Kirje maailmalta

Tiedättekö sen tunteen, kun postin joukossa pilkottaa salaperäinen kirjekuori? Sellainen joka ei vaikuta laskulta, eikä ainakaan mainokselta - onhan vastaanottajan tiedot sentään kirjoitettu käsin.

Kuori on kuitenkin ruskea, kuten laskuissa toisinaan. Ehkä joku paikallinen yrittäjä on unohtanut laskuttaa meiltä viime vuoden puolella jotakin, ja lasku tulee siksi myöhässä? Jospa konevuokraamoyrittäjä viimein muisti meitä lattiahiomakoneen vuokralla, kun häntä vasta siitä muistutettiin.

Tai josko vuokralla olevalla viljelijällä onkin jotain mielen päällä, eikä hän jaksanut kävellä kylään. Tai kehdannut?

Mielenkiintoista.

Teki mieli arvuutella kirjekuorta hieman pidempään, koska kuoressa oli jotakin erityistä.

Mystinen kirje

Fillarilla Tšekeistä Uuteen Seelantiin

Kesällä 2018 ystäväbloggaajiltamme Minnalta ja Juhalta alkoi kuulua kummia.

Olettehan jo kuulleet suomalaisesta Markus Kauhasesta, joka on fillaroimassa Tšekeistä Uuteen Seelantiin, ja on juuri näillä näppäimillä ylittämässä Thaimaan rajan?

No ei oltu kuultu, mutta ihan hitokseen alkoi kyllä kiinnostamaan, minkälainen kaveri tuollaista retkeä taivaltaa.

Mahtaisiko sinne teidän viidakkotalon pihalle mahtua pari telttaa Markukselle ja kavereille?

Siis sinne kaikkien kobrien sekaan vai? Ja Boon syötäväksi?

Ihan hullu ajatuskin.

Kuinka helvetin kuuma voisi teltassa olla? Ressukat ainakin paistuisivat elävältä, ellei miniskorpparit tai kobrat yllättäisi ensin.

Mutta ilman muuta, mikäli seikkailijat Samuille tulevat. Telttamajoitusta ei kuitenkaan raaskinut edes ajatella, olihan meillä 100 neliön valtava makuuhuone yläkerrassa. Me voisimme kyllä siirtää luumme alakerran pieneen huoneeseen, ja tarjota teltoissa hikoilleille (ja välillä jäätyneillekin) matkalaisille muutaman päivän ajaksi luksusta.

Seikkailija Markus Kauhanen

Markus, Kelly & Dan

Erään myrskyn alla lähdin mopolla vastaanottamaan lautalla tulleita pyöräilijöitä, sillä millään ohjeilla ei ensikertalaiset Samuilla olisi viidakkotaloa löytäneet. Ehdin paikalle juuri ennen myrskyä, mutta matkalla Nathonin satamasta Maenamiin myrsky näytti pelottavan trooppisen voimansa koko komeudessaan.

Onko myrskyt täällä aina näin mielipuolisia?

- kysyi Markus, kun yritimme selvitä viidakkotalolle ilman palmunlehtien tai kookospähkinöitten alle jäämistä, ilmassa lentävien kenkien ja kattopeltien väistelystä nyt puhumattakaan.

Myräkkä piti otteessaan komeasti koko matkan, mutta viimein väsyneet ja märille koirille haisevat pyöräilijät pääsivät viidakkotalon suojiin. Kuumat suihkut, pari koneellista pyykkiä, illallinen terassilla ja fillaristit puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.

Huomenna olisi uusi päivä, kuulumisia ehtisi vaihtamaan hyvin nukutun yön jälkeenkin.

Ja niin me vietettiin neljä ikimuistoista päivää aamusta iltaan aivan uskomattoman hienojen nuorten miesten, ja pienen pippurisen naisvahvistuksen kanssa. Näistä päivistä ja tästä huikeasta ryhmästä voit lukea enemmän täältä. Olisimme helposti voineet unohtua viihtyisään yhteiseloon pidemmäksikin ajaksi, mutta siskon perhe oli tulossa seuraavana päivänä Hong Kongista, ja Uusi Seelanti häämötti kangastuksen lailla pyöräilijöitten silmissä.

Ja niin haikeaa kuin se lopulta sitten olikin, Markus kumppaneineen jatkoi matkaa kohti Koh Lantaa Kaikki Thai ei mitään -blogin Marikan ja Tommin luokse. Eikä allekirjoittanut päässyt vähällä, sillä tavoilleen tyypillisistä vuolaista eron kyyneleistä ei meinannut millään tulla loppua.

Niille kyynelille Markus jaksaa vieläkin hymyillä.

Omalla reissullaan Dan keräsi Unicefin kautta maailman lapsille.

Kirje Markukselta - hän teki sen

Rakkaat Tom ja Heidi! Terveisiä määränpäästäni Uudesta Seelannista. Nyt se on tehty. Done. Finish. Enpä olisi koskaan uskonut löytäväni itseäni täältä ja siitä minun on kiittäminen kaikkia niitä enkeleitä, jotka ovat tielläni auttaneet. Sydämelliset kiitokset avusta, vieraanvaraisuudesta ja ystävyydestä, olette aarteita muistojeni arkussa.

Tässä kohtaa voitte varmasti kuvitella kyynelkanavani auenneen jälleen vuolaaseen virtaan, jolle ei taaskaan meinannut loppua tulla.

Vielä on olemassa hienoja ihmisiä. Sellaisia hienoja ihmisiä, jotka jaksavat yllättää. Olemme toki saaneet  kiitoksia jo moneen kertaan viesteillä ja Markuksen blogipäivityksillä, mutta että käsin kirjoitettu ja valokuvalla varustettu kirjekin.

Aikamoista, etten sanoisi.

Siellä Markus nyt on, melkein kolmen vuoden retkensä määränpäässä Uudessa Seelannissa. Paikallisella maatilalla töitä tehden ja pienen kissakaverinsa kanssa asuen.

Onnellisena vastaanottamassa elämän uusia haasteita.

Voi Markus, kiitos että olet!

Ja kiitos että saamme olla osa elämääsi.

Dan, Kelly ja Markus lähdön hetkellä.