Ei päivää ilman vahinkoa

Hiton hyvä, että edellisessä postauksessa huutelin auton hajonneen (p#rkele). Siitä ei nimittäin mennyt montaa tuntia, kun ystävämme Jölli otti yhteyttä ja kertoi mikä autossa on vikana. Eikä tästä sitten mennyt kuin tovi, kun sama kaveri järjesti vielä romuttamolle menevästä autosta meille varaosat tilalle.

Välillä kyllä menee jauhot syvälle kurkkuun ihmisten ystävällisyydestä. Että kiitosta vaan, nöyrästi.

Pikaisesti autosta diagnosoitiin lämmittimen moottori hajonneeksi, koska lämmitin ei päästänyt pihaustakaan. Muutama päivän sisällä auto koki kylläkin ihmeparantumisen ja korjasi itse itsensä - kunnes hajosi taas.

Tähän perään sitten viime lauantaina ajellessani junioria hakemaan Salon juna-asemalta, jouduin soittamaan Tompalle matkalta, että mihinkähän tästä autosta katosi ohjaus? Oli kuin olisi tankkia käännellyt - edes liikenneympyrästä ei meinannut selvitä millään.

Ei ollut järin hauska ajella, kun ei tiennyt törmääkö seuraavaan kallioon vai rekan alle.

Tämä ongelma diagnosoitiin niin, että vaihdelaatikon öljyt on karanneet pihalle, joten öljyä lisää ja tarkistus ettei mikään letku vuoda.

Sitten tämäkin vaiva korjasi itse itsensä. Ihme kaara.

Meidän peltokaara, jonka ympäriltä kaatui lato. Auto jäi ilostuttamaan meitä.

Sitä mä vaan meinaan, että iso osa meidän remonttiin varatusta ajasta menee kaiken maailman tulipalojen sammutteluun ja ylimääräiseen säätöön. Ei siis mikään ihme, että rempoissa tuhraantuu sen kuusi kuukautta enemmän kuin oli alkuun kuviteltu.

Näitten auto-ongelmien perään hajosi tietenkin vielä astianpesukone, jonka vian selvittäminen purkamisineen vei jälleen sen puoli päivää.

Mutta ei näköjään ongelmaa, mitä Tomppa ei saisi fixatuksi. Musta alkaa tuntumaan että tässä töllissä asuukin joku MacGyver, eikä mikään perus Thaimaanrannan maalari.

Eteisremppa

Eteisremppaa pyöritellään, kun näiltä kommervenkeilta ehditään. Oma osuuteni tähän mennessä on ollut lähinnä naulojen repimistä lattialankuista ja ulkolaudoituksista, kun Tomppa on viettänyt aikaa talon alla ja välikatolla. Niihin koloihin ei kahta olisi mahtunut, ei sillä että olisin mitenkään sinne hinkunutkaan.

Eteisen lattiaa on rempattu alhaalta käsin, jotta voitiin säästää lattian, portaitten ja portaitten alla olevien kaappien purku. Tämä näemmä onnistui ja nyt on eteisen alapohja eristetty.

Seiniin päätettiin myös tarttua ulkopuolelta käsin, sillä seinien sisäpanelointi on itse asiassa aika kaunis. Sisäkautta eristäminen olisi tarkoittanut paneleitten uusimista, ja haluttiin välttää tämäkin keissi. Nyt siis koolataan seiniä vähän paksummiksi ulospäin, jotta sinne mahtuu tarvittava määrä eristettä ilmarakoineen.

Itse asiassa eteinen olisikin todennäköisesti jo valmis ilman näitä ylimääräisiä hankaluuksia. Ja metsästysseuroja, ja frisbeetä ja muita vieraita. Mutta on se aika hienoa, että maalla tullaan kylille ilman sen kummempia etukäteen sovittuja treffejä. Ajetaan vaan pihaan ja siinä se.

Syksyä parhaimmillaan, vaikka jollain näyttäisi olevan vähän haravoitavaa.

Suppikset

Ja niinhän siinä tuppaa käymään, että sitä saa mitä tilaa. Edellisessä jutussa heitin ilmoille suppilovahverokauppiaan uraa, ja näin siinä vähän vahingossa sitten kävi. Nykyään meidän kaikenkarvainen porukka hölmöine Angry birds pipoineen kyykkii ämpäreineen metsässä. Espooseen lähtee tuoretta herkkua, sen minkä ehditään toimittamaan.

Ei tällä touhulla tietty rikastu, varsinkin jos lasketaan hävikit mukaan. Viimeksi Bumba hävitti pusikoissa vasta hankitun Rukan takin (ei ole löytynyt vieläkään), joten saattaa olla että menee komea ura vaihtoon ennen kuin ehti kunnolla alkaamaankaan.

Mutta me pörrätään koirien kanssa noissa metiköissä enivei, eikä meillä ehditä kaikkia suppiksia mitenkään syömään, joten hyvä että jonnekin kelpaa. Onpahan tornitalon mummoilla ainakin vähän herkkua pöydässä.

Uskokaa tai älkää, Samuilta ostettu Angry birds -pipo

Niistä susista

Se on kuulkaa metsästyskausi nyt päällänsä. Varokaa siis kaikki sorkkajalkaiset pelloilla ja metiköissä, ampu tulee ensi viikonloppuna!

Meidän pellot on vuokrattu paikalliselle metsästysporukalle jo ennen meidän astumista tilallisen puikkoihin. Ehdittiin jo vähän odotellakin milloin koittaa se hetki, kun pitää astetta varovaisemmin hipsutella koiralenkeillä.

Ensi viikonloppuna on sitten pyssyt paukkumassa, tiesi metsästysporukan johtaja pari päivää sitten kertoa käydessään meitä moikkaamassa. En tietenkään tykkää ajatuksesta, että meidän komeasti loikkivia peuroja tässä lahdataan, mutta ymmärrän kyllä että näin pitää tehdä. Peuroja ja hirviä on liikaa, ja kyllähän noi isot otukset illan hämärtyessä melko vaarallisesti hyppii varomattoman autoilijan eteen. Sitä paitsi punkkikanta on saaristossa kuulemma räjähtänyt muun muassa näitten peurojen takia.

Sudethan olisivat mainioita kantojen aisoissa pitäjiä, mutta niitten läsnäolo ei riitä. Niitä on aivan liian vähän. Tähän kyllä huokaisen että ONNEKSI, sillä kyllä suden läsnäolo meidän sysimustissa peltomaisemissa hirvittää ihan helvetisti.

Täällä näyttäisi olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että keskustelut uusien ihmisten kanssa aloitetaan susihavainnoilla. "Oletko jo nähnyt"? Muistathan sitten ilmoittaa poliisille? Kuinka monta olette nähneet?

On siis PÄIVÄNSELVÄÄ (repikää siitä), että susia on nähty. Ja juuri kun olin saanut itseni vähän rauhoitetuksi yön silmien aiheuttamasta paniikista, kertoi metsästysporukkamme johtaja susihavaintojen jälkeen lenkittävänsä koiriansa aina ase taskussa.

Tsiisus.

MISSÄ MUN ASE ON?

Ps. Huomasiko kukaan tämän päivän Iltasanomien artikkelia viimeisimmästä susihavainnosta? Tässä alkaa olemaan mielenrauha hiukka kateissa...

Bumba ja suppismetsällä kadonnut takki.