Niin se aika kuluu, osa 2

Moni on odottanut tätä kakkososaa valtavien paljastuksien toivossa (tai pelossa), joten tässä sitä nyt sitten tulee. Ykkösosan pääset lukemaan tästä linkistä.

Ensimmäisen kahden vuoden aikana otettiin vastaan mitä tuli. Ihmisiä, ongelmia, mitä milloinkin eteen sattui.

Seuraava kahden vuoden periodi oli täynnä valintoja. Ja voi pojat, niitä valintoja riitti.

Vaikka jotain oli opittu, paljon oli näköjään jäänyt oppimatta.

Näissä maisemissa kyllä kelpaa pohtia kaikenlaista...

Noin 2 vuotta sitten

- Paratiisiuupumusta ja huolta tulevaisuudesta. Reilu kaksi vuotta sitten elämässä oli raskaita asioita (voit lukea vaikka edellisistä linkeistä).

Kaikki uuvutti ja ongelmia kasaantui. Boo aiheutti ongelmista valtaosan, mutta ehkä raskainta oli kuitenkin mielessä käyneet ajatukset koirasta luopumisesta. Oltiin poikki ja väsyneitä ongelmiin.

Ajateltiin ettei pystytä ehkä sittenkään parantamaan menneisyydessä kaltoin kohdeltua Boota. Ehkä olisi vain parempi luovuttaa?

Onneksi kaiken paskan keskellä naapurisaaren Moikku pyysi antamaan ajan kulua vielä hetki. Edes viikko. Jos hyvin nukutut yöt ja pölyn laskeutuminen auttaisivat näkemään asiat selkeämmin.

Ja näinhän se meni. Riitti kun niin rakkaaksi tullut ongelmakoira oli lähellä. Mieli rauhoittui ja elämä palasi uomiinsa, eikä sen jälkeen luopumista olla edes harkittu. Yhdessä Boon kanssa päätettiin taivaltaa loppuun saakka. Vaikka läpi harmaan kiven.

Onneksi. Vieläkin hirvittää mitä edes suunniteltiin kaikkein synkimpinä hetkinä.

HobodoBoo<3

- Käärme paratiisissa ja päättäväinen irtiotto. Tämä aihe on myös paha. Ja voin vakuuttaa että ajanjakso oli henkisesti raskas.

Jo yli kaksi vuotta sitten karkauspäivänä tein luonnoksen aiheesta 'Käärme paratiisissa'. Ajattelin silloin nukkua yön yli ja seuraavankin. Sitten meni viikko, kuukausi, puoli vuotta. Vuosi paransi jo syntyneet haavat ja asia jäi.

Ja unohtui. Kunnes eräille muillekin kävi kuten meille.

Paljon puhutaan siitä, kuinka korvaamattomia oman maan ihmiset maailmalla ovat, ja onhan se näin. Mutta se voi myös olla aivan toisin.

Niin meille kävi, ja niille eräillekin.

Meillä on upeita suomalaisia ystäviä täällä, samoin kuin Phanganillakin. Valitettavasti jouduimme myös oppimaan, että kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Eivätkä kaikki ihmiset sitä mitä luulet.

Kun huomaat että joku puhuu paskaa kaikista selän takana, voit olla varma että sinustakin puhutaan. Ihan sitä samaa paskaa. Ympäri saarta aina kun mahdollista.

Miksi? Mitä vikaa meissä on? Mitä vikaa eräissäkin on? Miten voi olla että yksi taho keinolla millä hyvänsä haluaa mustamaalata muita? Sellaisia muita, jotka uskaltavat olla asioista eri mieltä. Omaa mieltään. Ajatella itse.

Narsismi. Ensin ihastut niihin 'miellyttäviin' tyyppeihin, sitten ihmettelet mistä omituinen olosi johtuu. Mihin valuvat kaikki energiat, miksi ei tunnukaan enää niin hyvältä?

Mitä teit väärin? Mistä se TAAS suuttui? Eikö mikään riitä?

Riittäähän se, kun ollaan tekemisissä 'normaaleitten' ihmisten kanssa. Jossain vaiheessa itsetutkiskelu ja ongelmien etsiminen itsestään on kuitenkin parempi lopettaa. Mikään ei tule riittämään. Joko kuulut 'heimoon' tai sitten et.

Jossain vaiheessa tyhmempikin tajuaa, että 'enough is enough. Ellei ole hajonnut sirpaleiksi ennen sitä.

Elämä kyllä karsii jyvät akanoista, kun on aistit avoinna ja luottaa itseensä. Me karsittiin. Ja vaikka alku oli pienoinen hyppy taas tuntemattomaan, hetkeäkään ei olla kaduttu irtiottoa tietyistä ihmisistä.

Paskaa tuli niskaan, mutta parhaimmat ystävät jäivät. Muilla ei ole niin väliä. Ja parhaimmat ystävät tietävät keitä ovat. Kiitos teille.

- Muutto kartanoon. Edelliseen viitaten, ensin harkittiin jopa muuttoa takaisin Suomeen. Sitten päätettiin kuitenkin jäädä, mutta maisemaa vaihtaen. Tässä tapauksessa se tarkoitti muuttoa eri kylään.

On se jännä kuinka paljon ihmissuhteet kaikkeen vaikuttavat. Jos oma mielenterveys kärsii lähipiiristä, suosittelen vakavia pohdintoja ja toimia niitten perusteella. Ei elämässä kuitenkaan ole tarkoitus kärsiä. Ei ainakaan toisten takia.  Ei edes suomalaisten.

Ihana kartano!

- Kuninkaan kuolema. Thaimaalaisten syvästi rakastama kuningas kuoli. Ja vaikka tapahtumaa oltiin osattukin odottaa jo pitkään, syvä suru oli käsinkosketeltavaa.

Thaimaa pukeutui mustaan, me siinä mukana. Mutta elämä kuitenkin jatkui ja arki palasi raiteilleen.

- Rantojen siivous -projektit. Meillähän on ollut täällä vaikka mitä projekteja ennen Samuillekin rantautunutta Trash Herota. On ollut Clean The Beach Boot Campia, Samui Clean -projektia ja nyt siis TH.

Hiton hyvä että on. Meri tuo roskaa näillekin rannoille, ja vaikkei jätehuolto täällä oikein pelaakaan, merestä ne on ainakin saatava pois.

- Tulvat. Samui pääsi kansainvälisiin uutisiin ja Suomen lehtiinkin pariin otteeseen, eikä ehkä vähiten Aku Hirviniemen ja Janne Katajan jäädessä saarelle jumiin. Taisivathan nuo vellokset ryhmineen viettää Samuin jälkeen jonkin aikaa vielä Hongkongissakin.

Ja pienimuotoinen kaaoshan täällä oli saada kaikki halukkaat saarelta pois. Sen verran taivas kaatoi vettä niskaan.

- Leikkaus. Näin se meni, kävin luovuttamasta osan itsestäni Bangkok Hospitalin leikkauspöydälle. Aluksi vähän hirvitti, mutta hyvinhän tuo ammattilaisten käsissä meni.

Bangkok Hospitalin ystävät<3

Noin vuosi sitten

- Muutto Eurooppaan. Ja niin me hyvästeltiin koko Samuin ystäväporukka. Vietettiin läksiäisiä, syötiin fondueta ja juotiin liikaa viinaa. Ja tietty itkettiin.

Kaikki myytiin ja koirat roudattiin Moikulle odottamaan karenssin päättymistä ja Suomeen kuljetusta. Mutta kolmen kuukauden kylmää Suomen visiittiä lukuunottamatta, mitään Eurooppaan muuttoa ei koskaan tapahtunut. Sillä Samui ei lähtenyt meistä.

- Samuin valloitus osa kaksi. Meillä yleensä tehdään ensin ja mietitään sitten. Koirat oli onneksi edelleen Phanganilla, joten me ostettiin menoliput Samuille ja muutettiin hotelliin. Edelliset sveitsiläiset naapurimme olivat lähdössä kotimaahansa kuukauden visiitille, ja me kodittomat pääsimme heidän taloonsa koira- ja kissavahdeiksi. Onneksi on ystäviä.

- Beach-house ja häätö. Asunnon etsiminen tuotti valtavasti haasteita, ja yksi kummallisimmista episodeista koskaan tapahtui eräässä rantatalossa, lue vaikka täältä.

Vaikka häätö itsessään oli v*ttumainen kuvio, eniten harmitti koirien puolesta. Ne oli juuri haettu Phanganilta uuteen kotiin, ja pari viikkoa sen jälkeen jouduttiin palauttamaan koirat takaisin Moikulle. Moikku on pelastanut meidät niin monesta tilanteesta, että mitkään kiitokset eivät riitä.

Beach housen maisemia.

- Viidakkotalo ja kobrat. Kummallinen talo keskellä humisevaa viidakkoa. Niin kummallinen, että sitä piti käydä katsomassa pariinkin otteeseen. Vaikka viidakkotalo alkumetreillä hylättiin, se pirulainen ei jättänyt meitä rauhaan. Muutto keskelle syvää hiljaisuutta ja luonnon omaa musiikkia oli testattava.

Vesiputous pauhaa vieressä ja viidakko tursottaa vihreyttään aitojen sisäpuolelle. Tähän viidakkovuoteen on mahtunut jäätävä määrä kobria ja skorpiooneja, sen lisäksi vielä kobria ja skorpiooneja.

Jos multa joku nyt kysyisi onko Samuilla kobria, vastaisin että ihan helvetisti.

Mutta on täällä upeita hetkiä vietetty ja uskokaa tai älkää, hetkeäkään en vaihtaisi. Prinsessastakin on kehkeytynyt aikamoinen selviytyjä.

Rakas viidakkotalo...

- Jamit ja uudet ystävät. Vajaa vuosi sitten Tomppa alkoi hostaamaan Boat Barin jameja ja tällä tiellä ollaan vieläkin. Kauas on kuitenkin tultu alkuaikojen rämpyttelyistä ja muutamasta hassusta muusikosta. Tänä päivänä Boat Barin jamit tarjoaa parhaimmillaan aivan huikeita elämyksiä.

Parasta jameissa on kuitenkin paikalle ilmestyneet muusikot ja muut esiintyjät. Ikäjakauma on nautinnollisen laaja ja uskallan väittää kaikkien mahdollisten sosiaaliluokkien olevan edustettuna. Valtaosa soittajista koostuu farangeista, vaikka onneksi myös thaimaalaiset ovat löytäneet tiensä jameihin.

Mahtavia uusia ystäviä, en voi muuta sanoa.

Jameista löytyy arkkitehtiä, lentokonemekaanikkoa, tanssinopettajaa ja vaikka mitä.

- Bumba. Humbanbumba tuli taloon. Pieni risteyksestä pelastettu koiranrääpäle ei meinannut millään löytää omaa loppuelämän kotiaan, mutta onneksi on näitä meidän kaltaisia kahjoja, jotka raottavat oveaan vielä hieman lisää.

Bumba on piristänyt meitä kaikkia. Mielestäni Tomppa ei ollut mikään eläinihminen, ja on aina pitänyt meidän koiria prinsessan projektina.

Kun Bumba saapui, Tompankin sydän suli.

Viides vuosi?

Jaa-a, mitä tahansa voi tapahtua. Elämä saattaa pitää meidät paikoillaan, tai polku voi johtaa meidät johonkin muualle. Harvemmin me suunnitellaan kovin paljoa etukäteen.

Mutta pysykää kuulolla, kyllä me hullut täällä koko ajan suunnitellaan :D

HumbanBumba

Rakkaita ja vielä rakkaampia ystäviä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusia ystäviä.