Löysää remppaa ja muuta puuhaa

Löysää on ollut remppatahti. Muutamaa lautaa hakataan seinään, revitään pois, ja hakataan uudestaan. Mikään ei osu ykkösellä kohdilleen, tai ainakaan suunnitellusti ja jopa yksinkertaisimmat tehtävät tuntuu liian haastavilta. Aivan erityisen jähmeältä tuntuu saada edes aloitetuksi jotakin.

Samoja pintoja on hinkattu aina uudestaan ja edistytty ollaan ehkä milli kerrallaan (jos edes ollaan). Töllin remontti junnaa siis edelleen kirppukaukalon kokoisessa eteisessä.

Muovimatot eteisen lattialta ja rappusista on hinkattu irti jo aikaa sitten, mutta puulattian hionta ei ota onnistuakseen millään. Kuinka voikin olla näin hankalaa tyhjentää eteinen ja tarttua siihen hiivatin hiomakoneeseen? Sen verran hankalaa näköjään, että metsästän mieluummin harava tanassa karkuun viilettäviä vaahteranlehtiä, ja yritän tunti toisensa jälkeen saada märkää lehtipinoa syttymään.

Ja seuraavana päivänä sama homma. Ihan vaan ettei tarttis alkaa hiomaan, vaikka lattian maalaaminen sitä vastoin olisi erittäinkin palkitsevaa.

Remonttikrapulaahan tämä varmasti on. Onneksi tärkeimmät eristykset on sentään tehty, ettei talvella jäädytä. Pihalle ehkä, mutta ei sisälle sentään.

Minieteinen edelleen vaiheessa...

Muita puuhailuja

Pari viikkoa sitten poratussa kaivossa on vesi noussut. Kun kaivuun jälkeen kaivoputkeen tiputettu kivi putosi 60 metriä ennen veteen plompsahtamista, nyt vesi tulee vastaan ehkä kahdessa metrissä.

Porakaivoasia pitäisi hoitaa eteenpäin, mutta nyt ei saa tartutuksi oikein siihenkään. Onneksi vanha pihakaivo on täyttynyt, niin ei vesi ainakaan toistaiseksi pääse loppumaan.

Meillä on ollut peräkärrykin lainassa jo pari viikkoa, jotta saataisiin purkujätteet kiikutettua jäteasemalle, mutta sielläkin ollaan ehditty kääntymään vain kerran.

Jotain me kyllä kovasti aamusta iltaan puuhaillaan, mutta ei tässä hirveästi järkeä tunnu olevan. ME OLLAAN LAMAANNUTTU - ei voi muuta sanoa.

Muutama päivä sitten otin tiukan niskaperseotteen itsestäni, ja viskaisin itseni töllin katolle sammalta repimään. Ilman valjaita tietenkin, koska eihän meillä tähän hätään sellaisia ollut. Kyseessä on onneksi matalan lisäsiiven katto, joten mikäli hullusti (meille normi) käy, ei pääse putoamaan kuin kolmesta metristä. Töllin alkuperäisen osan korkealle katolle ei ilman valjaita ole mitään asiaa, mutta onneksi siellä ei sammalta kovin paljoa vielä kasvakaan.

Metsästyskausi on viimein näkynyt näillä pelloilla, ja ensimmäinen möhkäle hirvipaistia on löytänyt tiensä meidänkin pakastimeen. Tuossa eräänä pimeänä iltana koirien kanssa itsekseni ollessa joku auto kurvasi pihatielle ja tööttäsi. Itselläni nousi tietenkin karvat kauhusta pystyyn täällä keskellä ei mitään, kun yritin kurkkia tuvan ikkunasta onko pelokkaalle rouvalle ongelmia tiedossa ja pitääkö jo päästää Boo irti. Mutta metsästysseuran kaverihan se siellä toi koirille tuliaisia - kolme valtavan kokoista hirven reisiluuta. Ihania tyyppejä, ei voi muuta sanoa!

Pimeä sen kuin lisääntyy ja meikäläinen tarvitsee valoterapiaa. Ilmeisesti sen on huomannut jo lähipiirikin, kun sellaiseen tahtiin roudaavat tuliaisiksi liiketunnistinpihavaloja. Kiitos ystävät ja tuttavat, kunhan saadaan sähkäri vetämään sähköt pihalle, löydetään lopuillekin valoille mestat.

Mitäs jos heittäytyisikin ihan hulluksi ja koristelisi joulukuusen jo nyt...

Eteinen on sentään eristetty, laudoitus sen sijaan tökkii

Sammaleet tiilikatolta hemmettiin

Tollaisen valohärvelin väsäsin vanhaan katiskaan, vai lieneekö joku rapumerta?