Kyllä maalla on mukavaa - ainakin välillä

Kyllä maalla on mukavaa, mutta ei täältä silti mitään maitoa laiteta tulemaan. Vaikka tässä yllättäen 'pientilallisia' ollaankin, mitään lehmiä ei pihapömpeliin tule. Kukas niitä sitten hoitaisi, kun on taas ihan pakko lähteä.

Sinne missä on lämmintä. Sinne missä nenä ei vuoda.

Se hetki tulee sieltä varmasti, mutta se ei ole vielä.

Usko tähän maaseutupäätökseen meinasi olla koetuksella alle kymmenen asteen viimoissa, mutta sitten lämpöaalto tuli ja pyyhkäisi yli Kemiönsaaren. Ja elämä näytti heti aivan toisenlaiselta.

Äkkiä piti löytää joku pölyinen ulkopöytä piharakennuksen uumenista, ja tuolitkin. Ihan sama millaiset ja vaikka kuinka epäsopivat toisilleen. 'Helleaallosta' oli otettava kaikki irti.

Naapurissa seisova autiotalo

Piharakennusta kutsutaan verstaaksi, sillä Brunolla on joskun muinoin ollut siellä ihan kunnioitettava keksijän verstas. Siellä olevat laitteet ovat kylläkin Brunon itsensä tekemiä, joten niitä ei kukaan ulkopuolinen uskalla käyttää. Saatika osaa. Meidän tuurilla saattaisi käynnistettäessä lentää vaikka pultti otsaan.

Mutta verstaasta löytyi pihalle pieni punainen pöytä, täsmälleen sellainen mikä meidän suvun mökissä taannoin oli. Sellainen punainen ja isojen rakojensa takia epäkäytännöllinen, mikäli tiedätte mitä tarkoitan.

Ei niihin aikoihin mitään polyrottinkeja ollut, eikä upottavia sohvaryhmiä. Silloin istuttiin ahtaasti pienellä kuistilla ja lusikoitiin pöperöt naamariin alta aikayksikön.

Toista se on nyt, mutta meidän vanhan talon pihaan ei polyrottingit sovi. Eripariset pinnatuolit, ladon ovesta tehty pöytä, vanhasta putkiradiosta värkätty krassilaatikko. Sellainen vanhan pientilan tyyli tulee varmasti olemaan.

Verstaasta löytyneet tuolit ja pöytä

Radion raato kelpasi krassille kesäkodiksi

Loputon pihaprojekti ja pari muutakin

Kun ei tiedä mitä puutarha pitää sisällään, on maltettava odottaa. Toiset sanoo että jopa muutama vuosikin, mutta siihen ei meikäläisen hermot riitä. Joten olen heilutellut pientä lapiota maltilla.

Talon edelliset omistajat kävivät eilen täällä tyhjentämässä ne viimeisetkin tavarat, jotka halusivat mukaansa. Loppu on siis meidän.

Myös puutarhan perällä lojuva iso kela vesiputkea. Sekä parit lasten rattaat, läjä suksipareja, vanhoja hokkareita ja kaunoluistimia. Vanhoja patjoja vino pino, parhaat päivänsä nähnyt nahkasohvakalusto, taulunkehyksiä, valokuvakehyksiä, ja vaikka mitä.

Puhumattakaan siitä kiviröykkiöstä pihapiirin reunalla, joka on täynnä rikkinäisiä astioita ja säilykepurkkeja. Se sama röykkiö, josta kyytkin niin kovasti tykkää.

Kaikki ei siis ole aarteita, vaan suurin osa ihan kaatopaikkakamaa. Ellei niistä jouda sitten joku päivä väsäämään jotain diy- juttuja, mutta epäilen vahvasti että ihan niin paljoa ylimääräistä aikaa ei ole maallakaan.

Vaikka mukavaa onkin.

Tulevan kesähuoneen tyhjennystä

Kevään tiukimmat juoksut on nyt kuitenkin juostu. Juniorin koulu on viimein ohi, ja nyt jännätään tulevaa päästötodistusta. Tompan musakoulun kauden päättäjäiskonsertti oli sekin pari päivää sitten, joten pakolliset Helsinkikierrokset on nekin tältä erää loppu.

Nyt voi siis hieman hengähtää. Tai siis aloittaa viimein ne remppahommat täällä - I wish - ettei sitten lokakuussa huomata, että niin se vaan on kylmä hiipinyt varkain taloon. Joka ei siis vielä ole millään muotoa jokaisesta huoneesta lämmin.

Varaava takka ja puuhella ei riitä pitämään kylmää ulkona kaksikerroksisessa talossa, jonka eteinen on ehkä maailman jäätävin. Ainakin kylmin mitä minä tiedän. Se oli sitä jo huhtikuussa, joten veikkaan että marraskuussa tulisi tippa linssiin.

Kun me nyt ei vaan taas jätettäisi kaikkea viime tippaan...

Mutta tiedättekö mikä on Tompan motto? No se on tietenkin että

ei mitään hätää...

Kävelylenkit koirien kanssa on ihan parasta