Samuin kuumat perunat, osa 2 & selviytymishaasteesta selvitty

Meillä on hyvä ystävä, kutsun häntä tässä vaikka Bobiksi.

Bob on asunut Samuilla noin viisi vuotta, sitä ennen siellä mistä hän on kotoisin, eli Kaliforniassa. Kuka hullu nyt muuttaa aurinkoisesta Kaliforniasta Samuin pienelle saarelle? No ainakin Bob, koska politiikka.

Bob ei tosin täälläkään ole päässyt politiikasta eroon. Toiset ihmiset eivät vaan pysty seuraamaan epäkohtia sivusta, vaan haluavat muuttaa maailman paremmaksi paikaksi. Ainakin siellä missä kulloinkin vaikuttavat.

Bob on sellainen. Mutta hän taisi astua vaarallisen rajan yli.

Oi ja voi näitä jätteitä...

Jätteet

Täällä kaikki jätteisiin liittyvä on suuri vitsi. Mikään ei toimi, roskiksia ei ole, mutta eipä ole jätteiden loppusijoituspaikkaakaan.

Tai no on, mutta se ei ole ollut toiminnassa kymmeneen vuoteen (tai kahdeksaan, mutta liian pitkään kuitenkin).

Koulutuksestahan kaiken pitäisi lähteä, eikö niin? Että lapset pienestä pitäen opetettaisiin laittamaan roskat roskiksiin, jopa lajittelemaan ne. Meille itsestäänselvyyttä, täällä ei.

Mutta siihen suuntaan ollaan täälläkin vähitellen hivuttautumassa. Joissakin paikoissa sentään, vaikka matka on kyllä pitkä ja kivinen.

Muovit menee pääsääntöisesti kierrätykseen (pullot ainakin?), mutta muusta en ole niinkään varma. Perinteisesti täällä pyritään polttamaan kaikki - myrkyllisistä kaasuista huolimatta - viis siitä palaako peltipurkki tai lasipullo kuinkakin nopeasti. Tai ollenkaan.

Mutta vaikka olisi roskiksia tai järkevä jätteenkeräyssysteemi, ei siitä olisi varsinaista hyötyä. Saaren ainoa jätelaitos on rikki ja autio. Siellä pyörivät enää koirat, sekä satunnaisesti vähävaraisempi väki siinä toivossa että vielä löytyisi jotakin rahanarvoista.

Surullista ja shokeeraavaa.

Ja sitten kuvaan astuu Bob. Ystävämme Bob, joka ei suostu uskomaan etteikö asialle voisi viimein tehdä jotakin.

Bob on ollut yhteydessä paikallisiin viranomaisiin, ja heidän yläpuolellaan oleviin viranomaisiin loputtomasti vuosien ajan. Mitään ei tapahdu. Tai tapahtuu sen verran, että teiden varsille ilmestyneet jätekasat korjataan vähin äänin jonnekin. Ja paikalle ripustetaan kyltti - roskaamisesta sakkoa 2000 bahtia, tai 5000 bahtia.

Sinnehän ne joutaa, vaikka viidakkoon.

Mutta se ei johda mihinkään. Jätekasat ilmestyvät aina seuraavaan mutkaan, jopa keskelle viidakkoa. Aika lohduton kuvio.

Vaan mihin ihmiset veisivät jätteensä? Missä on se paikka, josta ne kerätään ja käsitellään järkevällä tavalla? Kuka tietäisi?

Kun loppukäsittelypaikka on kelvoton, mitä kukaan voi tehdä?

Ilmoittaa medialle, jakaa videoita ja kuvia, tehdä ihmiset tietoiseksi. Ja tietyt tahot häpeämään, ehkä viimein tarttumaan toimeenkin. Näin Amerikassa tehtäisiin.

Vaan täällä se ei toimi niin. Sen tietää nyt amerikkalainen ystävämmekin. Ja taitaa pelätä nyt.

Bob otti yhteyttä vielä korkeampiin viranomaisiin Bangkokissa, ja astui ketterästi sen rajan yli, jolloin itsellä alkaa olemaan kuumat oltavat. Bob ei varmasti tiennyt kuinka vaarallisen asian kanssa leikittelee.

Bangkokista tuli porukkaa tutustumaan Samuin jätelaitokseen. Bob oli ennakkoon kutsunut Samuin expatteja ja paikallisia mukaan kutsutilaisuuteen jätelaitokselle. Innokkaita oli, mutta ennen H-hetkeä lähes kaikille tulikin 'yllättäviä menoja'.

Koska kukaan ei uskaltanut. Itse en uskaltanut. Eikä olisi kannattanutkaan.

Bob uskalsi, niin myös eräs paikallinen nainen. Nettiin levitetty video jätelaitoksesta oli karua katseltavaa. Laitoksen alue on kuin aavekaupunki täynnä erivärisiä säkkejä, hajonneita koneita, ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä.

Jopa pelkästä videosta pystyi haistamaan muutaman kilometrin päähän haisevan laitoksen kuolemantuoksun. Ihmiset oli kauhuissaan, ihan syystäkin.

Melko pian alkoi foorumeille tulemaan Bobille kohdistettuja huolestuneita kommentteja, kuten;

Kuinka nopeasti halusitkaan päästä hengestäsi? Tiesitkö, että tällaisen toiminnan takia on tap***u jopa paikallisia?

Pointti tässä kauheudessa on nimittäin se, että jätelaitokselle on kyllä valunut rahaa vuosien mittaan. Mihin ne on käytetty? Kuka ne on käyttänyt? Osoitteen mukaiseen kohteeseen ei ainakaan. Siksi kyseessä on kuuma peruna. Todella kuuma.

Kun näin julkaistun videon facebookissa, pelästyin Bobin puolesta. Niin pelästyi myös hänen paikallinen tyttöystävänsä, joka soitti minulle.

'Bobin täytyy muuttaa takaisin Amerikkaan, sillä hän ei osaa elää täällä', sanoi tyttöystävä.

'Bob ei ymmärrä, että jopa thaimaalaiset pääsevät heng***ään tällaisesta toiminnasta', tyttöystävä jatkoi.

'Ja nyt Bob ei vastaa puhelimeen, oletko nähnyt häntä?'

No en ollut. Bob löytyi kyllä myöhemmin, mutta jätelaitoksella mukana ollut paikallinen nainen oli myös saanut puhelinsoiton;

'Se video katoaa nyt sieltä netistä, tai...'

Ja katosihan se video. Samoin katosi myös monien kommentit aiheeseen liittyen. Kun on tuli perseen alla, on aika tukalat oltavat.

Jouduin valitettavasti itsekin selaamaan, minkälaisia keskusteluja on Bobin kanssa viime aikoina messengerissä käytykään. Ettei vaan itselläkin olisi pian tuli persuuksissa.

On muuten todella v*ttumaista, ettei pysty tai uskalla. Se nyt vaan on niin väärin.

Mutta mainittakoon tässä vielä sen verran, että myös paikalliset kärsivät tästä ja haluavat muutoksen. Miten se onnistuu, kuka tietää...

Samuin kuumat perunat osa 1 on luettavissa täältä.

He is back :)

Kyllä paikallisetkin haluavat Samuin siistinä.

Viimeinen selviytymisviikko

Viidakkotalossa kaikki hengissä ja järjissäänkin vielä. Tomppa on palannut Samuin lämpöön ja sai ensitöikseen kuskata koirien tappaman rotan (tai ehkä se oli hiiri) olohuoneen lattialta jorpakkoon. Onneksi prinsessan käsiä ei tarvinnut enää liata.

Viimeiseen selviytymisviikkoon mahtui rottia ja yksi pihalla seikkaillut monokkelikobra. Koirathan sen taas haistoi, ja sitten sitä kaivettiin puoliksi maatuneen palmunrungon sisältä.

Tämä oli kuitenkin vikkelä veijari ja juoksi pää korkeuksissa karkuun. Se näyttää nimittäin tavallaan juoksemiselta, sillä sen verran kovaa vauhtia kaveri luikerteli menemään. Koiratkin jäi tuijottamaan hoomoilasena pusikkoon painelevaa sprintteriä.

Miska vähän sairasteli, mutta muuten viikko oli iisein kaikista. Ei sähkökatkoja, ei nettiongelmia, eikä edes muljahtaneita nilkkoja.

Munapää on valitettavasti kadonnut (veikkaan että tokaygekko söi sen), mutta saatiin tilalle kaksi vähän pienempää versiota. Toinen on erityisen söpö, kun se pusertaa itsensä hyvin pieneksi mahtuakseen nukkumaan orkidean lehdellä.

Meidän orkideasammakko