Onnen sirpaleita

Juuri nyt olen onnellinen;

• auringon lämmöstä ja venähtäneestä kesäfiiliksestä. Vaikka pihakaivo onkin rutikuiva, vettä ei onneksi ole vihmonut vaakatasossa niskaan. Ei kai kukaan nyt vettä tarvitse, heh. Ehkä täällä "saaristossa" ei vaan sada koskaan, tai sitten totuus valkenee pian ja kohta rämmitään polvia myöten liejussa. Niinhän edesmennyt äitinikin väitti, että sateen määrä on vakio.

• aloittamastani ruusupenkistä, joka pienen kitkuttelun jälkeen osoittaa kasvun merkkejä. Nyt sieltä löytyy myös Sastamalasta tuotua ruusunrääpälettä ja koristevadelmaa (juu juu tiedän, se ei ole ruusua nähnytkään), joka jotenkin istui ruusupenkkiin näppärästi. Meillähän mikään ole niin justiinsa.
• kirppis, ekocenter ja tori.fi -löydöistä. Viimeisin löytö Taalintehtaan ekocenteristä on puuseppä Mikko Kittilän suunnittelema raita-valaisin. Ajatelkaa muuten, että Taalintehtaan ekocenterin periaatteisiin kuuluu, että sähkövalaisimet eivät maksa koskaan mitään (en tiedä miksi), joten nyt meidän kesähuoneessa ilmainen design -valaisin odottaa sijoituspaikkaansa.

Vielä on kesäfiilistä

aika symppis kukkapöytä

ja vielä sympaattisempia pilleripurkkeja

• piharakennuksesta aina vaan löytyvistä aarteista. Voiko vanhoja pilleripurkkeja rakastaa liikaa?
• Hong Kongista ostamastani akkukäyttöisestä mökkisuihkusta, joka mökkihöperöt -facebookryhmässä kehuttiin maasta taivaaseen. Ette nimittäin usko miten hyvältä tuntuu, kun saa ulkosaunassa pitkät hiukset vihdoin kunnolla huuhdelluksi. Oikeasti hankin suihkun koirien tassuja varten (ja pöllin sen itselleni), joten saattaa olla että joudun hankkimaan vielä toisenkin.
• sähkömiehistä ja putkareista, jotka eilen sekoittivat töllin normikuviot. Täällä maalla ammattilaisia saa parhaimmillaan hommiin jopa saman päivän aikana, ja se vaan passaa meille. Meillä kun herätään johonkin tarpeeseen yleensä vasta silloin, kun on jo vähän myöhäistä. Itse sain myös olosuhteiden pakosta vapaapäivän katon maalauksesta. Hartiat ja niska itkevät ilosta.
• sähkärin lattian alta löytämistä hiirien syömistä sähköjohdoista. Ei siksi että johdot oli syöty, vaan siksi että syöty sekamelska löytyi ennen kuin oli liian myöhäistä. Meidän tuurilla siitä olisi ennen pitkää syntynyt joku oikosulku ja koko tölli olisi pelmahtanut ilmiliekkeihin.
• vieraista, jotka meitä varten ajavat Helsingistä neljä tuntia edes takaisin. Ihan vaan tullakseen kaffelle ja katsomaan mikä meininki meillä on.
• yläkerran vaatehuoneesta löytyneestä lautalattiasta. Ehkä meillä on sittenkin myös muissa huoneissa kaikkien muovimattohirvitysten alla lautaa. Vielä ei olla ehditty tutkimaan, mutta vintin rappuset ollaan sentään jo löydetty.

Pimenevässä Kemiönsaaressa ja siellä yksinään seisovassa töllissä kaikki siis hyvin.

Facebook tosin jaksaa muistuttaa valokuvin mitä elämässä tapahtui kaksi ja kolmekin vuotta sitten. Niissä muistoissa tuijoteltiin turkoosia merta ja hierottiin varpaita lämpimässä rantahiekassa. Ne on rankkoja muistoja ne.

Kuinka voikaan kaivata johonkin näin kovasti? We will be back dear Samui...

Sähköä pukkaa

Ihanat sukulaiset visiitillä

Koh Samuin värit, voi että!