Pieniä ihmeitä

Ei voi henkseleitä paukutella, että oltaisiin päästy asioissa reippaasti eteenpäin. Sitä mukaa kun saadaan tavaroita jonnekin sijoitetuksi, niitä putkahtelee lisää. Autolasteittain lisää.

Kun ilmaiseksi sai.

Ja kaaos sen kuin kasvaa.

Tänään taloon ilmestyi moottorisaha (se tuli kyllä tarpeeseen), ja kun se kahden tunnin yrittämisen jälkeen viimein pörähti käyntiin, oli pihalla kaaos.

Mutta saakeli, nyt on viimein myrskyn riepottelema vanha saunan raato purettu!

Eihän siinä mennyt kuin melkein kuukausi, ja siltikin homma jäi vielä vaiheeseen. Tällä hetkellä näyttää että salama olisi iskenyt saunaan ja riepotellut sen pitkin poikin pihamaata.

En meinaa kestää yhtään, kun hommat on 'vaiheessa'. Mun mielestä kaiken voisi saada pakettiin jo eilen, mikä ei tule tapahtumaan tässä huushollissa IKINÄ.

On siis opeteltava meditoimaan...

Vanhan saunan purkua

Turhan monta keskeneräistä projektia

Kasvimaa on vielä kesken (oikeasti juuri vasta aloitettu), vaikka herranisä perunat olisi pitänyt saada maahan jo ainakin pari viikkoa sitten. Tai niin ne väittävät, jos siis meinaa satoa saada.

Ennen kuin paha paha perunarutto tulee ja vie varsien lisäksi perunat.

Ja siis perunarutto tulee joka tapauksessa, on vain ajoituksesta kysymys kuinka paljon omista perunoista ehdit nauttimaan ennen ruttoa. Näin olen nyt itseäni sivistänyt.

Pensaitten kuolleitten oksien leikkaaminen on kesken, koska en ole varma löytyykö talouteen jostakin halpa oksasilppuri vai ei.

Sitä ennen ei kannata jatkaa, sillä piha pursuaa jo valmiiksi leikattuja kuolleita oksia puhumattakaan lähistön pusikoista ja puun alusista. Nekin ovat jo turvoksissa oksista ja haravoiduista lehdistä.

Haravoin nimittäin 1,5 viikkoa pudonneita lehtiä pelkästään piha-alueelta. Pihapiiri vaan on sen verran valtava, että sekin homma on yllättäen kesken.

Joka paikkaan pitäisi ehtiä.

Perunamaan vahtija Salsa

Kivikasa ei ollutkaan kivikasa

Ison 'kivikasan' raivaaminen on kesken. Tai siis pihalla komeili sammaleen peittämä iso möhkyrä, jonka kuvittelin kivikasaksi. Sain loistoidean ja päätin puhdistaa kivikasan sammaleesta.

Mitä enemmän sammalta rapsutin, sitä enemmän löysin aluillaan olevia perennoja. Kivikasa osoittautui siis kukkamättääksi, joka on nyt sitten rapsuteltava kokonaan kunhan kiireiltään ehtii.

Tällä hetkellä kukkamättään tunnistettuja kasveja ovat ainakin narsissi, eri sorttiset liljat, erilaisia maksaruohoja, ja ripaus mehikasveja. Jotain muutakin sieltä punkee, mutta tovi pitää vielä odotella ennen kuin voi edes kuvitella tunnistavansa mitä.

En tiedä olenko tullut vanhaksi, vai enkö enää osaa tehdä kunnolla fyysisiä hommia? Jokainen päivä kropasta löytyy uusia kolotuksen kohteita, eikä jäsenet meinaa taipua enää mihinkään suuntaan. Puutarhahommat ovat kyllä kestäneet aamusta iltaan ja päivästä toiseen, joten ehkä pitäisi vaan olla itselleen hieman armollisempi.

Kun viimein päivän päätteeksi malttaa lopettaa puutarhahommat, voikin aloittaa polttopuitten kantamisen, saunan ja puuhellan lämmittämisen, sillä jonkun pitäisi ehtiä kokatakin.

Kokkaamisen ohessa voikin sitten kantaa saunaan vedet.

Kun aamulla taas herää auringon kanssa samalla kellonlyömällä, voi aloittaa koko rundin uudestaan.

Ja vielä pitäisi startata se kunnon remonttikin...

Narsissia ja jotain liljoja veikkaan.

Kaunis maanpeittokasvi, vaan en muista nimeä.

Pieniä ihmeitä

Kun malttaa pitää taukoa puurtamisesta, arki täyttyy pienistä ihmeistä. Hauskimmat ja epämukavimmat ihmeet on toistaiseksi ilmaantuneet koirien kanssa lenkkeillessä.

Epämukavin oli ehdottomasti lievä aivotärähdys, kun kaksi koiraa veti allekirjoittaneen voltin kautta pää edellä maahan. Jaloista singahtanut rusakko oli katsetta nopeampi, ja yllätti remmien päässä roikkuneen taluttajan muihin maailmoihin.

Mutta en pökerryksissäkään luovuttanut, vaan roikuin tajunnan rajamaillakin koirien hihnoissa kiinni.

Hauskoja ihmeitä on kuitenkin nastempi muistella ja yksi sellainen on tapahtunut jo muutaman
kerran.

Salsa juoksee lenkeillä aina vapaana, se matala lussukka kun ei karkaa kovinkaan pitkälle tunneiksi kerrallaan.

Ensimmäisen kerran kun Salsa palasi metsästä koipi suussaan, totesin Miskalle että

wow, sillä on jäniksen käpälä suussa!

Tarkempi vilkaisu osoitti kuitenkin koiven kuuluneen peuralle karvoineen ja sorkkineen, polvesta alaspäin.

Olisittepa nähneet Salsan voittajailmeen 'saalis' suussaan!

Mutta joku muukin saalistaja hyörii siis lähistöllä ja paikalliset veikkaavat sutta.

Todellinen 'mitä h*lvettiä tässä oikein tapahtuu???' -ihme sattui kuitenkin muutama päivä sitten pellolla.

Tapansa mukaisesti Salsa riensi joukon etummaisena pellon reunaa pitkin, kun huomasi kauempana vasemmalla jäniksen. Me kaikki huomattiin.

Jänis on nopea eläin. Se lähti juoksemaan vasemmalta oikealle Salsan ohi, kun Salsa vielä katseli menoa. Sitten Salsa ryntäsi perään noin 30 metrin viiveellä.

Kunnes jänis pysähtyi. Sitten pysähtyi myös Salsa, välimatkan ollen edelleen noin 30 metriä.

Yllättäen jänö kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan suoraan kohti Salsaa.

Salsa jähmettyi hoomoilasena paikoilleen. Mekin jähmehdyttiin, mutta ehdittiin siinä suu auki ihmettelemään mitä tuleman pitää.

Jänis juoksi suoraan Salsan eteen ja pysähtyi. Istui alas, tuijotti Salsaa silmiin, ja jatkoi matkaansa sinne mistä alunperin ilmestyikin.

Kun Salsa sitten koomastaan - tai järkytyksestään - heräsi, säntäsi se uudestaan pitkäkoiven perään.

Ja me oltiin vaan että

mitä h*lvettiä tässä just tapahtui?

Jos olisin ollut yksinäni koirien kanssa liikenteessä, olisin varmasti epäillyt omaa mielenterveyttäni.

 Että sellaisia ihmeitä täällä maalla tapahtuu...

Koirat toivoo vähän lämpimämpiä kelejä.