Mähän elän jokaisen teinin unelmaa- totesi juniori, kun ääni vähän väristen yritin udella pärjäämistä.
Mutsi ei nyt ainakaan ole varma omasta pärjäämisestään, kun pahnan viimeinenkin poikanen starttasi pesästään. Se on kuulkaas aika karmeata.
Eikös me aivan juuri vasta naurettu litran pullon mittaisen kaverin lausahdukselle;
ei mitään hätää äiti - mä oon niin tasanen jätkä.
Mihin nämä vuodet katoaa? Varastaako niitä joku?
Kuinka toi jäppinen voi olla jo tuon ikäinen, kun itsekin vasta kipuilen sellaisten asioitten parissa, kuin mitähän minustakin tulee isona.
Mummo??? KÄÄK!!!
Toivottavasti ei ainakaan vielä miljoonaan vuoteen. Maailmaa ja muuta sen sellaista täytyy vielä tutkia itse kunkin.
Joten mister aika, sovitaanko että hidastat hieman?
 |
| Tomppa ja Miska Balilla |
 |
| Miska ja koiranpentu Samuilla |
Pari päivää olen nyt viettänyt akselilla Hki-Espoo. Hankkinut tarpeellisia tavaroita, täyttänyt ruokakaappeja, virittänyt verhoja liian korkealle, opettanut kuinka toimii uuni ja pesukone.
Ja kuskannut jäppistä uuteen opinahjoon. Olisi se itsekin siitä toki selvinnyt, mutta nämä kaksi aamua halusin omia itselleni.
Onneksi oli suhteellisen kiire, muuten olisin romahtanut ikävästä. Kuten silloin kun esikoinen tekstiviestillä ilmoitti muuttavansa tyttöystävänsä kanssa omaan kämppään.
Nämä on näitä hetkiä, joiden tietää tulevan, mutta joihin ei sitten kuitenkaan ole mitenkään valmistautunut.
Hesassa ollessani sain varastettua esikoiseltakin lounaan verran aikaa. Vaikka ollaan useinkin viestein yhteydessä, mikään ei ole parempaa kuin päästä hengittämään samaa ilmaa. Ja halaamaan pikaisesti nähdessä ja erotessa.
Tsemppiä murut!
Yritän nyt kovasti pitää itseni kurissa, etten soittelisi joka hetki. Ainoastaan aamulla tarkistaakseni että olet herännyt kelloon ja ehdit kouluun.
Niin ja illalla toivottaakseni hyvät unet ja kehottaakseni ajoissa nukkumaan. Ja ehkä päivälläkin kysyäkseni missä meet.
Ja ja ja...
I miss you babes!
 |
| Miska ja Tomppa Balilla |
 |
| Esikoinen kavereineen Samuilta lähdössä maailman ääriin |
Äitinä olo on välillä niin rankkaa, ainakin henkisesti :) Pitää vaan hokea, että kyllä ne pärjää ja toivoa, että se hokema pitää paikkansa. Tsemppiä Heidi <3
VastaaPoistaOn kyllä todella rankkaa, eikä se huoli lasten pärjäämisestä varmaan koskaan lopu. Huh huh...
PoistaKiitos Outi<3
Niin ne vuoden vierii vaikka toisinaan hetket tuntuu pitkiltä <3 On jotenkin mahdotonta olla läsnä joka hetkessä arjen kiireissä vaikka kuinka haluaisi. Haaveilen sen takia hieman maalle muutosta, että aikaa olisi olla enemmin näiden läheisten kanssa ilman suurkaupungin turhia kiireitä. Saas nähdä toteutuuko se ikinä.
VastaaPoistaNiinpä Petra. Mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeammin ne vuodet vielä vierivätkin.
PoistaMä olen selkeästi maaseutuihminen, se on tullut selväksi viimeistään näitten viimeisimpien kuukausien aikana. Vitsi kun saisi vielä noi juniorit ymmärtämään maaseudun ihanuus ja kuinka kiva olisikaan viettää yhteistä aikaa täällä. Mutta ei, niillä on elämä edessä ja valtava kiire nähdä ja kokea kaikki mahdollinen koko ajan ja varsinkin heti ;)