Säädön määrä on vakio, mutta välillä yllätän jopa itsenikin

'Äiti, sä olet ajanut kaksi tuntia väärään suuntaan'.

Toivoin hiljaa mielessäni että juniorin kommentti oli vitsi. Vaikka olin kyllä itsekin jo miettinyt jotain mätää reitissä olevan.

Väsyneenä ei pitäisi lähteä mihinkään, eikä ainakaan ajamaan autoa. Vielä vähemmän liian tiukalla aikataululla.

Vaikkei aikataulun ja reissusuunnitelman tällä kertaa pitänyt aiheuttaa harmaita hiuksia vaan kerrassaan päinvastoin, niin siinä nyt kuitenkin pääsi taas käymään.

En ymmärrä miten edes onnistuin. Ajaa nyt kaksi tuntia väärään suuntaan? Huoh...

Kun Samuilta lähtee, pitää ensin ottaa lautta.

Rajajuoksu nro mitä lie

Ajattelin ensin, että tästä rajajuoksusta ei saa mitään jutun aihetta, sillä kolme kuukautta sitten käväistiin juniorin kanssa samassa paikassa.

Enpä paljoa enempää olisi voinut olla väärässä.

Vaikka oli uuden karheat silmälasit mukana, ensimmäistä kertaa myös ajamista varten hankitut, ja kyseinen reittikin ajettu moneen kertaan. Jopa kaksin juniorin kanssa.

Mutta kun se pirulainen nukkui koko alkumatkan. Seli seli - myönnän itsekin. Puhelimen navigaattori toimii täällä mainiosti, mikäli siihen vaan näppäilee oikean osoitteen. Joku valitsi siis navigaattorista väärän kohteen.

Eikä se ollut juniori.

Kun juniori sitten herättyään lausui kohtalokkaat sanat 'olet ajanut kaksi tuntia väärään suuntaan', meinasi itku päästä. Äkkiä auto ympäri ja navigaattoriin uusi osoite. Ja taas ajoaikaa oli reilusti yli neljä tuntia sen kahden sijaan, mitä siinä kohtaa matkaa olisi pitänyt olla.

Grand Andaman clubin parvekkeelta Mergui saaristoon

Ja mehän myöhästyttiin

Oltiin siis menossa Myanmarin puolelle Mergui saaristoon, ja tarkemmin vielä Grand Andaman Clubin casinolle. Sitä ennen on leimattava itsensä ulos Ranongin raja-asemalla.

Kun viimein saatiin auto parkkiin raja-asemalle, ensimmäiset työntekijät jo huuteli että 'Too late, no foreigners, too late'!

Yksi sanoi että viimeistään neljältä pitää olla, toinen ehdotti että viideltä. Me oltiin kuudelta ja immigrationin pamppu ei ollut enää paikalla.

Ehkä me oltiin riittävän säälittävä näky, sillä yksi miehistä otti luurin käteen ja alkoi kuumeisen soittelun johonkin. Meidät käskettiin istumaan alas ja odottamaan.

Kello tuli seitsemän, ja sitten kahdeksan. Musta jeeppi kurvasi pihaan, ja sieltä hän nousi. Äkäisen näköinen rouva päällikkö kulmakarvat rutussa astui taloon ja istahti immigrationin luukun taakse jatkamaan meidän mulkoilua.

Kun hiljaisen painavaa tuijottelua oli kulunut vielä sen puoli tuntia, rouva kutsui meidät puhutteluun.

Miksi olette täällä näin myöhään? Olette käyneet täällä ennenkin, kyllä teidän pitäisi tietää että viiden jälkeen muukalaisilla ei ole saarelle mitään asiaa. Sitä paitsi, olin neuvotteluissa ja nyt piti teidän takia keskeyttää ne ja ajaa tänne.

Tuntui satavarmasti siltä, että on alettava etsiä uutta majapaikkaa ja yritettävä seuraavana päivänä uudestaan. Nälkäkin oli niin kova että näköä haittasi.

Mutta ihan oma vika. Harmitti jo itseänikin että rouva joutui meidän takia ajamaan paikalle. Siksi yllätyin täydellisesti, kun rouva jatkoi...

Tämä on sitten vihoviimeinen kerta, kun tulette tänne näin myöhään!

Ja rouva löi passeihin maastapoistumisleimat. Hymyä ei irronnut surkuhupaisalle navigoinnille, mutta laivapojat oli meidän puolella. Hurraa huutojen saattelemana hypättiin pieneen veneeseen kohti yön mustaa merta.

Vähän jänskätti vielä venematkalla, kun juniorilta kiellettiin kännykän käyttö ja vene lipui kohti casinosaarta yhtä pimeänä kuin iltakin. Miksi ei saanut käyttää kännykkää ja miksi veneessä ei ollut valoja, se jäi ikuiseksi mysteeriksi.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Reissussa rähjääntynyt ja moneen otteeseen nuhdeltu rouva väsähtäneen kartturinsa kanssa pääsivät illalliselle casinolle, sekä tietenkin vähän pelaamaan. Niitten kolmen kuukauden oleskeluleimojen lisäksi, jota varten sinne oli mutkan kautta mentykin.

Tästä linkistä muuten Andaman clubista ja edellisestä reissusta lisää.

Miska pääsi voittamaan muutaman kympin kasinolta

Aamunuhtelut

Mä niin toivoin että rouva äkäinen ei olisi aamulla meitä vastaanottamassa, mutta siellähän tuo tomera täti törötti. Olin ajatellut varmuuden vuoksi ostaa tomeralle tädille jonkun makeisrasian, mutta kun immigrationin tiski oli täynnä 'NO TIPS' -kylttejä, jätin makeiset taxfree -myymälään.

Kun päästiin luukulle, jatkoimme siitä mihin edellisenä iltana jäätiin;

Rouva: Kerropas nyt vielä kerran, mitä varten te oikein myöhästyitte?

Minä: No kun laitoin navigaattoriin Grand Andaman Resortin, ja sitten ajeltiin kaksi tuntia väärään suuntaan.

Nyt rouvalla oli jo hauskaakin. Samoin muilla virkailijoilla ja jonottajilla. Sillä pitihän tomeran tädin jakaa meidän häpeä muillekin.

Grand Andaman Resorthan sijaitsee aivan muulla, kuinka et sitä nyt älynnyt?

No niinpä. Liian väsynyt, liian huono näkö, uudet rillit ja mitä näitä selityksiä nyt oli. Niin, ja kartturikin vielä nukkui.

Ja tämä oli sitten vihoviimeinen kerta, ymmärrätkö? Ensi kerralla en tule pelastamaan teitä!

Yes ma'am. I'm so sorry. 

Ja sitten auto kohti Samuin lauttaa.

Me ei sitten muuten ajeta metriäkään, ennen kuin olen tuplatsekannut sen sun navigaattorin reitin - totesi vielä juniorikin.

Mutta taas on leimat passissa ja yksi kokemus lisää pakollisten viisumijuoksujen joukkoon. Kaikkea sitä voi näköjään sattua.

Tänään piti esikoisen tulla saarelle, vaan olihan tuokin iltalento Phuketista Samuille peruttu. Onneksi Bangkok Airways hoitaa aina homman kotiin, ja esikoinen on viety neljän tähden hotelliin yöpymään ja odottamaan huomisen lentoa.

Joku mättää nyt tässä meidän paletissa. Viime aikoina on ollut kieltämättä turhan paljon vastoinkäymisiä. Laivan kurssi on siis pielessä, joten siihen on nyt tehtävä muutoksia. Ja itsestähän se lähtee, eikö niin?

Ei juma miten kova ikävä esikoista on ollutkin, ja vielä yksi yö pitää odottaa...

Viidakkotalon joulukuusi nro 2. Ensimmäinen kuoli pystyyn.

Ja meidän rakas munapää<3