Morjens 2018!

Viimeiset kolme viikkoa on painettu tukka putkella. Jos on satanut, ollaan menty, ja kun ei ole satanut, sitten vasta ollaankin paineltu menemään.

Esikoinen on nyt saateltu kohti seuraavaa seikkailua Marokon Taghazoutissa, ja elämä saattaa pienoisesti rauhoittua. Ikävähän tässä taas kaivertaa rintaa, mutta olen onnellinen että tyyppiä on myös purrut matkakärpänen. Elämä pitää elää nyt, eikä sit.

Joka vuodenvaihde tulee ajatelleeksi, että seuraava vuosi on taatusti helpompi. Kunnes taas vuoden lopussa huokailee, että huh mikä vuosi.

Niin se oli tämäkin, aikamoista vuoristorataa. Pahimmilta vaurioilta sentään vältyttiin, vaikka jokunen rytmihäiriöi yllättikin.

Mutta tätä kutsutaan elämäksi.

Voisi jo kutsua huurteiseksi ;)

Vuoden 2018 ilot ja haasteet:

Haasteet:

• Vuosi 2018 oli meillä kobrien vuosi, lue vaikka täältä tai täältä. Parhaimpina viikkoina törmättiin tontilla pariinkin otteeseen kobriin, ja vaikka selvittiin kaikista voittajina, kolme kertaa koiran silmät sai osumaa. 
• HumbanBumban krooninen munuaisvika. Ensin Bumba oli niin lähellä kuolemaa, että veikkaan sen olleen vain parista tunnista kiinni. Niin silminnähtävä ja nopea oli romahdus (lue täältä). Onneksi ystävämme eläinlekuri on maailman paras, ja valvoi kolme yötä ja päivää Bumban rinnalla.
• Viisumireissut. Miten niihin voikaan mahtua niin paljon säätöä? Jos meidät joku päivä käännytetään rajalta, en ihmettelisi yhtään (katoppa vaikka täältä).
• Surulliset uutiset on vetänyt mielen matalaksi moneen otteeseen. Ja viimeksi aivan pari päivää sitten. Levätkää rauhassa he, jotka siirtyivät vihreämmille niityille ja voimia taisteluun muille rakkaille.
• Juniorin koulun konkurssi laittoi koko palettia vähän uusiksi. Onneksi meidän perhe ei menettänyt rahojaan konkurssissa, kuten niin monelle muulle perheelle kävi. Juniori siirtyi opiskelemaan Kulkurikouluun yhdeksättä luokkaa, ja voin vannoa ettei kotikoulu ole yhtään helppoa. Hermot on olleet riekaleina sen tuhat kertaa ainakin.
• Juniorin Chikungunya-virus ja muutaman päivän sairaalakeikka. Onneksi tämä virus päästi näillä näkymin melko helpolla, eikä pahimmista nivelkivuista ole tarvinnut kärsiä.
• Mummonmökin etsiminen ei tuottanut tulosta, vaikka Tomppa vartavasten Suomessa kävikin. Mutta hiljaa hyvä tulee, tai niin ainakin vielä toivon. Mä yritän aina nähdä tienviittoja kaikessa, mutta en silti suostu vielä hyväksymään, ettei meidän olisi tarkoitus saada omaa tönöä Suomesta. UGH!

Onneksi joulukuussa on paistanut myös aurinko. Tässä Maenam beach.

Miska ja footballgolfia eksoottisissa ympyröissä.

Vuoden paras hetki, Jesse saapuu saarelle <3

Ilot:

• Meidän tiimi on ihan paras! Mikään ei voita niitä hetkiä, kun saadaan esikoinenkin saarelle ja voidaan porukalla nauttia toisistamme. Tänä vuonna ollaan vietetty yhdessä 24/7 noin 2,5 kuukautta, vaikka esikoinen asuukin Suomessa. Se on paljon se, enkä usko että vaikka oltaisiin kaikki Suomessa, yhteistä aikaa olisi yhtään enempää. Voisi olla jopa vähemmän, sillä lähellä on liian kaukana.
• Paikalliset ajokortit, joitten hankkiminen onnistui jostain syystä olemaan sekin täynnä säätöä. Nyt niitä löytyy jopa juniorilta.
• Blogi täytti kome vuotta. Kiitos huikeasta matkasta kaikille teille, olette ihan parhaita!
• Uudet ystävät Balin reissulta Minna & Juha. Olipas mahtavaa tavata vihdoin livenä!
• Hullut fillaristit Markus, Dan ja Kelly. Nämä Euroopasta Uuteen Seelantiin pyöräilevät kaverukset pyörähti viidakkotalossa neljän päivän verran, ja olihan se mahtaavaa. Mikään ei ole hienompaa, kun tavata upeita ihmisiä ja päästä osaksi heidän unelmiensa matkaa. 
• Matkamies Kurre ja Anont. Blogiin silloin tällöin kirjoittava matkamies Kurre muutti suruksemme Chiang Maihin, ja jätti kyllä aikamoisen aukon Samuille. Me käytiin yhdellä viisumireissulla moikkaamassa Kurrea ja Anontia Chiang Maissa, ja jos Kurre ei ehdi tulemaan tänne, sinne on mentävä uudestaan. 
• Uskokaa tai älkää, voitin Jokerissa 500€. Vielä enemmän mysteeri on se, että heräsin yhtenä aamuna pää täynnä numeroita. Näitä numeroita olen sitten käyttänyt eri peleissä, ja vaikka jättipotti antaa vielä(kin) odottaa itseään, jokaisella pelillä olen jotain ropoja voittanut. Jättipottia odotellessa ;)

Sellainen vuosi se. Nyt nenä kohti uutta vuotta ja sen mukanaan tuomia seikkailuja.

Se mitä kristallipallossa tällä hetkellä näkyy, on aika hurjaa ja villimmistä ajatuksista ei uskalla avautua tässä kohtaa vielä enempää. Sillä meistähän ei koskaan tiedä.

Kiitos teille vuodesta 2018! Te olette aina vaan ihan parhaita.

Toivon että vuosi 2019 pitelee teitä silkkihansikkain, ja tuo tullessaan säkkikaupalla toteutuneita unelmia!

Frisbeegolfia niinikään eksoottisissa maisemissa. Jesse ja Tomppa.

Tossa toi mun kristallipallo. Siitä mä käyn aina kurkkimassa ;)