Voiton puolella

Kaikkihan meinasi mennä ihan persiilleen viime sunnuntaina, kun täkäläinen apurimme koira-asioissa teki yllättävät oharit.

Tai kun tarkemmin ajatellaan, ei ne oharit sitten loppupelissä niin yllättävät olleetkaan. Sen verran tässä on ollut säätöä koirien papereitten ja sertifikaattien kanssa (jotka siis apurimme on hoitanut kyseenalaisella menestyksellä), että jotain tällaista viime hetken paskaa saattoi odottaakin.

Mikään ei ole mennyt putkeen. Eikä toiseen tai kolmanteenkaan putkeen, mutta sellaista se kai täällä on.

Tämä viimeinen niitti oli kuitenkin liikaa. Ei se Tomppakaan ihan pienestä hermostu, mutta tämän jälkeen alkoi pienimuotoiset murhasuunnitelmat.

No vähintään mykkäkoulu nyt ainakin. Rouva 'S':n kanssa ei enää kommunikoida. Ei sitten niin ikinä.

Viimeinen niitti meni näin:

Rouva 'S':n piti järjestellä meidän koirien cargokuljetus Bangkokiin, koska hän tuntee tarvittavat tyypit. Näin hän asiaa mainosti.

Meidän piti saada rouvalta sunnuntaina aamupäivällä tieto, mihin aikaan maanantaina koirille löytyy tilaa jostakin Bankkarin suuntaan menevästä lentokoneesta.

Soittoa ei kuulunut, joten laitoin rouva 'S':lle messengerillä kyselyä. Vastausta saatiin odottaa monta tuntia ja vuorokaudesta tunnit vähenivät. Kun vastaus viimein tuli, se oli seuraava:

Olen nyt kuumeessa, joten hoitakaa itse asia.

Että mitä v*ttua nyt taas?!

Monta helvetin tuntia oli kulunut turhaan, ja paikat koneissakin varmasti vähentyneet. Olisihan rouva voinut vaikka ensimmäiseksi aamulla varoitella meitä, vaan kun ei.

Se mikä stressitasossa oltiin saatu vähennettyä muutaman päivän aikana, palasi korkojen kera takaisin.

Ja voin luvata, ettei Bangkok Airwaysin cargossa kukaan puhu edes englantia!

Koirat oli kuitenkin saatava Bangkokiin seuraavana päivänä, joten joku rautalanka oli otettava käyttöön. Onneksi meillä on maailman paras Sopa, joka vietti puhelimessa hetken jos toisenkin komentaen thaimaaksi toivottomia cargon työntekijöitä.

Ne koirat lähtee huomenna Bangkokiin jollakin lennolla, ja te pidätte siitä huolen!

Ja kiitos Sopan päättäväisyyden, näin myös tapahtui.

Jamesin lähetti vielä rauhoittavan kuvan haettuaan koirat BKK:n kentältä.

Voiton puolella

Koirat saapuivat Bangkokiin maanantaina, josta Relo4Pawsin James kävi ottamassa karvakorvat hoiviinsa.

Eilen tiistaina James käytti koirat viimeisessä lääkärintarkastuksessa, ja koirat saivat tarvittavat paperit ja luvat matkustaa Suomeen.

Ja voin muuten koko sydämestäni suositella Relo4Pawsia, jos ikinä koskaan milloinkaan olette kuljettamassa koirianne Thaimaasta Suomeen! Ja vastaavasti voin varoittaa, että missään yhteydessä ei kannata olla tekemisissä paikallisen Dogs and Cats rescuen kanssa - mikään ei ole, eikä mene kuten pitäisi.

Tomppakin hyppäsi siiville ja lensi eilen Bangkokiin. Hänellä yö meni lentokentän läheisessä hotellissa odottaen ja ehkä vähän stressatenkin tämän aamun Suomen lentoa.

Mutta sinne ne sitten viimein häipyivät, Tomppa ja koirat. Aeroflotin kyydillä kohti elämänsä suurinta seikkailua.

Viidakkotalo jäi kobrien armoille.

Tuli on ollut persiissä viimeisen viikon

On juostu paikasta toiseen, myyty tavaraa ja siivottu hulluuteen asti viidakkotaloa. En mitenkään voi tajuta, kuinka vajaassa kahdessa vuodessa kaiken maailman rompetta kertyikin niin paljon.

Aivan varmasti vähempikin roina olisi riittänyt.

Muuttaminen ei ole herkkua koskaan, mutta tämä muutto on ollut vaikein kaikista juuri koirastressin takia. Ehkäpä tässä jonain päivänä vielä pystyy nukkumaankin. Ainakin se olisi kovin toivottavaa, sillä kohta en enää uskalla katsoa peilistä tuijottavaa väsynyttä ruttunaamaa.

Ollaan me onneksi ehditty viettämään myös pari aivot narikkaan hetkeä kaiken juoksemisen keskellä. On vietetty viimeisiä jameja ja ikävöity jo etukäteen tänne jääviä tyyppejä. Maanantaina vietettiin Sopassa pienimuotoisia läksiäisiä, ja ne olikin sitten astetta kosteammat bileet.

Sen tuntee nahoissaan vielä tänäänkin.

Pauliina tuli lomalle, eikä sen nyt näin pitänyt mennä. Itselläni oli ruhtinaalliset kolme tuntia aikaa viettää Pauliinan kanssa ennen hänen siirtymistään Phanganille viikoksi. Sinne mullakin oli suunnitelmissa ehtiä, mutta aika ei vaan riitä.

Moni juttu pitää vielä hoitaa. Miska juoksee ysiluokan päättökokeissa hiki valuen, itse yritän hoitaa vielä viimeisiä tavaroitten myyntejä ja lahjoituksia.

Jos tässä ehtisi vielä edes yhdeksi päiväksi vaikka rannalle, ennen kuin minun ja Miskan lento ensi viikon tiistaina koittaa.

Saa nähdä mikä siellä odottaa ;)

Reipas koululainen Miska työn touhussa.

Jos sitä vielä edes kerran ehtisi rannalle?