Lähtee muuten kuin purkka tukasta!

Mulla oli parikymppisenä vanha Corollan rotjake, joka käynnistyi kun huvitti. Välillä myöhästyin töistä, välillä en päässyt töistä yöksi kotiin.

Lähtee muuten kuin purkka tukasta

- sopi Corollaan kuin nappi silmään.

Mutta sellaista se elämä silloin oli.

Ei silloin mikään ollut niin justiinsa. Kunhan nyt oli vähän sinne päin.

Edes välillä.

Nykyään - TÄÄLLÄ - moni asia muistuttaa nuoruuden kaaoksesta. MIKÄÄN ei ole just eikä melkein.

Ei niin mikään. Sa*tana.

Yritä tässä nyt sitten selvitä.

Suomeen siis, huhtikuun puolessa välissä.

Frouvan mopo

Ne h*lvetin yksinkertaiset jutut

Ne nyt varsinkaan ei mene putkeen.

Me ostettiin puolitoista vuotta sitten pari mopoa. Nyt ne pitäisi myydä, ja sitä varten täytyy olla omistajan paperit.

Kahden mopon papereita lähdettiin hakemaan samaan aikaan jo jokunen kuukausi sitten. Toisen paperit tuli heittämällä, toisen ei vieläkään. Ja niitä sentään haettiin samasta virastosta.

Kukaan ei tiedä miksi.

Ei edes minkä lie liikenneviraston (tai kuljetusviraston, who knows) asiaa hoitava rouva.

Samoja papruja on nyt viety sinne moneen kertaan.

Next week, next week...

Ja seuraavalla viikolla sama juttu.

Ei tässä nyt tiedä itkisikö vai nauraisiko. Ehkä kuitenkin nauraisi, jos ei olisi deadlinea. Mutta mopoa ei osta kukaan, ilman niitä helvetin omistajapapereita, joita täällä greenbookiksi kutsutaan.

Viidakkokoira Boo

Surusilmä Salsa ei taida haluta Suomeen

Entäs sitten koirien paperit?

Niitä metsästäessä tässä jo ollaankin oltu hermoromahduksen partaalla. Enkä valehtele yhtään, kun kerron jo pari kertaa turvautuneeni Ataraxiin (rauhoittava), ihan vaan ettei tarttis koko yötä pohtia kaikkia mahdollisia eteen tulevia mutkia.

Ja sitä hupenevaa aikaa.

Rabiespaperit on kunnossa. Mikrosirut on kunnossa ja papereissa oikein laitettuina. Voin vannoa ettei sekään olisi ihme, että mikrosirun numero on laitettu papruihin väärin, ja siksi Suomeen matkalla ollut koira on jäänyt tänne. Odottamaan että se sama paperi tulisi takaisin oikealla mikrosirunumerolla.

Näin kävi ystävällemme, jonka koira on täällä odottanut oikeita papereita jo PITKÄÄN. Onneksi koira on sentään hyvässä hoidossa.

Me ollaan nyt jo kuukausia odotettu mikrosirusertifikaatteja kahdelle koiralle. Eikä siinäkään mitään, paitsi että deadline. Koiratkin olisi saatava Suomeen huhtikuun puolessa välissä. Lentoliput on ostettu ja koirillekin paikat koneessa varattu.

Mikrosirusertifikaattien ensimmäiset versiot tuli toisen koiran osalta väärällä syntymäajalla. Tämä asia saatiin korjatuksi parin viikon odottelulla ja sertifikaatteihin eläinlääkärin allekirjoitukset LEIMOINEEN.  Kunpa tietäisittekin kuinka kova juttu leimat Thaimaassa on.

Mutta sitten jossain vaiheessa jonkun silmä vältti, ja vaivalla oikeilla tiedoilla laaditun sertifikaatin yli käveli kissa. Ja eläinlääkärin laittamat märät LEIMAT olivat muisto vain. Nyt on kissan käpälän jäljet dokumentoitu märällä leimalla sertifikaattiin,

Ei v*tuta yhtään. Saa nähdä milloin lääkärillä on seuraavaksi aikaa LEIMATA ja allekirjoittaa kolmannet sertifikaatit.

Ja mitä niille sitten käy...?

Ai että.

Lähtee muuten kuin purkka tukasta. Sellaista se asioitten hoitaminen täällä on.

Bumba ja kummalliset nukkumisasennot

Kissan tassun sotkema sertifikaatti