Tomppa: Frisbeegolfia Laem Sor beachillä & jameja Boat Barissa

Tomppa pääsi taas näppäimistön ääreen lemppariaiheittensa pariin, joten musasta ja frisbeegolfista kiinnostuneet,

Tomppa, olkaa hyvät:

Koh Samuin saarella on kaksi frisbeegolf rataa; toinen on Nigelin pitämä Samui Disc Golf Maenamissa (pohjoisranta) ja toinen on Samuin eteläpuolella Laem Sorin rannalla sijaitseva Laem Sor Beach Disc Golf & Acoustic Cafe.

Vaikka Samui on kohtuullisen pieni saari, lähteminen tuonne toiselle puolelle saarta tuntuu aina hieman hankalalta. Viikko sitten Boat Barin omistaja Chris palasi työmatkaltaan Qatarista Samuille ja onnistuin vihdoin järjestämään itseni hänen kanssaan sunnuntaikierrokselle Laem Soriin.

Fribaa Laem Sor beachillä.

Ei ole maisemissa valittamista, sen paremmin kuin radassakaan.

Frisbeegolfia paratiisirannalla

Kuutisen vuotta sitten Chris järjesteli häitään Samuilla ja sopi sukulaistensa kanssa lounastapaamisen Rock Bariin Lamaille. Sukulaisten saapuessa paikalle ajoissa Rock Bar olikin vielä kiinni, joten he siirtyivät sujuvasti viereiseen Acoustic Cafén. Näin paikka vaihtui siis sattumalta ja Chris tutustui Acoustic Cafén pitäjään Daveen.

Pian tämän tapaamisen jälkeen paikan landlord ilmoitti Davelle, että nyt riittää (tätä sattuu Samuilla) ja Daven piti etsiä itselleen uusi paikka Lamain tilalle.

Dave löysikin kahvilalleen idyllisen ja rauhallisen paikan Thong Krutista. Uuden paikan avajaisjuhliin Chris vei mukanaan muutaman frisbeekiekon ja isännät kisasivat viskomalla kiekkoja palmuihin. Dave kuitenkin innostui touhusta ja aloitti keskustelut uuden landlordin kanssa mahdollisesta frisbeegolf -radasta. Pikku hiljaa homma eteni ja ensi helmikuussa Daven radalla järjestetään neljännet kansainväliset kiekkokisat.

Daven rata valittiin muuten vastikään maailman parhaaksi yhdeksän reiän radaksi - ei siis yhtään hullummin!

Ensimmäinen kierrokseni Daven radalla oli erinomaisen mukava. Dave pelasi itsekin minun ja Chrisin kanssa, aurinko porotti siniseltä taivaalta ja meri välkkyi turkoosina. Kaunis ja kohtuullisen haastava rata, vaikkei itselläni varsinaisesti olekaan kokemusta radan haastavuuden arviointiin.

Mutta mukavaa oli - ravintolasta sai herkullista ruokaa, kunnollista kahvia ja ihanan jääkylmiä virvokkeita. Joten eiköhän tässä lähitulevaisuudessa mennä kokeilemaan Daven rataa uudelleen.

Tässä vielä Tripadvisorista arviointeja radasta.

Ja tässä muutama muu kiekkovinkki Thaimaahan:

18.10.2018 Koh Chang - Elephant Island Open. Linkki tässä.

20.-21.10.2018 Koh Mak - Squid BBQ - Episode 3. Linkki tässä.

6.-10.2.2019 Koh Samui - Samui Swine Classic VI - The Hogfather. Linkki tässä. 

12.-16.2.2019 Koh Samui - 4th Annual Hyzenbrownie Open 'Hurlijam' 2019. Linkki tässä.

Paikan omistaja Dave.

Edistystä Boat Barin jameissa

Boat Barin jameissa ollaan edistytty hienosti. Baarin omistaja samainen Chris hankki jameihin sähkörummut ja kaupan päällisiksi sain toivomani unkarilaisen Nikon meille vakiorumpaliksi. Niko on huikea esiintyjä ja supermiellyttävä kaveri, joten en voisi olla tyytyväisempi. Tämän viikon jameihin eksyi mukaan myös brasilialainen Gustavo, joka on yksi Samuin kysytyimpiä lattari/blues -esiintyjiä.

Pakko vielä mainita kohtalaisen hyvin suomeakin puhuva ranskalais-saksalainen kitaristi Fronck, joka pääsi viimein muuttamaan Samuille. Tämäkin pätevä kaveri on tuttu näky keskiviikkoiltoina.

Jotain olemme ilmeisesti viimeisen kahdeksan kuukauden aikana tehneet oikein, kun viikoittaisissa jameissa on ollut soittajia ja laulajia välillä jonoksi asti. Kannattaa siis keskiviikkoisin suunnata Boat Barin jameihin, mikäli Samuilla käväisette!

Tomppa/ Thaimaanrannan maalarit

Ps. Vielä olisi pari päivää aikaa napata blogin lukijoitten tarjous Tompan skype-kitaratunneille, vain pari paikkaa enää vapaana! Tästä linkistä tarjoukseen. Muista kirjoittaa etukoodi-kenttään Thaimaanrannan maalarit!

Eikä muuten valittamista pöperöissäkään.

3

Samuin salaisuuksia, osa 2 - Torn Tarzan Jungle Resort

Me asutaan viidakossa. Keskellä ei mitään, helvetin huonon ja päällystämättömän tien varrella. Tien, joka sateitten jälkeen on pelkkää railoa ja hiekan alta paljastuvaa möykkyistä kalliota.

Rehellisesti voin sanoa tämän viidakkotalon sijaitsevan kaukana sivistyksestä.

Täällä pauhaa vesiputous aina kun on saatu sateita, usein vielä monta päivää sateitten jälkeenkin. Linnut kylpevät puutarhurin laittamassa vesiastiassa ja lepakot lentävät pimeyden laskeuduttua usein myös sisälle taloon.

Ympäröivä maailma on helppo unohtaa, sillä häiriötekijöitä ei yleensä ole. Ellei sitten lasketa viidakossa asustavia kutsumattomia vieraita. Näitähän riittää, voit lukaista vaikka kobrista täältä.

Erään kerran portista käveli kännykkä korvallaan sisään mies, eikä pysähtynyt millään, vaikka yritin huitoa varoituksia henkivartija Boosta. Turisti oli liian keskittynyt puheluunsa ja jatkoi päättäväisesti kävelemistään kohti viidakkotaloa. Oli kova työ pitää koiraa sivummalla, se kävi nimittäin aika kuumana.

Kunnes miehen puhelu sitten katkesi ja hän (turisti) ilmoitti tulleensa laskemaan vaijeriliukua. No meillä ei vaijereita ole, eikä edes pyykkinaruja missä roikkua, joten ohjasin kaverin portista ulos kohti Canopy Adventuresia. Canopy on nimittäin toinen meidän naapureista, joita meiltäkin löytyy siis kaksi.

Torn Tarzan ja vesiputouksen alajuoksu.

Torn Tarzanin pihamaata.

Torn Tarzan

Tästä saadaankin aasinsilta meidän toiseen naapuriin, joka on siis viidakkokapakka Torn Tarzan Jungle Resort.

Vaikka asutaan keskellä ei mitään, siellä minne edes katuvalot eivät ylety, meidän lähikuppila sijaitsee 100 metrin päässä kämpiltä. Aika rouheeta, vai mitä? Jos kotibileissä loppuu juomat, ei epäilystäkään etteikö Tarzan avaisi baaria.

Ei Tarzanin baarista kaikkea löydy, mutta tarvittava nesteytys saletisti.

Torn Tarzania ei taatusti löydy Tripadvisorista, eikä niillä ole nettisivuja (FB-sivut kylläkin). Vaikka baarin lisäksi Tarzanista voi vuokrata myös bungaloweja, ei paikka löydy Agodasta sen koommin kuin Booking.comistakaan. Mutta Google maps löytää Tarzanin kyllä.

Vaikka ruokalista lupaakin kaikenlaista, todennäköisesti saat sitä mitä keittiöstä löytyy.

Mutta sympaattinen ja näkemisen arvoinen paikka.

Torn Tarzan pitää tietää, tai sitten sinne eksyy matkallaan Tree Bridge Coffeen tai Canopy Adventuresille. Meille jos tulee, eksyy Tarzanille väkisin.

Muuten Torn Tarzan uinuu vesiputouksen alajuoksulla omissa oloissaan. Keskellä auringon paisteessa köllötteleviä banaaniviljelmiä ja vesiputouksen pöhinää.

Mutta ehdotan että käyt siellä. Toista samanmoista ei kohdallesi taatusti tule.

Tarzan kokkaa kyllä pöperöt jos haluat, mutta siitä mitä keittiöstä kulloinkin löytyy. Singha on kylmää ja sen äärellä voikin höpötellä Tarzanin kanssa samalla kun rapsuttaa kolmea koiraa. Tarzanin koirat ovat ehkä uhkaavan näköisiä, mutta varsin harmittomia. Kunhan juttelet niille.

Tarzanilla saa ajan kulumaan myös biljardia pelaamalla siinä vesiputouksen alajuoksulla, tai sitten voit ottaa vaikka viilentäviä kylpyjä.

Ja samalla voit sitten myös ajatella, että jossain tässä ne hullut Thaimaanrannan maalaritkin asuvat.

Eikä sitä koskaan tiedä vaikka törmäisit meihinkin...

Käykää vaikka pelaamassa parit bilikset!

Samassa lätäkössä mekin lillutaan :)

6

Kovanonnen Bumba

Olin jo pari päivää seurannut Bumba touhuja huolestuneena. Joka suuntaan sinkoileva ja kaikki gekkot metsästävä Bumba oli kuin varjo itsestään.

Oliko Boo räyhännyt sille? Oliko joku öttiäinen päässyt tuikkaamaan myrkkyä rääpäleeseen? Ei olisi ihme, sillä Bumba on metsästäjä. Sille sattuu ja tapahtuu.

Kun pariin päivään kurkusta ei mennyt alas edes herkuista herkuimmat, piti huolestua todella. Asiassa kuitenkin hämäsi se, että aamulenkit Bumba rallatteli menemään omalla tyylillään. Ehkä se olikin vain yön pimeinä tunteina popsinut kitusiinsa sammakon jos toisenkin? Meillä on valtavia sammakoita, kyllä niillä nälkä lähtisi.

Kunnes neljännen päivän aamuna lenkkikään ei maistunut. Se oli sen verran kovan luokan merkki, että johonkin oli lähdettävä.

Koska meillä ei sillä hetkellä ollut autoa käytössä, jäin odottamaan Tomppaa kotiin. Vaikka saisinkin Bumban survottua kassiin ja mopon kyytiin, en uskaltanut lähteä yksin kasseineni liikenteeseen.

Odotus tuntui kestävän ikuisuuden. Sinä aikana Bumba oli kaivautunut pensaan alle puutarhaan tärisemään. Kaikki elämä ikään kuin valui koirasta maahan. Pelkäsin jo että kaikki olisi myöhäistä.

Kuinka koira voikaan niin romahtaa? Niin täydellisesti hetkessä.

Humban Bumba elämänsä voimissaan pari kuukautta sitten.

Bumba on iloinen veijari, siksi totaalinen romahdus oli tuskaa.

Maailman paras elukkalääkäri

Onneksi Bumba vielä sinnitteli, kun Tomppa saapui. Soitin äkkiä lähiklinikalle, joka oli kiinni lauantain. Onneksi omistaja vastasi soittooni ja lupautui avaamaan ovet meitä varten. Hän ei voinut jättää auttamatta, koska kuulostin kuulemma niin huolestuneelta.

Pakkasimme väsyneen taistelijan kassiin ja lähdimme mopoilla klinikalle. Matkaa on ehkä viisi kilometriä, jonka aikana Bumba jaksoi jotenkin vielä innostua extremematkasta.

Mutta aika väsynyt raato oli, kun pääsimme klinikan ovesta sisään.

Kaikki ei ollut hyvin, sen näki lekurikin välittömästi. Ehkä pienestä paniikista johtuen Bumballe maistui klinikalla kanasnacksit, ja pieni toivonkipinä heräsi. Jos sillä olikin vaan joku vatsapöpö?

Otettiin kaikki mahdolliset veritestit ja päästiin kotiin odottamaan tuloksia. Lauantaipäivästä huolimatta palvelu pelasi, ja saatiin laboratorion tulokset jo parin tunnin päästä.

Paljoa kauempaa Bumba tuskin olisi kestänyt.

Klinikan vahtikissa ja tätä nykyä Bumban kaveri.

Diagnoosina melkein kaikki mahdollinen

Kun klinikan lääkäri soitti, ensimmäinen käsky oli tuoda Bumba välittömästi takaisin. Uupuneella sankarilla oli lähes kaikki mahdollinen; akuutti munuaistulehdus, parasiitteja veressä, punkkikuume, anemia, ja vaikka mitä.

Kaikki pahimmassa tapauksessa tappavia diagnooseja.

Bumbasta on kasvanut perheenjäsen, erittäin rakas ja korvaamaton sellainen. Suuri taistelija pienessä kehossa, jonka asenteesta ei puutu mitään. Me ei voida menettää Bumbaa.

Bumba pakattiin taas kassiin ja palautettiin klinikalle. Klinikan omistaja sanoi ottavansa Bumban kotiinsa tiputukseen ja lääkitykseen kolmeksi päiväksi. Sitten katsotaan arvot uudestaan.

Huoli oli valtava.

Ei tarvinnut oikein nukkuakaan. Mutta eipä nukkunut klinikan omistajakaan, kun kuvia ja videoita Bumbasta tuli Whatsappiin tiheään myös yöllä.

Bumba oli parhaassa mahdollisessa hoidossa, siitä ei ollut epäilystäkään.

Maailman paras elukkalääkäri ja meidän uusi ystävä.

Sankari kotiin

Kolmen päivän jälkeen testitulokset olivat paljon paremmat. Ei hyvät, mutta tilanne ei ollut enää kriittinen ja Bumba pääsi kotiin.

Olen täysin sanaton klinikan palvelusta ja tästä upeasta eläinlääkäriomistajasta. Puhumattakaan hänen äidistään, jonka kainalossa Bumba nukkui kolme yötä.

Tällä klinikalla toimii myös kotiinkuljetus. Bumba on tuotu viidakkotalolle, samoin kuin lääkevaraston täydennykset. Niin uskomatonta palvelua, että kutsuttiin klinikan omistaja viime perjantaina Sopaan syömään. Ja ehkä saamaan myös uusia asiakkaita. Sopalla kun on tätä nykyä jo 13 kadulta pelastettua koiraa, eikä niitten hoito ilmaista ole. Saatika sitten helppoa.

Se oli win win-tilanne. Sopa sai uuden luottoeläinlääkärin, ja klinikan omistaja lisää asiakkaita. Ja jokainen meistä uuden ihanan ystävän.

Kotiinkuljetettu Bumba ja lääkäri.

Klinikan omistajan äiti ja Bumban kaveri.

Kotihoito

Munuaistulehdus vaati päivittäistä tiputusta kotioloissa. Sen lisäksi vielä antibiootit ja muut lääkkeet moniin muihin vaivoihin. En olisi uskonut että itsestäni löytyisi sen luokan hoitaja, joka pystyy pistämään neuloja mihinkään, mutta niin sitä vaan kasvaa kun on pakko.

Tiputus menee jo rutiinilla kaikilta, ja miljoonat lääkkeetkin löytää oikeaoppisesti kurkun perälle niin, että koira nielaisee ne huomaamattaan. Ei se kivaa ole kellekään, mutta vaihtoehdot ovat todella vähissä.

Lisäksi on vielä munuaissairaan ruokavalio, joka on ainakin omasta mielestäni vähän masentava. Mutta jokainen kerta on lottovoitto, kun Bumba syö.

Ja se muuten syö. Nyt kun voimaa on tullut ja anemia selätetty, loikkii rääpäle perässä koko ajan ruinaamassa jotakin suuhunsa. Se saa mielen toiveikkaaksi.

Sillä hommahan ei ole ohi. Nyt viikon kotihoidon jälkeen otettiin veritestit uudestaan, ja vielä on munuaisissa häikkää.

Seuraava 20 päivää jatketaan tiputuksia, onneksi kuitenkin vain joka toinen päivä. Bumban nahka on jo puhkottu täyteen reikiä, mutta kaveri on oppinut jopa leikkimään tiputuksen aikana. 15 minuuttia on pitkä aika, ja se käy pitkäksi ilman oheistoimintaa.

Samalla jatketaan myös tätä mälsää ruokavaliota. Veikkaan että Bumba antaisi vaikka mitä suussa sulavasta pihvistä.

Toivottavasti vielä jonain päivänä Bumba saa suuhunsa muutakin kuin munuaisruokaa, lääkkeitä ja yöllä salaa popsittua sammakon lihaa.

Viikon kotihoidon jälkeen jo iskussa, mutta ei vielä kunnossa.

10

Koh Phanganille sukeltamaan, eiku...

Vihaan aamuseitsemän lentoja, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Mutta jollen itse ota matkanjohtajan viittaa harteilleni, näköjään vähintään yksi sellainen osuu jokaiselle reissulle. Eikä tämäkään ollut poikkeus. Tästä mietteitä täällä.

Kun tiedän kellon soittavan ennen kukonlaulua, voin vain haaveilla nukkumisesta. Ehkä parin tunnin zipit, jonka jälkeen alkaa mielipuolinen pyöriminen ja kellon soiton odottaminen. Stressaako kukaan muu aikaisista herätyksistä tähän malliin, vai olenko ainoa hullu?

Valmiiksi väsyneenä paluumatkalle

Kun takana on pitkäksi venyneitä iltoja (mutta hei, kivaa oli), auton penkillä puudutettuja takamuksia ja siihen päälle se aamuseiskan lento, voikin sitten iloisen pirteästi vihellellä menemään. Not.

Kaiken lisäksi stressasin jo valmiiksi seuraavan päivän sukellusreissua, sillä sitä vartenkin olisi herättävä aamukuuden hujakoilla.

Pelkästään tuleva sukellus kuumotti jo ihan huolella.

Mikäli tulette Samuille Suratthanin kautta, on Donsakin satamasta hypättävä lauttaan. Tosin vähän suurempaan kuin tämä.

Onneksi paluumatka meni putkeen

Tai ainakin sinne päin. Sillä tavalla meille tyypillisesti.

Lennettiin Chiang Maista ensin Bangkokiin, ja sieltä sitten Suratthaniin. On hemmetin paljon halvempaa koukata sitä kautta, kuin lentää Bangkokista suoraan Samuille. Tätä reittiä me oltiin lähdettykin, joten auto oli jätetty parkkiin Suratthanin lentokentälle.

Ja siellähän se kiltisti odotti, toinen takarengas tyhjää täynnä. Tämä ongelma ei ollut meille mitenkään uusi, jo useampaan otteeseen oltiin ihmetelty renkaan hiljalleen tyhjentymistä. Mutta meille tyypilliseen tapaan asian hoitaminen aina unohtui.

Kaiken kukkuraksi auto ei käynnistynyt. Jos totta puhutaan, tämäkin ongelma oli ilmoitellut itsestään jo pari kertaa, mutta tuskin tarvitsee sanoa, ettei senkään suhteen oltu laitettu tikkua ristiin?

Onneksi sen verran oli sentään katsottu pidemmälle, että lähdettiin reissuun Sopalta lainattujen kaapeleitten kera. Jossain takaraivossa joku pieni ääni nimittäin varoitteli, että jollei halua myöhästyä lennolta tai lautalta, on parempi varautua.

Kentän henkilökunta toimi sankareitten tavoin ja tällä tarkoitan sitä, että elkeet onnistuneen operaation jälkeen olivat kuin sankareilla. Tuli siis loistofiilis paitsi siitä että saatiin autoon eloa, mutta myös kenttähenkilökunnan sankarillisista tuuletuksista ja läpsyistä.

Tyypit varmaan yhtä onnellisia kuin me, kun auto saatiin toimimaan.

'Pako vankilasta' Koh Phanganin tyyliin

Sellaista uutuuden viehätystä ja 'pakko nähdä kaikki kolkat' -fiilistä Phangan ei enää aiheuta, vaikka siellä toki on vielä paljon enemmän nähtävää, mitä ollaan tähän mennessä ehditty kokemaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut ylimääräistä aikaa.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä Sail Rockille. Mainitsinko jo, että herätys olisi kuudelta? Tai että olen erittäin taitava stressaamaan liian aikaisia herätyksiä?

Ja niinhän siinä kävi. Univelkojen takia paineltiin Moikun luona nukkumaan jo heti kymmenen jälkeen, eli aikaa olisi kunnon uniin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Heräsin 01.00 ja se oli siinä. Vatsa sekaisin kaikesta stressaamisesta laskeskelin koko yön kuinka pitkään ehtisin vielä nukkua, jos se jostain ihmeen syystä olisi mahdollista. Vaan eipä tarvinnut.

Kirjoitin aiemmin omasta sukelluskammostani, joka olisi tarkoitus saada taltutetuksi. Kammo on hankittu aikoinaan Suomen Harmajalla, saatu vähän taltutettua Koh Tao Diversin sukelluksella Taolla, mutta kunnon niskaotetta kammosta ei ole saatu. Enkä tiedä saadaanko koskaan, sillä tällä stressaamisella se ei edes selviä.

Kun olin koko yön laskeskellut lampaita sen johtamatta yhtään mihinkään, oli herätyskellon soidessa pakko todeta Tompalle  'jos mä nyt lähden sukeltamaan, mä hukun sinne varmasti'. Ja sen jälkeen vintti pimeni.

Ennen nukahtamista ehdin kuitenkin toivoa, ettei Tomppa laittaisi huoneen oven hakasta kiinni ulkopuolelta lähtiessään sukeltamaan, ja jättäisi nukkuvaa koko päiväksi lukkojen taakse.

Mutta justiinsa niinhän siinä sitten kävi.

Lukkojen takana ilman vettä, kun koirat yrittivät ulvoa apua vangiksi jätetylle. Yritin kovasti muistella millainen hakanen toisella puolella oli, jos sen olisi jotenkin saanut oven raosta pois paikoiltaan. Mutta ei saanut, Moikku on rakentanut talon liian hyvin.

Parveke huoneessa kyllä oli, mutta sieltä hyppääminen ei tuntunut järkevältä ajatukselta. Se pakoreitti oli aavistuksen liian korkealla, eikä tehnyt mieli testata väsyneitten luitten kestävyyttä.

Aikani tilannetta pohtiessani äkkäsin parvekkeella riippumaton. Sen verran on vankilaelokuvia katseltu, että mieleen juolahti pako 'lakanamalliin'. Irroitin riippumaton toisesta päästä ja testasin kuinka pitkälle alas se ylettäisi.

Ja ylettihän se, riittävän alas että loppumatkan hypystä todennäköisesti selviäisin murtamatta luita tai muljauttamatta nilkkoja.

Näin on sitten suoritettu ensimmäinen vankilapako ikinä. Aikamoiset naurut sain Tompalta ja Moikulta, kun ehtivät sukellukseltaan kämpille.

Pakoreitti ja paossa käytetty riippumatto.

Phanganin kauneutta<3

Phanganilla parasta on ehkä auringonlaskut

Phanganin jamit 2x viikossa.

Phanganin reissuun kuuluvat aina jamit

Näin tälläkin kertaa. Samuilla oli jo jonkin aikaa lomaillut Salla perheineen, ja oltiin yritetty treffata jo siellä omalla saarella, mutta omat aikataulut ei antaneet myöten. Mutta kun Salla ja kumppanit olivat siirtyneet jatkamaan lomaansa Phanganilla, oli jamien merkeissä viimein aikaa tavata heidätkin. Oli hauska tavata Salla & kumppanit, nähdään taas ensi kerralla!

Nämä legendaariset jamit (jo vuodesta 2007) pidetään Phanganilla joka tiistai ja lauantai klo 19-01, ja jatkot päälle jos meininki on kova. Osoite on: The Jam Bar Koh Phangan, Hin Kong beach road. Sinne siis kaikki muusikon retkut ja hyvien jamien diggaajat, luvassa voi olla ihan mitä vain. Melko varmasti Moikunkin löytää sieltä kitaransa kanssa, ja aika usein myös Tompan.

Ja muuten, jos blogin lukijoissa löytyy Thaimaan matkailijoita Satakunnan alueelta, kannattaa liittyä Sallan ylläpitämään Satakunnan Thaimaan matkaajat FB-ryhmään.

Se on moro nyt, ensi kerralla sitten kovanonnen Bumban melkein sydärin aiheuttaneesta taipaleesta.

Voi Humbanbumba...

6

Chiang Mai yhdessä päivässä + pikavisiitti Tachileikiin

Sanomattakin on selvää, että yksi päivä ei riitä millään. Ei, vaikka meillä olikin mainiot paikallisoppaat Kurre ja Anont.

Chiang Maihin tutustumista ei helpottanut myöskään se, että edellinen ilta oli venähtänyt varhaisen aamun puolelle (lue täältä).

Mutta kerrankos sitä. Loistavassa seurassa aika kuluu huomaamatta.

Chiang Mai Old Town

Meillä oli aamulla treffit paikallisoppaitten kanssa, ja kun oltiin puolin ja toisin ihmetelty vähiin jääneitä unia ja hieman huteraa oloa, startattiin vallihaudan ympäröivälle vanhan kaupungin alueelle 'terveysaamiaiselle'.

Pitkäksi venyneen illan jälkeen idut ja inkiväärismoothiet cappucinon kera tulivat enemmän kuin tarpeeseen.

Fruit Pulse Healthy juice baria sopii suositella ilman kohmeloakin, sillä tarjolla on taivaallisia annoksia pikkurahalla. Kaikki on freesiä kuin mikä ja on melkein pakko ihmetellä, kuinka he ylipäätään pystyvät myymään lohet ja muut tuoreet herkut niin edulliseen hintaan.

Mikäli siis liikut tällä suunnalla, käy ihmeessä herkuttelemassa ja kokemassa ihmeparantuminen edellisen illan riennoista.

Vanhaa muuria Chiang Main Old Townin ympärillä

Ja paras aamiainen ever!

Anont ja voimaannuttava aamiainen

Kurren lohiaamiainen näytti mainiolta maustekurkkuineen.

Koska Kurre ja Anont olivat lähdössä Suomeen, suunnattiin aamiaisen jälkeen tuoretorille ostamaan Suomeen viemisiksi tuoreita mausteita. Mikäli kaipaat tuliaisvinkkejä, suosittelen ostamaan kotiinviemisiksi thaimaalaisia mausteita juurikin tuoretoreilta. Siellä tavara on halvempaa ja tuoreempaa kuin markettien tarjonta.

Vanha kaupunki oli sympaattinen vanhoine rakennuksineen ja terveyskahviloineen. Old Town muistuttaa myös vahvasti Lanna-kulttuurista (osa Pohjois-Thaimaasta on aikoinaan ollut Lannan kuningaskuntaa ja siksi sen aikakauden tyyliä kutsutaan lannaksi), joka tarkkaan käännettynä tarkoittaa miljoonaa riisiviljelmää. Pohjois-Thaimaassa maan sanotaan olevan niin vihantaa, ettei tarvitse kuin heittää riisinjyvät tuuleen ja istua odottelemaan satoa.

Lannan voisi kaiketi tänä päivänä sanoa olevan Pohjois-Thaimaan brändi, siinä missä Bali on Indonesian. Ja totta puhuen, sen verran mitä me nähtiin, Chiang Main vanhassa kaupungissa oli paljonkin Balin Ubudia. 

(Lannan historiaa enemmän täällä).

Olisipa aikaa ja jaksamista ollut enemmän. Tämä hurmaava vanha kaupunki olisi sen ansainnut.

Aina kannattaa piipahtaa tuoretorilla!

Bor Sang (kirjoitetaan myös Bo Sang) village

En osaa sanoa miksi, mutta jo vuosia sitten thaimaalaisten taitavista käsistä syntyneistä paperivarjoista on tullut minulle lähes pakkomielle. Niitä on pitänyt olla, mieluummin paljon ja hyvin värikkäinä versioina.

Tästäpä syystä olin valinnut yhdeksi kohteeksi Bor Sang käsityöläiskylän, jossa valmistetaan ja käsin maalataan näitä upeita taideteoksia, joita siis sateenvarjoiksikin kutsutaan. Bo Sangissa on toki paljon muutakin upeata käsityöläistarjontaa ja nähtävää.

Paras aika vierailla täällä olisi silloin, kun vuosittaiset Handmade Umbrella & Handicrafts festivalit pidetään. Ajankohta on yleensä vuoden alkupuoliskolla, mutta vaihtelee vuosittain, eikä päivämääriä ilmoiteta yleensä kovinkaan ajoissa.

Käynti Umbrella Making Centerissä oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Kaikki, siis kaikki tehdään käsin ja luonnonmateriaaleista. Paitsi että tänä päivänä taitavat käyttää maalauksiin nykyaikaisimpia värejä, kuin joskus muinoin.

Jos emme olisi olleet reissussa pelkillä käsimatkatavaroilla, saattaa olla että mukaan olisi tarttunut yksi jos toinenkin jättiläissateenvarjo. Ne oli huikeita! Tällä kertaa kuitenkin pieniin käsimatkatavaroihin mahtui ainoastaan parit paperiset lampunvarjostimet, vaikka nyt jo harmittaa ettei niitä hamstrannut lisää.

Koska aika oli kortilla, me tehtiin ostokset sateenvarjotehtaan myymälästä, kuten kunnon turistit konsanaan. Veikkaan kyllä, että kylän katujenvarsimyymälöistä sama tavara olisi irronnut huomattavasti halvemmalla.

Sateenvarjotehtaan näyttävä sisäänkäynti.

Nää on niin mageita!

Ja tehtaan myymälää.

Tässä näitä valmistuu.

Thaimaan Mae Sai & Myanmarin Tachileik

Oltiin jotenkin annettu itsemme ymmärtää, että Chiang Maista Myanmarin rajalle olisi autolla noin parin tunnin matka. Tämä oli yksi syy, miksi valittiin rajajuoksun lähtöpaikaksi Chiang Mai.

Totuus oli kuitenkin toinen. Tämä parin tunnin päässä oleva raja-asema osoittautui olevan kiinni, ja mikäli olisimme tehneet taustakartoitukset niin kuin aikuiset ihmiset (mihin kastiin ei ilmeisestikään kuuluta), olisimme tienneet tämän jo ennen reissun alkua.

Taas oli hypättävä autoon aamun liian aikaisina tunteina ja ajaa Mae Sain kaupunkiin Thaimaan ja Myanmarin rajalla. Aikaa yhteen suuntaan oli arvioitu kuluvan 4 tuntia, mutta tämäkin osoittautui tiukan vuoristotien ja siellä olevien massiivisten tietöiden takia toiveajatteluksi. Eikä edestakainen matka ottanut kuin 12 tuntia.

Persehän siinä puutui kaikesta ajamisesta, eikä aikaa sen paremmin Mae Saihin tai Tachileikiin jäänyt nimeksikään. Onneksi Kurre sentään on kirjoittanut Tachileikista edes hieman enemmän. Kurren jutun voit lukaista täältä.

Matkan varrella bongattu kalastaja.

Mae Sain kaupunki ja raja-asema suoraan edessä.

Rajanylitys oli helppo, mitä nyt aina vähän kuumottaa, kun pitää luovuttaa passi raja-asemalle. Saako sen palatessaan takaisin, vai onkohan virkailijat keksineet jotain? Passista on tullut yllättävänkin tärkeä täällä maailmalla seilatessa, ja ilman sitä liikkuminen tuntuu melkein kuin alastomana kulkisi.

Äkkiseltään Tachileikin rajakaupunki vaikutti hyvin samalta, kuin monet Thaimaan kylät. Varsinkin rajan toisella puolella oleva Mae Sai.

Kuten Kurrekin kirjoitti, aivan raja-aseman yhteydessä oli Thaimaan puolelta tutut markkinat, joissa oli tarjolla kaikkea mahdollista. Thaimaan markkinoilla ei tosin vielä yksikään kaupustelija ole tullut tarjoamaan sinisiä nappuloita, eli Viagraa. Tachileikin markkinoilla Viagra-koreja roikotti kaulassaan yksi jos toinenkin kaupustelija, eikä kieltäytyminen meinannut tulla kuuloonkaan.

Miten niin ette tarvitse Viagraa? Ettekö ymmärrä kuinka halvalla sitä nyt irtoaisi?

Juu ei ymmärretty ei.

Me tyydyttiin pariin 'rantaRay-Baneihin' (ne tuli tarpeeseen) ja syötiin maittavat lounaat ennen paluuta Thaimaan puolelle. Nautittiin me hetki myös paikallisten mielenkiinnosta ja päädyttiin yksiin jos toisiinkin valokuviin parin tytön kanssa.

Saatettiin me tulla vähän huijatuksikin, mutta se nyt ei ole mitään uutta.

Mutta enivei, Tachileik vaikutti mielenkiintoiselta ja reissu sinne paremmalla ajalla on joku päivä varmasti ajankohtainen. Koko Myanmar kiinnostelee kovasti, sillä vaikka ollaankin rajoilla pyörähdetty jo kolmesti, ei me olla nähty oikeastaan mitään.

Ehkä ensi kerralla sitten.

Onko sinulla jo kokemuksia Myanmarista?

Tachileik, City of the Golden Triangle

Burmalaiset tytöt halusi kuviin.

6

Kurre, ja esimakua Chiang Maista

Chiang Mai kolmessa päivässä, paljonko siinä ehtii näkemään? No ei juuri yhtään mitään. Onneksi sentään Kurren. Ja no okei, hippusen verran muutakin.

Meidän reissut nyt on vaan tällaisia:

'Nyt ei kyllä jätetä ihan viime tippaan lippujen ostamista' - no eipä niin.

'Seuraava reissu suunnitellaan sitten ihan vimpan päälle' - juupa juu.

'Eikä sitten mitään aamuseiskan lentoja' - no eipä tietenkään.

Juniori Suomeen & Qatar Airways

Juniori oli toimitettava Suomeen ja tämä sitten määritteli loppuviimein myös meidän viisumireissun. Ihan ei oltu valmiita heittämään juuri 15 vuotta täyttänyttä teiniä Samuilla koneeseen, ja sanoa että 'pärjäile ja koita löytää perille'.

Oli siis saatettava nuorimies Bangkokiin ja siellä Qatarin lennolle Dohan kautta Hesaan.

Minähän en tietenkään nukkunut ennen reissua, sillä kaikki mahdolliset kauhukuvat juniorin eksymisistä ja koneesta myöhästymisistä pyöri kauhuelokuvan lailla päässä. Mieli ruksutti valppaana, mutta kroppa otti nokkiinsa.

Meillä kävi kuitenkin hitonmoinen tuuri, kun Bangkokin kentällä pyöriessä korviin kantautui kuuluvalla suomen kielellä 'tervehdys Samuin suomalaiset'.

Samuilta Khanomiin muuttanut ystävämme Reijo oli sattumalta menossa samalla Qatarin lennolla Helsinkiin, eikä meidän tarvinnut muuta kuin kirjoittaa tarvittavat paperit Qatarin tiskillä. Alaikäinen ei nimittäin ihan tosta noin vain voi lennellä miten sattuu.

Pakko tässä mainita, että ilman Reijoakin homma olisi toiminut loistavasti. Qatarin henkilökunta otti juniorin huolehdittavakseen, escortit olisi löytynyt kentiltä ja ohjannut kaverin oikealle portille, tiskille, koneeseen jne. Eikä olisi maksanut yhtään extraa.

Mutta tätä ei tällä kertaa nyt sitten tarvittukaan. Ilman pyytämistäkin Qatarin porukka vaihtoi juniorin ja Reijon paikat vierekkäin koko matkalle, ja näin sai kaverukset samankielistä seuraa toisistaan. Kiitos Reijo vielä kerran!

Ja kiitos Qatar, palvelun huikea taso yllättää joka kerta.

Näin me päästiin lähtemään kohti seuraavaa etappia. Niitä nimittäin oli; Chiang Mai, Tachileik (Myanmar), Koh Phangan ja viimein Samui. Aikaa oli viisi päivää.

Kurre takana ja Anont polkemassa.

Kurren Chiang Mai

Blogiin säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittava matkamies Kurre muutti vuosi sitten Samuilta Chiang Maihin. Se oli suuri menetys Samuille ja meille, mutta ymmärrän Kurrea. Kymmenen vuotta Samuilla oli tällä erää riittävästi.

Meidän on ollut tarkoitus käydä Chiang Maissa jo vuosikaudet, ei vaan ole tullut aiemmmin lähdetyksi. Ollaan vielä ainakin toistaiseksi enemmän saari-ihmisiä ja kaivataan merta ympärille, kun taas Chiang Mai tarjoaa jotain ihan muuta.

Ja Thaimaan toiseksi suurimpana kaupunkin valtavasti tarjoaakin. Se mitä me ensikertalaisina CM:sta ehdittiin näkemään, oli lähes säälittävää.

Hotellista ei onneksi tarvinnut huolehtia, sillä Kurre ja Anont olivat järjestäneet meille loistohuoneen älyttömän halvalla samasta kompleksista, jossa itsekin asuvat. Flora Housen yhdistetty keittiö ja olohuone + makuuhuone + kylpyamme + terassi ja parveke parilla kymmenellä eurolla/yö oli lähes ilmaista, varsinkin kun ottaa huomioon päivittäiset siivoukset. Eipä voi kuin suositella, mikäli tuonne joskus suuntaatte.

Olimme perillä vasta myöhään illalla. Laukut huoneeseen ja illalliselle Bird of Paradise -ravintolaan. Tästä ravintolasta lisää juttua myöhemmin, sillä siitä kirjoittaminen jää Kurrelle. Kerrottavaa ravintolasta riittää, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Bird of paradisen taivaallinen ankka mustikkahyytelöllä.

Chiang Main vanhaa kaupunkia.

Aina on tilaa vielä yhdelle suomalaiselle

Miten ihmeessä meitä suomalaisia löytääkin joka kolkkaan? Ensimmäinen illallinen Chiang Maissa ja meitä odotti jo pöydässä suomalainen kaveri. Jarkko on kierrellyt Kaakkois-Aasiaa vuosien varrella enemmänkin, mutta on päätynyt ainakin toistaiseksi asumaan Chiang Maihin.

Mukava kaveri, jonka elämän kokemuksia olisi voinut kuunnella pidempäänkin. Sen verran on kilometrien aikana sattunut ja tapahtunut, että kirja jos toinenkin voisi olla paikallaan.

Jarkko, toivottavasti nähdään meidän saarilla ja alahan kirjoittelemaan!

Oli hauska tavata Jarkko!

Ja yhdelle 'pimeän' loton rouvalle

Iltahan ei meinannut loppua millään, sillä Bird of paradise-ravintolassa säännöllisesti vieraileva thaimaalainen rouva nauttii seurasta. Toisena Chiang Main iltana samassa ravintolassa tämä rouva saapui seurustelemaan ja seuraamaan tiukkaa Etelä-Korea-Saksa jalkapallomatsia.

Vaikka uhkapelit ovat Thaimaassa lailla kiellettyjä, 'underground'-pelejä silti pelataan. Tämä kyseinen rouva nettoaa kuullun mukaan hommassa oikein mukavasti, kuten kävi tälläkin kertaa. Itse olisin todennäköisesti veikannut toisin, mutta tämä rouva veikkasi oikein; Etelä-Korea upotti Saksan ja Ruotsi lähetti laulukuoroon Meksikon.

Ja me muut päästiin nauttimaan rouvan tarjoamista juomakierroksista.

Yritä siinä sitten päästä aikaisin nukkumaan, jotta olisit aamulla iskussa tulevalle Chiang Mai-kierrokselle...

Ensi kerralla Chiang Maihin täytyy varata paljon enemmän aikaa.

Chiang Main ruokamarkkinoilta bongattua.

2