Uskoisin tuntevani nämä takkukasat niin hyvin, että uskallan niitten allekirjoittavan seuraavat väittämät - siis jos osaisivat.
 |
| Tällä hetkellä näissä maisemissa |
Boo
Vapaana syntynyt, sisaruksensa väkivallalle menettänyt suojelukoira totuttelee "vankeuteen", eikä onnistu.
Niin paljon kuin Boo vapaana juoksemista rakastaa, Suomessa se ei ole mahdollista. Ymmärrän kyllä (tai sitten en), ja tunnen Boon tuskan. Ilman rajoittavia remmejä koira on paljon onnellisempi, pystyt varmaan kuvittelemaan. Vaikka tarvotaankin pitkin metsiä koirien kanssa, ei se tukka tuulispäänä lentämistä korvaa.
Samuilla on valtava määrä irtokoiria ja Boo oli yksi heistä. Kunnes muutti meidän terassille ja yrityksistä huolimatta jäi. Vaikka jouduimmekin jokaisen kämpän puutarhat rajaamaan aidoilla, vapautta riitti siltikin.
Juostiin rannoilla hullun kiilto silmissä, rapisteltiin pitkin viidakkoa, ja uitiin vesiputouksessa - VAPAANA. Vaikka välillä joutuikin ottamaan yhteen puutarhurin koiralauman kanssa, oli se sen arvoista.
Vaikka me silloin tällöin "vahingossa" jätetään Boolle ovi auki vapauteen täälläkin, on se silti nalkissa. Paska juttu, tunnen sen.
Eikä täällä auton takaboxissa matkan teko tunnu yhtään niin vapauttavalta, kuin pickupin lavalla korvat hulmuten ja merta haistellen.
Mutsi, onko mun ihan pakko olla aina sisällä? Näin se kysyisi jos osaisi.
Eikä se edes tiedä pakkasista vielä mitään.
Ja mainittakoon vielä se, että Bookin saisi olla enemmän vapaana täällä peltojen keskellä, mutta kun se vietävä vetää neljän tunnin reissuja kuka ties minne.
 |
| Boo meidän terassilla Samuilla |
Salsa
Salsan tilanne on ehkä eniten samanmoinen kuin Samuilla. Koska Salsa ei karkaa, vaan pysyy näköetäisyydellä koko ajan, saa se käytännössä liehua vapaana täälläkin.
Salsa on sitä paitsi aina tykännyt olla myös sisätiloissa. Jos se pääsi Samuilla sniikkaamaan itsensä ulko-oven sisäpuolelle pikkuruisen maton päälle, oli lopputuloksena syvä ja onnellinen huokaus.
Ja Salsa on päässyt ajamaan jäniksiä, peuroja, peltomyyriä, jopa hirveäkin, joten sille riittää virikkeitä Boota enemmän.
Salsan mielestä on superhienoa, kun ei koskaan etukäteen tiedä, mitä lenkillä tulee vastaan ja kuinka monta kilometriä saa pellolla juosta ympyrää näkymättömän kohteen perässä.
Ja vieraita - niitäkin täällä käy paljon enemmän kuin viidakkotalossa. Se taas tietää rapsutuksia ja herkkuja, joka taas palkitsee muhkeilla muodoilla.
Mutta täällä vaivaa lonkka, aina sen jälkeen kun pitäisi nousta lattialta makoilemasta. Makoilemista on sisätiloissa vaan liikaa, ehkä Salsan nivelet "ruostuvat" käytön puutteesta.
Samuilla sai metsästää myyriä, rottia, sammakoita, liskoja ja käärmeitä aamusta iltaan niin että puskat vaan suhisivat. Kobrista se Salsakaan ei tykännyt, mutta kaikki muut ötökät oli mieleen.
Ja kyllä, Salsakin kaipaa Samuille. Niille hiljaisille hiekkarannoille pyörimään ja vatsaansa hieromaan.
Kukapa ei kaipaisi?
 |
| Salsa Samuin rantahietikolla |
Bumba
Bumballa on kylmä. Ja ihottumaa. Ja sienitulehdusta. Ja atooppista ihoa, jajaja. Kaikki vaivoja joita ei Samuilla ollut, joten jokin Suomen luonnossa on sen laukaissut. Voisi ajatella ruoka-aineallergiaa, mutta koirien ruokavalio on täsmälleen samaa kotiruokaa kuin Samuilla.
Kunnan eläinlääkäri on siis tullut tutuksi. Ne hoidot jotka Samuilla maksoivat muutamasta eurosta kymppiin, maksaa täällä monin verroin. Puhumattakaan lääkkeistä.
Voi itku.
Mutta muuten Bumballa menee ihan hyvin. Bumbakin saa lähes päivittäin juosta metsikössä vapaana, ja mikäs sen jännempää kuin kaikki se riista, mikä metikössä tulee vastaan.
 |
| Bumba aamukahvilla Samuilla |
Entäs me sitten?
No tiedättehän te - ikävä Samuille on raastava.
15 vuotta käytiin siellä vuosittain, ja haaveiltiin muutosta paratiisiin.
Jokainen aamukahvi terassilla sai huokaisemaan, kuinka uskomattoman ihanaa elämä onkaan. Siis rehellisesti. Toki täälläkin kesäaamut ovat valtavan kauniita, mutta erilaisia kuitenkin.
Vaikka arki oli arkea sielläkin, jotain niin mystisen fantastista siinä paikassa on, että tekisi mieli itkeä. Lämpö, aurinko, ihmiset, ystävät, luonto, tuoksut, vapaus.
Siellä mekin tunsimme itsemme enemmän vapaiksi.
Jokaisena harmaana tihkusateisena päivänä täällä kaivan valokuva-arkistosta kuvan Samuilta. Siitä lämpöisen turkoosista ympäristöstä - kuvan johon upota. Maiseman jota odottaa.
Ja tiedän palaavani takaisin. Ennemmin tai myöhemmin.
Saako näin edes ajatella?
 |
| Ikävä Boat barin jameja ja näitä tyyppejä |
 |
| Ja valtava ikävä näitä Samuin maisemia, huh huh<3 |
Saa ajatella ;)
VastaaPoistaJa on mahtavaa, että teillä on haaveita ja jopa koestettuja sellaisia, eikä vain kuvitelmia... ja onhan se koirien kotimaa... Siitä vaan kohti haavetta.
Aika kiitää ja pian huomaatte, että aika on kypsä paluumuuttoon lämpövyöhykkeelle. Ja etteikö sitä ennen voisi ottaa vaikka lyhyttä makupalaa tropiikista lomareissun muodossa, voisko?
Itselläkin jo satunnaisesti mieli halajaa lämpöön, mutta saas nähdä, milloin saa aikaiseksi lähteä. Ei kuitenkaan pysyvästi tai kovin pitkäksi aikaa, mutta vähän vaan lämmittelemään.
Ei tää syksykään kyllä ole ollut pöllömpi ihanassa ruskassa, kun välillä aurinkokin vilkuttelee. Kesästä nyt puhumattakaan...
Kovasti tsemppiä urakoihin, upeesti ne on edenneet, ja toivon mukaan pahimmat on takana päin. Muistoista voimaa tuleviin suunnitelmiin!
Kiitos Minttu rohkaisuista<3
PoistaTotta on, että täällä on ollut myös oikein komeita syyspäiviä. Niin lämpöisiä, että on joutunut heittämään takkia pois päältä hikoillessa. Ehkä täällä maalla jotenkin korostuu tietynlainen yksinäisyys näin syksynä. Kaikki ympäriltä on jotenkin kuollutta - tai levossa - ja aika on pysähtynyt. Mutta metsissä on ihana samoilla koirien kanssa. Ja kaikki on ainakin raikasta ja puhdasta.
Te olette kyllä ilmeisesti asettuneet Suomeen oikein kunnolla?
Onhan täällä nyt aivan erilaista kuin Samuilla, joten on koirillakin oppimista riittänyt. Minä uskon, että parin vuoden päästä te palaatte takaisin tuonne lämpimään kotiin!
VastaaPoistaNäin on Outi, mutta molemmissa paikoissa on tietenkin hyvät ja ei niin hyvät puolensa. Ehkä me vaan ollaan tällaisia kulkureita, jotka ei oikein osaa asettua yhtään mihinkään, vaikka olisi kuinka hyvä.
Poistauskoisin että boo rauhoittuisi juoksemisessaan jos se saisi vapaasti tehdä ensi alkuun ne 4 tunnin tutkimusmatkansa, ja kun kaikki on pariin kertaan tutkittu nini rauhoittuu ja pysyy enemmän kotonakin sitten kun tietää miotä kaikkea ihmeitä siellä ympäristössä on. itse päästäisin vapaaksi ja kyllä routa porsaan kotiin ajaa jossain vaiheessa kun kylmä tulee, heh, mutta oppii ympäristön ja tulee tutkittua kaikki ja senjälkeen ne kyllä pääsääntöisesti rauhoittuu eikä karkaa 4 tunnin reissuille enää, menkööt kyllä se takas tulee jossain välissä. on noita koiria tuhansien kilometrienkin päästä kotiin osanneet ei ne eksy oikeasti koskaan elleivät halua ja kylmä on boolle myös se tekijä että kotiin ja äkkiä tulee mieleen.
VastaaPoistaOlet ihan oikeassa Masa, kyllä Boo aina takaisin löytää. Lähinnä huolestuttaa jos se käy tonkimassa naapurin kukkapenkit aina reissuillaan. Mutta kovasti odotellaan nyt talvea ja lumia, jos se ei sitten jaksaisi ihan neljää tuntia kauhoa tuolla umpihangessa menemään :)
Poista