Jos ehdit hoitamaan yhden asian päivässä, se on jo kova juttu

Lapsuuden ystäväni on asunut jo ikuisuuden ympäri Espanjaa. Jokin aika sitten hänen FB-päivityksestään tajusin, että itse asiassa Espanjassa ja Thaimaassa on paljon samaa.

Ja se on nimittäin mañana.

Toisin sanoen, aivan turha tehdä jotain juttua tänään, jos sen voi siirtää huomiseksi.

Siksi hommat usein vähän kusahtaa. Täällä ainakin.

Bangrak beach

Se niistä aikatauluista

Me yritetään elää arkea, joka edes etäisesti muistuttaisi jotain säännöllisen tyyppistä. Pelkästään juniorin takia olisi hyvä ettei nuoruudesta jäisi muistikuvaa, että meillähän elettiin aivan pellossa.

Mutta vaikka kuinka yritetään, jokainen päivä tuo mukanaan jonkin yllätyksen. Eikä varmaan tarvitse edes mainita, että se niistä aikatauluista.

Thaimaassa aika on suhteellinen käsite (jos muistatte). Toisinaan odotat koko päivän sitä paikallista korjaajaa, jonka piti tulla jo aamulla. Eikä hän tule. Sinne meni sen päivän suunnitelmat.

Pahimmillaan ollaan odotettu kaksi kuukautta sitäkin likakaivon rakentajaa, jonka piti tulla puolessa tunnissa. Siinä meni aika monen päivän aikataulut plörinäksi, vaikkei me kahta kuukautta holdissa oltukaan.

Pikainen peruskäynti pankissa on usein aivan jotain muuta, mihin oli varautunut. Pankkitapaamisen perään ei yksinkertaisesti kannata sopia mitään, sillä saatat enemmän kuin todennäköisesti huomata allekirjoittavasi papereita vielä kahden tunnin päästä, koska allekirjoituksesi ei olekaan 100% samanlainen kuin pankkikirjassa.

Siinä ei sitten auta yhtään mukana oleva passi tai ajokortti. Jos et osaa kirjoittaa nimeäsi täsmälleen 'oikein', et ole sama henkilö.

Kun suomalaisena on tottunut tehokkaaseen tapaan toimia, täällä on sopeuduttava rennompaan meininkiin. Muuten kärsii mielenterveys.

Eli jos ehdit hoitamaan päivässä yhden asian kokonaan, se on jo kova juttu.

Välillä me oikein tosissaan mietitään mihin tämäkin päivä meni. Piti hoitaa tämä ja tuo asia, eikä kumpaakaan ehditty edes aloittamaan.

Koko ajan kyllä tapahtuu, mutta aika harvoin juuri niitä asioita joita oli suunniteltu.

Kobran tappolasit.

Kuten esimerkiksi tänään;

Aamukahvin jälkeen päädyin siistimään etupihalla vallattomasti rehottavaa ihmeköynnöstä. Auton kyljet ei nimittäin tykkää köynnöksen piikeistä, eikä puutarhuri turhia tontilla pyöri.

Siinä iho naarmuilla köynnöstä leikatessa, näin sivusilmällä Bumban äheltävän pihalla olevan kukkaruukun ympärillä. Samalla silmänräpäyksellä myös muut karvaturrit oli päässyt asemiinsa ruukun ympärille.

Kun raivoisa haukkuminen alkoi, tiesin hetkessä kobran olevan jossain lähellä. Ja ruukun viereen päästyäni näinkin pienen monokkelikobran päässeen hengestään.

Kun ruukulle haukkuminen ei loppunut, ajattelin että helvetti, voiko siellä olla toinenkin? Kahta kobraa kerrallaan ei vielä oltu nähtykään.

Kobran tunnistaa paitsi sen levittäessä 'huppunsa', myös kissamaisesta 'sähinästä'. Silloin tietää myös, että kobra on päässyt hyökkäysmoodiin.

Ruukun alla oli piilotteli siis toinenkin kobra, sen kuuli jopa huoneessaan unessa ollut teini. Tomppa ei tietenkään ollut lähimailla, ja sekin alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Tomppa on nimittäin nähnyt vain murto-osan niistä kobrista, joihin itse olen viidakkotalossa törmännyt.

Teini kömpi silmät ristissä apujoukkoihin ja saatiin ruukun alla piilotellut kobrakin päiviltä. Siitä teini kömpi takaisin peiton alle.

Kaikki meni siis hienosti. Vaikka kobria oli kaksi, kukaan ei tälläkään kerralla saanut varsinaista osumaa. Mutta sen sijaan sain kyllä mojovat rytmihäiriöt, ja tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin.

Ei muuten ole yhtään mukavaa.

Siinähän tämäkin päivä sitten meni sekoilevaa sydäntä rauhoitellessa. Suunnitelmissa oli kyllä osallistua Trash Heron rantojensiivoukseen, mutta näin se päivän runko muuttuu. Yritin rauhoitella mieltä ja sydäntä vähän frisbeegolf-kentällä, mutta ei sekään oikein toiminut.

Saatanan kobrat...

Siellä ruukun alla niitä kobria majaili kaksin kappalein.

Ja frisbeegolf-kentällä oli apinakavereita.

Varmuuden vuoksi piti hankkia, jos sydän ei tasaannu.