Mitään en lupaa

Kun on kroonisesti kimpoillut paikasta toiseen, lähtenyt kun vähänkään siltä tuntuu, muuttanut suunnitelmiaan pienestäkin nihkeydestä - paikoilleen jämähtäminen on iso mörkö.

Istua nyt pimeässä töllissä tekemättä mitään.

Toki sitä olisi kaikkea puuhaa, mutta ei ne mitään lähtemistä ole - tuhertaa nyt joittenkin lattialankkujen kimpussa. Tai ikkunankarmien, tai lattialistojen.

Kamala kuumotus jalkojen alla tekee levottomaksi. Meinaan sillä tavalla, ettei sitten oikein osaa tarttua mihinkään.

Ei remonttiin.

Ei siihen e-kirjaan, joka on ollut viittä vaille valmis jo v-ttu vuoden.

Ei niihin pariin yritysideaan, joita työstettiin kuumeisesti vielä ennen joulua.

Eikä moneen muuhunkaan juttuun.

Mutta kun ei voida startata tien päälle, me voidaan aina lepuutella rauhattomia aivoja tuolla frisbeekentillä. Satoi tai paistoi, tai vaikka tuulisi kaatuneita puunrunkoja.

Mielipuolisuutta se on sekin, usko pois.

Tai sitten voi ravata Skanssissa hankkimassa uusia rillejä - tätäkin olen viimeiset pari kuukautta sekoillut. Tilannut ensimmäiset monitehot, ja palauttanut ne. Tilannut ensimmäiset piilarit, ja palauttanut ne. Tilannut uudet ajolasit (huh, ei tarvii palauttaa), tilannut uudet piilarit (testi päällä), ja ihmetellyt miksi en tilannut mitään lukulaseja.

En kai mä sentään dorka ole (?), vaikka epäilemättä siellä rillikaupassa tätäkin pohditaan. Tällä viikolla joudun kuitenkin palaamaan tuohon nimeltä mainitsemattomaan optikko-ketjuun, ja veikkaanpa että takahuoneen ovet paukkuu henkilökunnan paetessa päättäväistä olemustani.

En muuten ihmettele yhtään.

Jotenkin härski tuo uuden vuoden -tina ;)

Maaseutu vaipuu iltaan

Mitään en lupaa

Aina voisi elää terveellisemmin, syödä paremmin, olla kiltimpi, joogata ja meditoida nyt ainakin, opiskella lisää, aloittaa uusia harrastuksia sun muuta raflaavaa, mutta en usko että lupauksien tekeminen nytkäyttää noita asioita eteenpäin.

Mä AJATTELIN elää enemmän hetkessä.

Nauttia tästä pimeydestä, kun täällä kerran ollaan.

Innostua viileydestä, sille kun ei voi mitään.

Hankkia naurettavin pipo ikinä.

Etsiä sitä huuhkajan raakalaista, joka tässä pesii ja jonka jäljiltä valkoisia karvatupsuja löytyy puitten oksiltakin. Kerran me se jo nähtiin, mutta jos näkisi toistekin.

Hankkia kiikarit ja bongata järkälemäisiä susia, jotka lähistöllä vaeltaa.

Harjoitella draiveja pelloilla - jos ne lähtis joku päivä räväkämmin kuin purkka tukasta.

Suunnitella kesäkeittiötä ja lisää majoitustiloja piharakennuksiin. Tästä saisi nimittäin vähintäänkin omaleimaisen (lue omituisen) juhlapaikan.

Tutustua paremmin lähiseutuun. Kemiönsaari on VALTAVA ja kuuleman mukaan ihastuttava.

Tutustua useampiin Kemiöläisiin. Siis mehän tunnetaan jo ainakin paikallinen rakennuspuolen työnjohtaja, palomies, hinuri ja sairaankuljettaja - ja kaikki samassa persoonassa. 

Nauttia joka päivä korkeammalle kiipeävästä auringosta. Ihan tuntuu keväältä jo nyt, kun mustaviinimarjapensas ja syreeni pukkaa kilpaa silmuja.

Viimeistellä mun kuvaamat valokuvataulut, sillä joukossa on oikein komeitakin (kröhöm).

Selailla pinterestiä ja inspiroitua camper vanin suhteen.

Suunnitella seuraavaa lähtemistä. Ja muuttaa suunnitelmia.

Värjätä hiukset punaiseksi, NOT (tai mistäs sitä tietää).

Olla onnellinen pienistä asioista - pulleat punatulkut lintulaudalla, keltainen pöytäliina punaisen joulun jälkeen, vintiltä löytyneet räsymatot - onhan näitä vaikka mitä.

Mutta ei nämä silti mitään lupauksia ole - mä vaan AJATTELIN näin.

Mitäs sinä lupasit uudelle vuosikymmenelle?

Iso hukka, paikallisen kuvaamana

Vintin pieniä ilonaiheita

Näitä räsymattoja löytyy vähän mistä vaan

Kaikenlaista muutakin aarretta, kunhan ehtii perehtymään