Koh Phanganille sukeltamaan, eiku...

Vihaan aamuseitsemän lentoja, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Mutta jollen itse ota matkanjohtajan viittaa harteilleni, näköjään vähintään yksi sellainen osuu jokaiselle reissulle. Eikä tämäkään ollut poikkeus. Tästä mietteitä täällä.

Kun tiedän kellon soittavan ennen kukonlaulua, voin vain haaveilla nukkumisesta. Ehkä parin tunnin zipit, jonka jälkeen alkaa mielipuolinen pyöriminen ja kellon soiton odottaminen. Stressaako kukaan muu aikaisista herätyksistä tähän malliin, vai olenko ainoa hullu?

Valmiiksi väsyneenä paluumatkalle

Kun takana on pitkäksi venyneitä iltoja (mutta hei, kivaa oli), auton penkillä puudutettuja takamuksia ja siihen päälle se aamuseiskan lento, voikin sitten iloisen pirteästi vihellellä menemään. Not.

Kaiken lisäksi stressasin jo valmiiksi seuraavan päivän sukellusreissua, sillä sitä vartenkin olisi herättävä aamukuuden hujakoilla.

Pelkästään tuleva sukellus kuumotti jo ihan huolella.

Mikäli tulette Samuille Suratthanin kautta, on Donsakin satamasta hypättävä lauttaan. Tosin vähän suurempaan kuin tämä.

Onneksi paluumatka meni putkeen

Tai ainakin sinne päin. Sillä tavalla meille tyypillisesti.

Lennettiin Chiang Maista ensin Bangkokiin, ja sieltä sitten Suratthaniin. On hemmetin paljon halvempaa koukata sitä kautta, kuin lentää Bangkokista suoraan Samuille. Tätä reittiä me oltiin lähdettykin, joten auto oli jätetty parkkiin Suratthanin lentokentälle.

Ja siellähän se kiltisti odotti, toinen takarengas tyhjää täynnä. Tämä ongelma ei ollut meille mitenkään uusi, jo useampaan otteeseen oltiin ihmetelty renkaan hiljalleen tyhjentymistä. Mutta meille tyypilliseen tapaan asian hoitaminen aina unohtui.

Kaiken kukkuraksi auto ei käynnistynyt. Jos totta puhutaan, tämäkin ongelma oli ilmoitellut itsestään jo pari kertaa, mutta tuskin tarvitsee sanoa, ettei senkään suhteen oltu laitettu tikkua ristiin?

Onneksi sen verran oli sentään katsottu pidemmälle, että lähdettiin reissuun Sopalta lainattujen kaapeleitten kera. Jossain takaraivossa joku pieni ääni nimittäin varoitteli, että jollei halua myöhästyä lennolta tai lautalta, on parempi varautua.

Kentän henkilökunta toimi sankareitten tavoin ja tällä tarkoitan sitä, että elkeet onnistuneen operaation jälkeen olivat kuin sankareilla. Tuli siis loistofiilis paitsi siitä että saatiin autoon eloa, mutta myös kenttähenkilökunnan sankarillisista tuuletuksista ja läpsyistä.

Tyypit varmaan yhtä onnellisia kuin me, kun auto saatiin toimimaan.

'Pako vankilasta' Koh Phanganin tyyliin

Sellaista uutuuden viehätystä ja 'pakko nähdä kaikki kolkat' -fiilistä Phangan ei enää aiheuta, vaikka siellä toki on vielä paljon enemmän nähtävää, mitä ollaan tähän mennessä ehditty kokemaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut ylimääräistä aikaa.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä Sail Rockille. Mainitsinko jo, että herätys olisi kuudelta? Tai että olen erittäin taitava stressaamaan liian aikaisia herätyksiä?

Ja niinhän siinä kävi. Univelkojen takia paineltiin Moikun luona nukkumaan jo heti kymmenen jälkeen, eli aikaa olisi kunnon uniin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Heräsin 01.00 ja se oli siinä. Vatsa sekaisin kaikesta stressaamisesta laskeskelin koko yön kuinka pitkään ehtisin vielä nukkua, jos se jostain ihmeen syystä olisi mahdollista. Vaan eipä tarvinnut.

Kirjoitin aiemmin omasta sukelluskammostani, joka olisi tarkoitus saada taltutetuksi. Kammo on hankittu aikoinaan Suomen Harmajalla, saatu vähän taltutettua Koh Tao Diversin sukelluksella Taolla, mutta kunnon niskaotetta kammosta ei ole saatu. Enkä tiedä saadaanko koskaan, sillä tällä stressaamisella se ei edes selviä.

Kun olin koko yön laskeskellut lampaita sen johtamatta yhtään mihinkään, oli herätyskellon soidessa pakko todeta Tompalle  'jos mä nyt lähden sukeltamaan, mä hukun sinne varmasti'. Ja sen jälkeen vintti pimeni.

Ennen nukahtamista ehdin kuitenkin toivoa, ettei Tomppa laittaisi huoneen oven hakasta kiinni ulkopuolelta lähtiessään sukeltamaan, ja jättäisi nukkuvaa koko päiväksi lukkojen taakse.

Mutta justiinsa niinhän siinä sitten kävi.

Lukkojen takana ilman vettä, kun koirat yrittivät ulvoa apua vangiksi jätetylle. Yritin kovasti muistella millainen hakanen toisella puolella oli, jos sen olisi jotenkin saanut oven raosta pois paikoiltaan. Mutta ei saanut, Moikku on rakentanut talon liian hyvin.

Parveke huoneessa kyllä oli, mutta sieltä hyppääminen ei tuntunut järkevältä ajatukselta. Se pakoreitti oli aavistuksen liian korkealla, eikä tehnyt mieli testata väsyneitten luitten kestävyyttä.

Aikani tilannetta pohtiessani äkkäsin parvekkeella riippumaton. Sen verran on vankilaelokuvia katseltu, että mieleen juolahti pako 'lakanamalliin'. Irroitin riippumaton toisesta päästä ja testasin kuinka pitkälle alas se ylettäisi.

Ja ylettihän se, riittävän alas että loppumatkan hypystä todennäköisesti selviäisin murtamatta luita tai muljauttamatta nilkkoja.

Näin on sitten suoritettu ensimmäinen vankilapako ikinä. Aikamoiset naurut sain Tompalta ja Moikulta, kun ehtivät sukellukseltaan kämpille.

Pakoreitti ja paossa käytetty riippumatto.

Phanganin kauneutta<3

Phanganilla parasta on ehkä auringonlaskut

Phanganin jamit 2x viikossa.

Phanganin reissuun kuuluvat aina jamit

Näin tälläkin kertaa. Samuilla oli jo jonkin aikaa lomaillut Salla perheineen, ja oltiin yritetty treffata jo siellä omalla saarella, mutta omat aikataulut ei antaneet myöten. Mutta kun Salla ja kumppanit olivat siirtyneet jatkamaan lomaansa Phanganilla, oli jamien merkeissä viimein aikaa tavata heidätkin. Oli hauska tavata Salla & kumppanit, nähdään taas ensi kerralla!

Nämä legendaariset jamit (jo vuodesta 2007) pidetään Phanganilla joka tiistai ja lauantai klo 19-01, ja jatkot päälle jos meininki on kova. Osoite on: The Jam Bar Koh Phangan, Hin Kong beach road. Sinne siis kaikki muusikon retkut ja hyvien jamien diggaajat, luvassa voi olla ihan mitä vain. Melko varmasti Moikunkin löytää sieltä kitaransa kanssa, ja aika usein myös Tompan.

Ja muuten, jos blogin lukijoissa löytyy Thaimaan matkailijoita Satakunnan alueelta, kannattaa liittyä Sallan ylläpitämään Satakunnan Thaimaan matkaajat FB-ryhmään.

Se on moro nyt, ensi kerralla sitten kovanonnen Bumban melkein sydärin aiheuttaneesta taipaleesta.

Voi Humbanbumba...