Viidakkotalon viimeisimmät

Kun Suomen iltapäivälehtien lööpit huutaa hienoimmasta kesästä miesmuistiin, on Samuilla mellestäneet monsuunituulet. Samaan aikaan kun esikoinen on hikoillut Kallion pienessä poikamiesboksissaan, me ollaan Samuilla vedetty pitkähihaista ja lahkeista päälle. En kyllä muista ollaanko koskaan aiemmin näillä leveyksillä kärsitty 24 asteen 'kylmyydestä'.

Kummallista on ollut. Vesi on karannut rannoilta kauas ulapalle, ja koirien uimareissut muuttuneet sen myötä varsin haastaviksi.

Ei me toisaalta olla täällä aiemmin kesää vietettykään, joten uuttahan tämä on. Me ollaan uskollisesti hankkiuduttu kesäisin Suomen sateisiin, ja olihan se päivän selvää kun tänä kesänä jäätiin, meni Suomessa säät uusiksi.

Että voi itku vaan.

Kauas vedet karkaavat.

Puuskainen ja raju tuuli on yllättänyt monta kertaa.

Mökkikuumeen kourissa 

Ei ole vielä löytynyt meille möksää ja pientä plänttiä maata. Moni kohde on ollut seurannassa, mutta joku niissä aina mättää. Hinta, sijainti, kunto, mikä milloinkin. En tiedä tuleeko tästä valmista tämän vuoden puolella, vai siirtyykö projekti taas ensi kevääseen. Toivottavasti ei, sillä silloin hinnat pompsahtaa taas taivaisiin.

Nyt olisi paras aika ostaa, kun monen kohteen hinta on pudonnut jopa 20%. Eli vielä voi meille ilmiantaa oman, mummon, kaverin, naapurin tai kenen tahansa pelastettavissa olevan vanhan torpan.

Puusauna plussaa, ranta tietenkin myös, vaikka ei välttämätön. Kunhan lätäkköä löytyy muutaman kilsan säteellä. Tonttiakin saisi olla vähintään 2000 neliötä, sähköt olisi kivat, ja puuhellat kuten uunitkin enemmän kuin toivottavia. En malta odottaa ensi kesän villasukka-iltoja klapien rapsahdellessa takassa.

Remontti ei pelota, ennemmän ahdistaa jos ei mitään voi puuhastella. Pihamaa saa olla vaikka viidakkoa, sillä siihen on viidakkotalossa totuttu. Suomen pusikoissa ei kuitenkaan väijy kobrat tai skorpionit.

Täällä siis edelleen kuumotellaan, että päästäisiin viimein kaivamaan hirsiseiniä pinkopahvien alta ja repimään muovimattoja lautalattiotten päältä.

Sen verran rankaksi on mökin metsästäminen muuten mennyt, että selaan unissanikin etuovea ja oikotietä. Kuvat punaisista torpista pyörii silmissä taukoamatta ja herättää viimeistään aamuseitsemältä. Olisi ehkä parempi pitää kunnon breikki, ja keskittyä vallan johonkin muuhun.

Ellei sulla sitten olisi heittää tämän syksyn parhainta möksävinkkiä?

Jos ensi kesänä pääsisi taas lumpeita ihastelemaan.

Qatar Airways & juniori

Meillähän juniori pyörähti Suomessa viemässä mummilta hermot. Villi teini-ikä ja huolehtimisen äärimmäisyyksiin vievä mummi eivät ehkä olleet paras kombinaatio. Mutta mummi selvisi haasteesta hengissä ja vallan mainiostikin. Taisi siinä tosin nitro jos toinenkin kulua.

Kun juniori lensi täältä Suomeen, niin meillä kävi valtava tuuri. Yllättäen Bangkokin kentällä olikin Khanomissa asuva suomalainen ystävämme, joka otti ensimmäistä kertaa yksin reissaavan teinin siipiensä suojaan. Kirjoitin siitä täällä.

Mutta paluumatka Samuille oli kansainvälistyneen ja reippaan nuoren miehen kuitenkin suunnistettava yksikseen. Me oltiin ennakkoon ilmoitettu Qatarille yksin reissaavasta alaikäisestä, mummi toimitti miehenalun lentokentälle, siellä tarvittavien papereitten allekirjoitukset, ja sitten menoksi. Lopusta huolehtisi Qatar.

Kyllähän se mammaa täällä päässä huolestutti. Missä kohtaa juniori eksyy (vaikkei kai kukaan ole millekään kentälle eksynyt), unohtuu kännykän kanssa vessaan ja myöhästyy lennolta, tai hankkiutuu muihin ongelmiin? Ei voinut tietää.

Vaan jumantsukka mitä palvelua Qatar tarjosi. Dohan vaihdossa juniori otettiin koneesta ulos (ennen bisnestä), toimitettiin johonkin 'lasten huoneeseen', jossa oli oma kokki käytössä. Lasten huoneesta ajatuksena veti teini vähän hernettä nenään, mutta kun kokki kysyi ruokatoivetta ja juniori sai kielen päälle kuulemma parhaimman hampurilaisen ikinä, oli hernekin nenässä haihtunut.

Bangkokin pääty huolestutti eniten. Selviääkö kaveri immigrationin jonoista kunnialla, löytää matkalaukkunsa hihnalta ja ehtii vielä Samuin koneeseenkin ajallaan. Onneksi huoli oli turha. VIP-kyltti rinnassa suoraan immigrationin kärkeen, ja siitä sitten laukun kanssa Bangkok Airwaysin tiskille.

Juniori tunsi itsensä kuninkaaksi, itse kutsun tätä loistavaksi palveluksi. Ja tiedoksi teillekin, tämä huippuunsa vedetty palvelu ei maksanut senttiäkään lisää. Ei oman kokin valmistamat hampparit Dohan kentällä, ei saattajat, ei siis yhtään mikään. Ja ennenkaikkea, me ei missään vaiheessa pyydetty juniorille saattajaa (ajatelkaa miten noloa se teinistä on), tämä tarjottiin Qatarin toimesta pyytämättä.

Mikäli vielä mietitte Qataria, ei kannata. Parempaa palvelua saa hakea.

Ja PS. Finskillä vastaava palvelu on maksullista.

Bumba

Humban Bumba on elossa ja yhtä mainio sekopää kuin ennenkin. Kyytiä saa käärmeet ja lentävät sammakot siinä missä seinillä vilistävät liskotkin. Ruoka maistuu ja meren aalloissa temmeltäminen sitäkin enemmän.

Vaan munuaisarvot eivät ole kunnossa. Kirjoitin muuten Bumban monista terveysongelmista täällä. Me ollaan annettu Bumballe valtava arsenaali lääkkeitä jo kuukauden verran ja ihan nätisti reppana vetää ne kitusiinsa. Mutta kun joudutaan tunkemaan neulaa niskaan tiputusta varten, se on silkkaa  kärsimystä. En tiedä kummalle enemmän, meille vai Bumballe, mutta raakaa on.

Viimeisimmät verikokeet osoitti maksan olevan kunnossa, parasiittien häipyneen taivaan tuuliin ja anemiankin olevan historiaa. Mutta munuaiset tuottaa aina vain huolta.

Meidän maailman fantastisin eläinlääkäri haluaa kuitenkin antaa Bumballe vielä mahdollisuuden akuuttiin munuaistulehdukseen, joten jatketaan munuaislääkitystä ja tiputusta vielä seuraavakin kuukausi. Voi itku tästäkin.

Näkisittepä Bumban tiputuksen jälkeen; 500 milliä nestettä niskaan, ja kaverilla roikkuu pari tuntia  tiputettu puoli litraa nestettä kaulalla ihan konkreettisesti, ennen kuin litku kulkeutuu elimistöön. Mutta ei se Bumbaa haittaa, siinä se sitten metsästää milloin mitäkin puolen litran pönikkä kaulalla höllyen. Uskomaton näky.

Pitäkää Bumballe peukkuja<3

Bumba inhoaa tiputuksia...

Ne hurjat fillaristit

Markus Kauhanen ja kumppanit, mikä valloittava trio! Muistatko tai tiedätkö heidät? Jos et, kirjoitin heistä täällä.

Markus siis matkaa Tsekeistä Uuteen-Seelantiin fillarilla (hullun hommaa), ja meillä oli yllättäen mahdollisuus viettää neljä ikimuistoista päivää näitten sankareitten seurassa. Markuksen kumppaneina loppureissua taivaltavat Dan ja viimeisenä ryhmään liittynyt pieni mutta pippurinen Kelly.

Ei me tunnettu ketään heistä aiemmin, mutta kun tarjoutui mahdollisuus tutustua näin päätöntä reissua tekeviin tyyppeihin, ei ollut kahta sanaa etteikö tarjottaisi heille majoitusta viidakkotalossa.

Ja onneksi tarjottiin. Itse olen jotenkin aina digannut erityisesti nuorisoa, mutta äärimmäisen harvoin sitä törmää näin valloittaviin ja sympaattisiin kyseisen ihmisrodun edustajiin.

Tällä hetkellä ryhmä polkee jossain päin Indonesiaa, ja koska nettiyhteyttä ei jokaisen puun alla tai temppelissä ole tarjolla, Markuksen blogi päivittyy vähän jälkijunassa. Thaimaan osalta on nyt postausta eetteriin kuitenkin ehtinyt, joten käykäähän lukaisemassa. Markus kirjoittaa hemmetin taitavasti ja niin mukaansa tempaavasti, että tuntuu melkein kuin taittaisi itsekin matkaa fillarin selässä sinne jonnekin.

Markuksen blogikirjoitukseen pääset tästä linkistä.

Tsemppiä Markus, Dan ja Kelly, täällä ollaan hengessä mukana! Toivottavasti vielä jonain kauniina päivänä ja jossain päin maailmaa törmätään.

Kelly, Dan ja Markus.