Meidän viidakkotiellä vipeltää kahdeksan rääpälekoiraa emonsa kanssa. Aivan tässä naapurissa ne eivät asustele, vaan puolen kilometrin
päässä päättyvän viidakkotien huipulla. Siellä missä Canope Adventuren
vaijeriliukupaikka sijaitsee. Canopen pojat ovat huolehtineet kahdesta
koirasta, joista toinen on jossain vaiheessa päätynyt 'treffeille'. Ja kuten koiratreffeillä usein käy, on lopputuloksena paljon lisää koiria.
Olen yrittänyt pysyä kaukana pennuista, sillä kolmessa omassa hurtassakin riittää haastetta. Kovimmatkaan yritykset eivät kuitenkaan aina riitä, ja tätä ihmeteltiin pari päivää sitten palattuamme omien koirien kanssa rantaretkeltä.
Saatiin auto parkkiin, koirat pihalle ja sähköportti kiinni. Sisälle taloon ei kuitenkaan ollut asiaa, sillä kateissa ollut puutarhurimme Panom oli tällä välin löytänyt talolle ja lukinnut meidät ulos. Ulko-oven eteen vedetyt valurautaiset kalterit blokkasivat sisäänpääsyn täydellisesti, etenkin kun kalterit oli viimeistelty järeällä munalukolla. Vaikka avain munalukkoon löytyykin, ei se auttanut nyt. Avain oli talon sisällä.
Terassilla istuessamme alitajuntaa häiritsi kovin kimeä ääni, josta lähdimme koirien kanssa ottamaan tarkemmin selvää. Mistä se tuli ja mikä se oli? Vienoja normaalista poikkeavia ääniä kuului portin luota useampikin ja koirien villi käyttäytyminen portin lähiympäristössä vahvisti sen, että jotain siellä piileskelee.
Ja näinhän se oli. Betoniaidan alla kulkevasta vesikourusta kurkisti ensin pieni musta pää ja tarkempi kaivaminen toi esiin paljon pörröisemmän ruskean kuontalon. Kaksi koiranpentua meidän vesikourussa, kaukana kotoaan. Sattumaako?
Tuskin, sillä näin täällä toimitaan. Ei olla ensimmäisiä eikä taatusti viimeisiä farangeja, joitten portaille kannetaan koirarääpäleitä siinä uskossa, että farangi hoitaa. Sillä usein farangi hoitaakin.
Tällä hetkellä meidän huusholliin ei mahdu yhtäkään koiraa lisää, joten palautettiin pennut Canopen pojille. Kahdeksasta pennusta on kuulemma jäljellä vielä kuusi, sillä kahdelle on löytynyt jo koti. Täällä ollaan nyt sitten kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että näille lopuillekin löytyy vielä rakastava koti jostain muualta kuin meidän aitojen sisältä. Kolmen koiran ulkomaille viennissä riittää jo haastetta ja rahareikää, mikäli päätämme vielä jonakin päivänä vaihtaa maisemaa.
Lähellä oli ettei meillä olisi nyt viisi päivien ilostuttajaa. Kun sille tielle lähtee, voi käydä kuten Elfesworldin Elisabethille. Hänellä on koiria jo yli 600 (kissat siihen päälle), ja kaikki alkoi vuosia sitten kadulta adoptoidusta Madame-koirasta, joka eli kunnioitettavat 17 vuotta Elfen kanssa.
Onneksi on Elfe, sillä hän tekee upeata työtä katukoirien kanssa. Toisin kuin monet järjestöt, Elisabeth ei palauta koiria kadulle hoidettuaan ne kuntoon, vaan pyrkii löytämään kaikille resupekoille loppuelämän kodit. Koko tärkeä homma pyörii pelkästään lahjoituksilla, joten en pane yhtään pahakseni, mikäli haluat lahjoittaa toimintaan vaikka euron tai pari. Täällä pienelläkin summalla saa jo paljon hyvää aikaiseksi.
Tästä vielä Elfesworldin FB-sivuille. Huom! Nämä sivut ovat saksaksi, mutta skrollaamalla hieman, löytyy päivityksistä ja tiedoista myös englanninkieliset tekstit.
Putouksen mysteerimies
Mysteeri alkoi muutama viikko sitten koirien yöllisillä haukunnoilla. Alkuun herätyksiä tapahtui vain öisin vaihtelevin kellonajoin, sittemmin niitä tuli myös iltaisin. Mutta kuitenkin aina pimeän laskeuduttua. Ajan myötä oli varmaa, että aina pimeän laskeuduttua joku hiippailee aitojen lähettyvillä.
Alkuun se hieman pelotti. Kuka hän on ja minkä takia pyörii umpipimeässä viidakossa? Täällä ei ole valoja lähimaillakaan, joten kaverilla on varmaan pahat mielessä. Onneksi on koirat, sillä ilman näitä olisin tuskin suostunut viettämään iltaa yksin talolla.
Sitten asia alkoi hahmottumaan.
Ensin huomasimme kivistä tehtyjen rappusten ilmestymisen joen töyräälle. Sitten ihmettelimme tiipii rakennelmaa puun ympärillä. Vasta kun paikalle ilmestyi nuotion jälkiä, peittoa, eväitä, puukkoja ja Buddhapatsas, homma oli selvä. Joku on muuttanut meille.
No ei onneksi aivan meille, mutta siihen kohtaan putousta, jossa käymme koirien kanssa aamuisin uimassa. Aivan tähän viereen kuitenkin.
Mutta hän ei ole siellä enää aamuisin. Ainoastaan tavarat kielimässä illan paluusta. Hyvä paikkahan siinä on suojassa kaikelta, mutta silti käy hieman sääliksi. Miksi asua siellä? Mihin hän katoaa aamuisin? Onko hänellä töitä? Voiko hän olla juuri se lähimmän Family martin edessä rahaa pummaava juoppo? Vai joku muu elämän kolhima.
Meillä on Tompan kanssa molemmilla yhdet epäillyt. Tomppa on nähnyt lähettyvillä hippifarangin, kun taas itse olen nähnyt mopolla liikkuvan vanhemman thaikkumiehen.
Mutta selviääkö mysteerimies koskaan, sitä ei tiedä kukaan. Ja voihan hän olla nainenkin...
4
Olen yrittänyt pysyä kaukana pennuista, sillä kolmessa omassa hurtassakin riittää haastetta. Kovimmatkaan yritykset eivät kuitenkaan aina riitä, ja tätä ihmeteltiin pari päivää sitten palattuamme omien koirien kanssa rantaretkeltä.
 |
| Sisään ei ollut asiaa. |
Saatiin auto parkkiin, koirat pihalle ja sähköportti kiinni. Sisälle taloon ei kuitenkaan ollut asiaa, sillä kateissa ollut puutarhurimme Panom oli tällä välin löytänyt talolle ja lukinnut meidät ulos. Ulko-oven eteen vedetyt valurautaiset kalterit blokkasivat sisäänpääsyn täydellisesti, etenkin kun kalterit oli viimeistelty järeällä munalukolla. Vaikka avain munalukkoon löytyykin, ei se auttanut nyt. Avain oli talon sisällä.
Terassilla istuessamme alitajuntaa häiritsi kovin kimeä ääni, josta lähdimme koirien kanssa ottamaan tarkemmin selvää. Mistä se tuli ja mikä se oli? Vienoja normaalista poikkeavia ääniä kuului portin luota useampikin ja koirien villi käyttäytyminen portin lähiympäristössä vahvisti sen, että jotain siellä piileskelee.
Ja näinhän se oli. Betoniaidan alla kulkevasta vesikourusta kurkisti ensin pieni musta pää ja tarkempi kaivaminen toi esiin paljon pörröisemmän ruskean kuontalon. Kaksi koiranpentua meidän vesikourussa, kaukana kotoaan. Sattumaako?
 |
| Vähän rohkeampi pentu... |
 |
| ja hieman arempi pentu. |
 |
| Aika lutuinen parivaljakko. |
Tuskin, sillä näin täällä toimitaan. Ei olla ensimmäisiä eikä taatusti viimeisiä farangeja, joitten portaille kannetaan koirarääpäleitä siinä uskossa, että farangi hoitaa. Sillä usein farangi hoitaakin.
Tällä hetkellä meidän huusholliin ei mahdu yhtäkään koiraa lisää, joten palautettiin pennut Canopen pojille. Kahdeksasta pennusta on kuulemma jäljellä vielä kuusi, sillä kahdelle on löytynyt jo koti. Täällä ollaan nyt sitten kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että näille lopuillekin löytyy vielä rakastava koti jostain muualta kuin meidän aitojen sisältä. Kolmen koiran ulkomaille viennissä riittää jo haastetta ja rahareikää, mikäli päätämme vielä jonakin päivänä vaihtaa maisemaa.
Lähellä oli ettei meillä olisi nyt viisi päivien ilostuttajaa. Kun sille tielle lähtee, voi käydä kuten Elfesworldin Elisabethille. Hänellä on koiria jo yli 600 (kissat siihen päälle), ja kaikki alkoi vuosia sitten kadulta adoptoidusta Madame-koirasta, joka eli kunnioitettavat 17 vuotta Elfen kanssa.
Onneksi on Elfe, sillä hän tekee upeata työtä katukoirien kanssa. Toisin kuin monet järjestöt, Elisabeth ei palauta koiria kadulle hoidettuaan ne kuntoon, vaan pyrkii löytämään kaikille resupekoille loppuelämän kodit. Koko tärkeä homma pyörii pelkästään lahjoituksilla, joten en pane yhtään pahakseni, mikäli haluat lahjoittaa toimintaan vaikka euron tai pari. Täällä pienelläkin summalla saa jo paljon hyvää aikaiseksi.
Tästä vielä Elfesworldin FB-sivuille. Huom! Nämä sivut ovat saksaksi, mutta skrollaamalla hieman, löytyy päivityksistä ja tiedoista myös englanninkieliset tekstit.
 |
| Panom löytyi pienen etsinnän jälkeen ja saatiin ovetkin auki. |
Putouksen mysteerimies
Mysteeri alkoi muutama viikko sitten koirien yöllisillä haukunnoilla. Alkuun herätyksiä tapahtui vain öisin vaihtelevin kellonajoin, sittemmin niitä tuli myös iltaisin. Mutta kuitenkin aina pimeän laskeuduttua. Ajan myötä oli varmaa, että aina pimeän laskeuduttua joku hiippailee aitojen lähettyvillä.
Alkuun se hieman pelotti. Kuka hän on ja minkä takia pyörii umpipimeässä viidakossa? Täällä ei ole valoja lähimaillakaan, joten kaverilla on varmaan pahat mielessä. Onneksi on koirat, sillä ilman näitä olisin tuskin suostunut viettämään iltaa yksin talolla.
Sitten asia alkoi hahmottumaan.
Ensin huomasimme kivistä tehtyjen rappusten ilmestymisen joen töyräälle. Sitten ihmettelimme tiipii rakennelmaa puun ympärillä. Vasta kun paikalle ilmestyi nuotion jälkiä, peittoa, eväitä, puukkoja ja Buddhapatsas, homma oli selvä. Joku on muuttanut meille.
No ei onneksi aivan meille, mutta siihen kohtaan putousta, jossa käymme koirien kanssa aamuisin uimassa. Aivan tähän viereen kuitenkin.
Mutta hän ei ole siellä enää aamuisin. Ainoastaan tavarat kielimässä illan paluusta. Hyvä paikkahan siinä on suojassa kaikelta, mutta silti käy hieman sääliksi. Miksi asua siellä? Mihin hän katoaa aamuisin? Onko hänellä töitä? Voiko hän olla juuri se lähimmän Family martin edessä rahaa pummaava juoppo? Vai joku muu elämän kolhima.
Meillä on Tompan kanssa molemmilla yhdet epäillyt. Tomppa on nähnyt lähettyvillä hippifarangin, kun taas itse olen nähnyt mopolla liikkuvan vanhemman thaikkumiehen.
Mutta selviääkö mysteerimies koskaan, sitä ei tiedä kukaan. Ja voihan hän olla nainenkin...
 |
| koirien uimapaikka |
 |
| ja uimapaikalle ilmestynyt majapaikka |
 |
| ja pieni Buddha suojelemassa mysteerimiestä. |
