne, ja nuoriso levottominen jalkoineen pääsi turvallisesti lahden yli. Onneksi. Mamma tarvitsee nyt hetken hengähdystauon.

Seuraavaksi vuorossa on Bali, ja voin villisti veikata, että sokka on irti kun ryhmä laskeutuu tropiikin yöhön.

Levoton majatalo hiljenee hetkeksi. Ehkä.

Tällaisia Balikuvia tulee toivottavasti lisää. Kuvassa Jesse.