Niin se aika kuluu, osa 1

Huh miten aika kuluu. Vaikkei sitä muuten huomaisi, niin aamuisin peilistä tuijottavat tutut, mutta jotenkin tuntemattoman oloiset kasvot silmäpusseineen kertovat kyllä totuuden. Jokunen kilometri on jo plakkarissa.

Viime juttukin käsitteli aikaa, mutta tämä postaus juontaa juurensa oikeastaan Facebookista. Sillä ilman FB:n muistutteluja ajan kuluminen ei lävähtäisi silmille harva se päivä.

Voiko tostakin olla jo neljä vuotta? Ei voi olla totta että tuokin tapahtui jo kaksi vuotta sitten? Eikö siitä ollutkaan pari kuukautta?

Voi Face, voitaisko tehdä diili? Ettet aivan noin säännöllisesti muistuttelisi hiekan valumisesta tiimalasissa...

Maenam beach. Kyllä näihin maisemiin hukkua voisi.

Noin 4 vuotta sitten

- Seikkailu Koh Samuin saarella alkoi. Vaikka Samui oli monilta reissuilta tuttu ja jatkuvasti uudelleen kelattu haaveuni, ei me ehkä kuitenkaan kuviteltu unen toteutuvan. Vaan niinhän siinä onneksi kävi.

- Juniori hyppäsi fyysisesti pois Suomen koulujärjestelmästä ja kotikoulua käytiin kaikkein innokkaimmin Choeng Monin rannalla. Niin juniori kuin vanhemmatkin.

- Kansainvälinen koulu. Rantakoulua ei pidemmän päälle voinut jatkaa, joten kansainvälinen koulu oli paitsi kallis, myös hiton hyvä valinta. Alkumetreillä Miska aloitti myös fudiksen paikallisessa joukkueessa ja siitä se juniorin kansainvälistyminen sitten lähti.

- Esikoinen muutti pois kotoa, ja siinä sitä sitten olikin kestämistä. Ja itkemistä.

- Läjäpäin uusia ystäviä. Meitä suomalaisia, jotka olimme valinneet Samuin letkeän elämäntyylin, sekä muita seikkailijoita ympäri maailmaa.

- Perustettiin ensimmäistä firmaa ulkomaille. Ei se ihan kivuttomasti mennyt, vaikka yllättävän helposti kuitenkin.

- Paratiisista huolimatta koettiin myös kolmen kuukauden kuoppa, eli ensimmäinen kyllästymisfiilis. Kaikki oli loistavasti ja siltikin jokin mätti. Ehkä se oli vain ikävää.

- Terassillemme muutti leijonaa pitkälti muistuttava kaunissilmäinen ja syvälle sieluun katsova Boo - tuo uljas Samuin seisoja - joka useimmilla ihmisillä aiheuttaa rytmihäiriöitä, mutta josta toiset hurmaantuu. Boo on lahjomaton, se tykkää kenestä se tykkää.

Alkuaikoina kävelin harva se päivä eriparisilla varvastossuilla, sillä Boo osoitti mieltään syömällä tossuista aina toisen parin. Opin onneksi säästämään jäljelle jääneen.

On meitä muuten hulluiksikin haukuttu, kun kaikista melkein putkareissuista ja muista äksidenteistä huolimatta Boo edelleen kuuluu perheeseen. Ja vahvasti kuuluukin.

Esikoinen kyläilemässä Samuilla.

Matkamies Kurre, ihana uusi ystävä.

Ja Jukka. Hyvät ystävät auttaa, kun tarvetta on.

Boo silloin pentuna ja pahanteossa.

Noin 3 vuotta sitten

- Järjettömiä päätöksiä ja valintoja, jotka pitkälti johtuivat kokemattomuudesta ja sinisilmäisyydestä. Mutta menkööt oppirahojen piikkiin.

- Pommit. Niin, jos et muistanut tai tiennyt, niin SAMUILLAKIN räjähti autopommi. Silloin vastikään avattu komea Central Festival- ostoskeskus oli kohteena, mutta onneksi pahimmilta henkilövaurioilta säästyttiin.

Lintukoto sai silloin pienen tahran, eikä tapaus ilmeisesti ole vieläkään ratkennut.

Asia ylitti uutiskynnykset maailmanlaajuisesti jopa Suomessa, ja niinä aikoina sai ahkerasti olla yhteydessä lähipiiriin. Mikäli pommi olisi räjähtänyt vuorokausi aiemmin, olisimme olleet juuri tapahtumapaikalla.

Koh Phangan, unelmien naapurisaari

Korvaamaton Phanganin Moikku.

Vesan häistä se Phanganin suhde sitten alkoi.

- Koh Phangan ja lisää uusia ystäviä. Ensimmäinen kerta koskaan Koh Phanganilla, enkä voi edes uskoa että näin oli päässyt käymään. Paratiisisaari melkein kivenheiton päässä Samuilta, eikä koskaan oltu vaivauduttu sinne vierailulle.

Mutta musiikki yhdistää. Kiitos kuuluu silloin tuntemattomalle Vesalle, joka oli riittävän hullu kutsuakseen Thaimaanrannan maalarit omiin häihinsä Phanganille. Sen reissun myötä opittiin mitä ystävät parhaimmillaan voivat olla (palaan kakkososassa mitä ne eivät tosiaankaan ole).

Tuolloinen reissu on johtanut vaikka mihin. Kiitos Vesa, Moikku & Oikku, Pauliina ja monet muut. Onneksi olette olemassa!

- Vuokrabisnes. Toimeentuloa oli hankittava jollain kaavalla, joten lähdimme mukaan talojen vuokraukseen. Se kävi vähän sattumalta, kun silloinen 'ma**a-perheemme kovasti pyysi. Meidän kauttamme tuli mukavasti vuokralaisia muutamiin taloihin, ja me saimme siitä pienen provikan.

Kaikkeahan siihen kuvioon mahtui, joten jättäydyimme tästä hommasta myöhemmin pois. Ei touhu kuitenkaan ollut kaiken sen stressin arvoista.

- Salsa. Hankittiin Boolle Salsakaveri, jotta Boollakin olisi oma jengi. Otin yhteyttä Elfes Worldiin, josta pyydettiin hakemaan eräälle klinikalle 'unohdettu' parikuukautinen rääpäle.

Salsa ja Boo olivat alusta lähtien huikea parivaljakko. Toinen karkasi aidat ylittämällä, toinen aidan raoista. Aitoja on sittemmin rakennettu ja paranneltu moneen otteeseen, mutta hetkeäkään en vaihtaisi.

Salsa on sittemmin saanut arvoisan etuliitteen nimeensä. 'Eturivin' Salsa on nimittäin se, joka rientää ensimmäisenä tulta päin. Olkoon kyseessä kobra tai koiralauma, Salsa on ykkönen, muut seuraavat perässä.

Aika kultaa muistot -sanotaan - mutta kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää täälläkään. Siitä sitten seuraavassa osassa.

Salsa ja Boo